Sitra esittää tuulivoimaa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomen sähkönkulutus tuplaantuu vuoteen 2050 mennessä jos fossiiliset polttoaineet korvataan sähköllä

Suomen ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää fossiilisten polttoaineiden korvaamista puhtaasti tuotetulla sähköllä teollisuudessa, liikenteessä ja lämmityksessä. Näin kertoo Sitran julkaisema selvitys.

Sitran raportin mukaan Suomeen tarvitaan runsaasti lisää tuulivoimaloita.

28.9. 15:52

Suomen on mahdollista saavuttaa ilmastotavoitteensa maan hallituksen laatimassa aikataulussa, kertoo Sitran julkaisema selvitys.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen ohjelman mukaisesti Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.

Tämä edellyttää kuitenkin Sitran mukaan fossiilisten polttoaineiden korvaamista päästöttömällä sähköllä teollisuudessa, liikenteessä ja lämmityksessä.

– Selvityksen mukaan muutos voidaan toteuttaa näköpiirissä olevalla teknologialla, ilman ylioptimistisia oletuksia energiatehokkuuden parantumisesta ja ilman, että puun ja muun biomassan käyttö nousee pysyvästi, sanoo selvitykseen osallistunut projektipäällikkö Gerald Aue Compass Lexecon -konsulttiyrityksestä.

Vaikka kaikkea ei voida korvata sähköllä, voidaan esimerkiksi kemianteollisuudessa käyttää fossiilisten raaka-aineiden sijaan puhtaasti tuotettua vetyä tai biomassaa.

Sähköistäminen kasvattaisi sähkön tarvetta nykyisestä yli viidenneksen vuoteen 2035 mennessä. Vuoteen 2050 mennessä Suomen vuotuinen sähkönkulutus tuplaantuisi nykytasoltaan.

Tämän takia Suomen sähköntuotantokapasiteetin tulisi yli kolminkertaistua nykyisestä noin 20 gigawatista yli 70 gigawattiin 2050 mennessä.

Valtaosa uudesta tuotannosta olisi maatuulivoimaa, jolla on edullisempaa tuottaa sähköä kuin muilla päästöttömillä tuotantomuodoilla, kuten ydinvoimalla ja merituulivoimalla.

Maatuulivoiman osuus sähköntuotannosta nousisi Sitran mukaan peräti yli 70 prosenttiin 2050 mennessä, kun viime vuonna osuus oli vain noin kymmenen prosenttia.

Valtion asiantuntijayritys Motivan mukaan viime vuoden aikana Suomeen rakennettiin 67 uutta tuulivoimalaa. Kaikkiaan Suomessa oli viime vuoden lopussa 821 tuulivoimalaa, joten Sitran esitys merkitsisi käytännössä tuhansia uusia tuulivoimaloita.

Sitran ”Enabling cost-efficient electrification in Finland” -selvityksen toteutti kansainvälinen työryhmä, johon kuului asiantuntijoita Compass Lexecon- ja Enerdata-konsulttiyrityksistä sekä tutkijoita Lappeenrannan-Lahden teknillisestä yliopistosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?