Pentti lataa suorat sanat bensan hinnan noususta – ”Ei täällä maa­seudulla pääse mihinkään ilman”

Bensiinin hinta lähenee jo kahta euroa.

Keskiviikkona Suomen kalleinta bensaa löytyi Etelä-Savosta Sulkavan Lohilahdelta.

16.10.2021 16:01

Tästä ne vihreät nauttivat ja me maalaiset kärsimme, tuumaili Pentti Kuvaja tankatessaan menovettä 13 vuotta vanhaan autoonsa Kallislahden Teboililla Savonlinnassa.

Tässä tapauksessa paikan nimi ei ollut enne, sillä Kallislahdessa ei suinkaan torstaina tankattu Suomen kalleinta bensaa, toisin kuin vielä edellisenä päivänä naapurikunnan puolella Sulkavalla.

Keskiviikkona bensakaupan paalupaikkaa 1,950 euron litrahinnalla hallussaan pitänyt Sulkavan Lohilahden Futura menetti kuitenkin torstaina ykköspaikan Utsjoen Seolle, jossa 95E-bensiini maksoi polttoaine.net sivuston mukaan jo 1,970 euroa litralta. Kahden euron haamuraja on enää kolmen sentin päässä.

Savonlinnan Kallislahdessa autoaan tankanneen Pentti Kuvajan mielestä maaseudulla kärsitään polttoaineiden hinnankorotuksista eniten.

Lohilahdella keskiviikkoisen piikkipaikan saamasta valtakunnallisesta huomiosta ei suinkaan ilahduttu. Jakeluaseman yrittäjä ei suostunut kommentoimaan asiaa ollenkaan.

– Nyt on sellainen tilanne, ettei hän halua minkäänlaista julkisuutta, välitti yrittäjän terveiset jakeluaseman yhteydessä olevan kahvila-ravintolan työntekijä.

Kallislahdessa autoaan torstaina tankannut Kuvaja ei tosin ostanut bensiiniä vaan dieseliä, jonka senkin hinta on noussut jo nyt kipurajalle.

– Mutta minkäs sille mahtaa. Ei täällä maaseudulla pääse mihinkään ilman autoa.

Keskiviikkona Suomen kalleinta bensaa myytiin Sulkavan Lohilahdella.

Vaikka polttoaineen hinta onkin Kuvajan mukaan jo kipurajalla, ei se kovin paljon ole hänen autoiluunsa vaikuttanut. Matkamittariin tulee edelleen vuosittain noin 20 000 kilometriä.

– Ehkä se kotiseutumatkailuun vähän vaikuttaa. Eläkeläisen on pakko katsoa tarkkaan, mihin rahansa pistää. Eikä autoa oteta ajoon 100 metrin matkalle.

Fossiilisten polttoaineiden hinnakkuudesta huolimatta Kuvaja ei ole innostunut sähköautoista, eikä hybrideistäkään.

– Uudet autot ovat niin kalliita, ettei eläkeläisellä ole niihin varaa. Vety-autoja odotellessa on tyydyttävä entiseen.

Sähköautoista ei vielä ole kiinnostunut myöskään Sulkavan kirkonkylällä autoonsa bensiiniä tankannut Vesa Puhakainen, vaikka jokunen Tesla on hänen tietämänsä mukaan jo Sulkavallekin hankittu.

Vesa Puhakaisen mukaan maaseudulla tarvitaan ajaa autolla, maksoi mitä maksoi.

– Ei täällä syrjäseudulla ole vielä sähköautojen latauspisteitä. Kotona niitä taidetaan täällä latailla.

Tankkausvuorossa Puhakaisella oli torstaina pikkuriikkinen Suzuki, mutta perheen taloudessa on kolme muutakin autoa. Kaikki käyvät fossiilisilla.

Bensiinin hinnalle Puhakainen ei osannut asettaa kipurajaa, autoa kun tarvitaan maaseudulla liikkumiseen, maksoi se mitä tahansa. Vaikka viisi euroa litra.

Bensan jatkuva hinnan nousu ei ole herkkua myöskään sitä Savonlinnan Hernemäen Nesteellä myyvälle yrittäjä Mika Elomäelle.

– En minäkään hinnankorotuksista tykkää, mutta en minä niihin itse pysty vaikuttamaan, enkä myöskään niistä yrittäjänä hyödy. Päivittäin hinnankorotuksista asiakkaiden kanssa puhutaan, mutta aika hyvin ihmiset ne tuntuvat ymmärtävän. Ymmärretään, vaikka ei tykätäkään.

Mika Elomäen mukaan on vaikea arvioida, kumpi bensan myyntiä on enemmän vähentänyt, jatkuvat hinnankorotukset vai korona.

Kipurajaa bensiinin hinnalle ei Elomäkikään osaa asettaa, sillä maaseudulla ja Savonlinnan kaltaisessa maaseutukaupungissa autoja tarvitaan, vaikka niillä ajaminen kallistuukin.

Sitäkään on hänen mukaansa vaikea arvioida, kuinka paljon bensiinin myyntimääriin hinnankorotukset ovat vaikuttaneet, sillä yhtä lailla myyntiä on vähentänyt korona.

– On hirveän vaikea sanoa, kumpi bensiinikauppaan on vaikuttanut enemmän, korona vai hinnankorotukset. Mutta on silläkin merkitystä, jos tankillisen sai ennen 80 eurolla ja sama maksaa nyt 120 euroa. Ainakin se on lisännyt polttoainevarkauksia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?