"Itseriittoinen ylipappi”, ”älyllinen boheemi”, ”ei käyttänyt koskaan keltaista solmiota” – näin Wahlroos kuvailee takavuosien vaikuttajia muistelmissaan

Sammon ja UPM:n hallitusten puheenjohtajalla Björn Wahlroosilla on ollut näppinsä pelissä monessa Suomen taloushistorian käänteessä.

Hän on ollut aitiopaikalla esimerkiksi Kouri-kauppojen aikaan, metsäteollisuuden murroksessa ja Nokian omistusjärjestelyissä.

Näitä Wahlroos kertaa yksityiskohtaisesti tuoreissa muistelmissaan Barrikadeilta pankkimaailmaan (Otava, 2020), joka keskittyy Wahlroosin uran alkuun, vuoteen 1992 saakka.

Muistelmista käy vastaansanomattomasti ilmi, miten vahvoja pelureita isot pankkiryhmät olivat Suomen talouselämässä aina 1990-luvulle saakka. Tämä on muistelmateoksen kantava teema.

Wahlroosin mukaan Suomi oli japanilaistyyppinen talous, jossa ulkopuolisesta rahoituksesta riippuvaiset teollisuusyhtiöt olivat ryhmittyneet suurpankkien ympärille. Riippuvuutta vahvistettiin osakeomistuksin.

– Pankkiryhmän sisällä ylintä valtaa käytti pankin pääjohtaja, ajoittain yhteistyössä 3–5 raskaan sarjan teollisuusjohtajan kanssa, Wahlroos kirjoittaa.

Mika Tiivola

Wahlroos työskenteli 80-luvulta 90-luvun alkuun Yhdyspankissa, jonka perinteet ja kankeat hierarkiat huvittivat nuorta Wahlroosia.

Senioriteettijärjestystä noudatettiin kaikkialla, ja sitä sovellettiin myös vaimoihin:

– Rouvien siirtyessä esitelmän jälkeen miestensä seuraan illalliselle, Saara [Wahlroos] oli ympäristöään tarkkailematta astumassa hissiin, kun Satu Tiivola esti hänen aikeensa muistuttamalla tiukkaan sävyyn: ”Hallintoneuvoston rouvat ensin!”

SYP:n pitkäaikaista pääjohtajaa Mika Tiivolaa Wahlroos kertoo arvostaneensa.

– Hän oli juristi mutta myös kadettikoulun käynyt ja sodan nähnyt reservin majuri. Hänen johtamistyyliään voisi kutsua sotilaalliseksi. Luotettujensa esityksestä hän oli valmis nopeaan päätöksentekoon, ja hän kantoi aina vastuun niin omista kuin alaistensakin päätöksistä, vääristäkin.

Max Jakobson, Mika Tiivola ja Jaakko Lassila Eva-päivillä vuonna 1984. Kuva: Peter Jansson

Jaakko Lassila

SYP:n kilpailijan KOP:n pitkäaikainen pääjohtaja Jaakko Lassila oli Wahlroosin mukaan karismaattisen suomalaisjohtajan perikuva, elinkeinoelämän Tauno Palo tulkitsemassa majuri Sarastien roolia Tuntemattomassa sotilaassa.

– Esiintymällä KOP:n menestyksellisessä mainoskampanjassa, jossa hän matalalla baritonillaan vakuutti pankin seisovan asiakkaittensa tukena ja lausui maagiset sanat: ”Tosi on”, hän kirjoitti pankkimainonnan sääntöjä uusiksi. Kun Mika Tiivola keväällä 1985 yritti samaa, tulos oli pannukakku, Wahlroos kirjoittaa.

Kahden suurpankin valtataistelu huipentui lopulta Kouri-kauppoihin, joiden pääarkkitehtina huseerasi Lassila.

– Kisailu HOP:sta, Schaumanista ja Spontelista oli kärjistänyt tuota vastakkainasettelua entisestään. Siitä huolimatta kilpailijapankin nurkkaus oli vakava virhe, joka julki tultuaan maksoi Jaakko Lassilalle sekä viran että maineen, Wahlroos kirjoittaa.

Kansallispankin pääjohtaja Jaakko Lassila istumassa työpöytänsä ääressä Helsingissä 4. helmikuuta 1986. Kuva: Heikki Saukkomaa

Pentti Kouri

Sijoittaja Pentti Kourin nimi yhdistetään erityisesti Kouri-kauppoihin, jotka järisyttivät pankkimaailmaa. Wahlroos tapasi Kourin ensimmäistä kertaa illallisilla 1985, ja keskustelu koski sijoittamista ja erityisesti Nokiaa.

– Pentin kiinnostus Nokiaa kohtaan oli kiehtovaa – en ollut koskaan ennen kuullut kenenkään puhuvan suuryhtiöstä ostokohteena – ja samalla hieman suuruudenhullua. Mutta sellaista oli Pentin elämä, Wahlroos kirjoittaa.

Kouri oli tutustunut suursijoittaja George Sorosiin, jolle Kouri alkoi järjestellä sijoituksia Suomesta. Yhteistyö kuitenkin tyssäsi pian.

– Kovasta ja liikemiesmäisestä julkikuvastaan huolimatta Pentti oli älyllinen boheemi, jolla ei riittänyt aikaa tai kiinnostusta syventyä liike-elämän perusasioihin.

Vaikka Kouri näytteli Kouri-kaupoissa keskeistä roolia, rooli ei ollut Wahlroosin mukaan niin suuri kuin Kouri itse halusi uskotella.

– Pääroolissa oli kiistatta Jaakko Lassila.

Wahlroosin mukaan Sammon pääkonttorissa piipahti vuonna 2004 investointipankki Goldman Sachsin partneri, sittemmin Euroopan keskuspankin pääjohtajaksi noussut Mario Draghi, joka oli lentänyt Suomeen vedotakseen ystävänsä Kourin puolesta.

Draghi oli ollut siinä käsityksessä, ettei Kouri uskaltanut velkojensa takia tulla Suomeen vierailemaan äitinsä luona.

Pentti Kourin sijoitustyyli, elämäntapa ja varsinkaan taideharrastus eivät olleet järkevässä suhteessa hänen varallisuuteensa, Björn Wahlroos arvioi muistelmissaan. Kuva: Hans Paul

Ilkka Suominen

Telakkayhtiö Wärtsilä Marinen jättimäiseen konkurssiin kiertyneissä tapahtumissa oli mukana kauppa- ja teollisuusministeri Ilkka Suominen (kok.), jonka osaamista ja paineensietokykyä Wahlroos ei vaikuta arvostaneen.

Valtion oli arvioitu rientäneen pahoissa vaikeuksissa olleen yhtiön perustajayhtiöiden ja pankkien avuksi liian nopeasti ja avokätisesti.

– Tärkeä syy epäonnistumiseen oli se, että näytelmän ohjaajan Ilkka Suomisen ote oli aivan liian epävarma, ja kun kielteisiä arvosteluja alkoi ilmestyä lehtiin, se lipsui entisestään.

Suominen oli Wahlroosin mukaan vaatinut yhtiön asettamista selvitystilaan ja kysellyt seuraavana päivänä ministeriön kansliapäälliköltä, Björn Wahlroosin isältä Bror Wahlroosilta, mitä selvitystila tarkoittaa.

Koko tapaus oli lopulta niin tulenarka, että monet valtioneuvoston jäsenet olivat jo jäävänneet itsensä.

– Vastuuministeri Ilkka Suominen teki kaikkensa sen eteen, etteivät paperit musiikin loppuessa jäisi hänen pöydälleen, Wahlroos kertoo.

Lopulta myös Suominen jääväsi itsensä, ja oikeusministeri Matti Louekoski (sd.) hoiti asian loppuun.

Valtion osuutta Wärtsilä Marinen pelastamisoperaatiossa selvittivät kauppa- ja teollisuusministeri Ilkka Suominen (takana) ja kansliapäällikkö Bror Wahlroos. Kuva: Martti Kainulainen

Juhani Riikonen

– Tarina SKOP:sta ja sen sijoituksista on kuin suomalaisen kasinotalouden Kalevala, Wahlroos kirjoittaa.

Hänen mukaansa siinä oli paitsi valtavat pelipanokset ja ehtymätön rahasampo, myös nuori ja menestyksekäs pankinjohtaja. Lopulta edessä oli tuho ja kuolema.

– Tarinan päähenkilö, SKOP:n varatoimitusjohtaja Juhani Riikonen, ei kuitenkaan olisi uskottava, ellei hän olisi tosi. Jussi ei ollut työskennellyt Wall Streetillä, tai edes Lontoossa; hän ei käyttänyt koskaan keltaista solmiota, eikä hänen elämäntyylinsä muutenkaan vastannut finanssimaailman stereotypioita. Hän oli Steiner-koulun kasvatti ja ekonomi, näytti aktuaarilta eikä harmaassa kesäpuvussaan erottunut joukosta säästöpankkileirin kokouksissa, Wahlroos luonnehtii.

Hänen mukaansa Riikonen vaikutti lopulta suuresti Suomen teollisuuden ja pankkimaailman rakenteisiin, vaikkakaan ei todennäköisesti suunnittelemallaan tavalla.

– Tietämättään hän myös käynnisti sijoituksillaan kasinoajan suurimman kahden suuren liikepankin välisen voimanmittelön.

Juhani Riikonen rakensi sijoitusyhtiöiden seitin, jota ei laskettu pankkiryhmään kuuluvaksi, kun valvottiin omistusten ja pääomien riittävyyttä, Wahlroos kertoo. Kuva: Erkki Raskinen

Rolf Kullberg

Wahlroosin muistelmat päättyvät Suomen talouden kohtalonhetkiin pankkikriisin iskiessä päälle ja Suomen Pankin päädyttyä devalvaatioon.

Tuolloiset Suomen Pankin johtajat eivät näytä nauttineen Wahlroosin luottamusta, ja tunne oli Wahlroosin tulkinnan mukaan molemminpuolinen.

Wahlroosin mukaan Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg soitti elokuussa 1991 liikepankkien pääjohtajille, että SKOP:n sijoitustodistuksilla on keskuspankin täysi tuli takanaan.

– Puhelullaan Kullberg antoi liikepankeille julkaisematonta sisäpiiritietoa. Olisimme hyvin voineet hyödyntää sitä lähtemällä markkinoille voimaperäisesti ostamaan sijoittajilta alennuksella SKOP:n papereita, joilla nyt tiesimme olevan keskuspankin takaus.

Kullbergin kauden loppu kulminoitui keväällä 1992 Pankkiyhdistyksen vuosikokouksen illallisella, jonne piti saapua myös pääministeri Esko Ahon. Tämä oli kuitenkin yhä Brysselissä, jossa neuvottelut Suomen liittymisestä Euroopan talousalueeseen olivat venyneet.

– Rolf Kullberg oli asemastaan tietoinen mies, jota harmitti silmin nähden se, että häntä ei ollut etukäteen informoitu pääministerin poisjäännistä.

Wahlroosin mielestä Kullberg oli ”itseriittoinen ylipappi, jolta ei herunut ymmärrystä niille, jotka olivat hänen kanssaan eri mieltä rahapolitiikasta”.

Kullberg keskeytti illallisen pitämällä pitkän puheen. Hän sanoi huoneessa olevan niitä, jotka ovat ”omilla toimillaan vaikeuttaneet keskuspankin työtä talouden vakauttamiseksi”.

Wahlroosin mukaan Kullberg ei ottanut mitään vastuuta Suomen talouden syöksykierteestä. Kullbergin mielestä syyllisiä olivat paitsi liikepankit myös maan hallitus.

– Mainitsematta tätä nimeltä Kullberg vetosi Mauno Koivistoon, jotta tämä vaihtaisi maan hallituksen, Wahlroos kertoo.

Kullberg kertoi saman, tosin Wahlroosin mukaan vesitetyn version, A-studiossa poistuttuaan illalliselta.

Pian tapauksen jälkeen presidentti Koivisto sopi Wahlroosin mukaan Kullbergin eron aikataulusta.

Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg vuonna 1985. Kuva: Juha Kärkkäinen

Lähde: Björn Wahlroos: Barrikadeilta pankkimaailmaan. Eräänlaiset päiväkirjat 1952–1992 (Otava, 2021)