Näissä ammateissa on nyt kovin pula työntekijöistä – katso 15 tehtävän lista

Uuden ammattibarometrin mukaan sairaanhoitajat ovat nyt Suomen kysytyimpiä ammattilaisia. Myös lähihoitajille olisi töitä.

Sosiaali- ja terveysalalla olisi nyt vapaille käsille töitä.

27.9.2021 9:46

Kovinta pulaa on edelleen sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä. Tämä selviää työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemasta ammattibarometristä. Siinä on tehty elo-syyskuun aikana arvio hieman yli 200 ammatin työvoimakysynnästä ja tarjonnasta

Ammattibarometri koostaa kaksi kertaa vuodessa eri alojen ammattilaisten kysynnän ja tarjonnan tilanteen eri puolilla Suomea. Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinotoimistojen asiantuntijoiden tietoihin.

Valtakunnallisesti eniten työntekijäpulaa on nyt sairaanhoitajista ja toiseksi eniten lähihoitajista. Pula-ammattien kärkipäässä olevista kaksi kolmasosaa on terveys- ja sosiaalialalta.

Vaikein tilanne on barometrin mukaan edellisten lisäksi sosiaalityön erityisasiantuntijoiden, yleislääkärien, erikoislääkärien, lastentarhanopettajien, puheterapeuttien, psykologien ja hammaslääkärien saatavuudessa.

Listalle ovat myös nousseet toimisto- ja laitossiivoojat sekä pidemmän aikaa sieltä poissa olleet hitsaajat ja kaasuleikkaajat.

Työvoimapula-ammattien yhteenlaskettu määrä on noussut. Sellaisiksi määriteltiin nyt yhteensä 49 ammattia, kun keväällä työvoimapula-ammatteja oli vain 37. Vuosi sitten pula-ammatteja oli barometrissä yhteensä 31.

TEM:n listalta löytyy monia tuttuja ammatteja.

Työvoiman ylitarjonta-ammattien listalla muutokset ovat olleet pieniä. Ylitarjontaa on etenkin yleissihteerin ammatissa. Listalla ovat myös taide- ja kulttuurialan asiantuntijat sekä kuvataiteilijat. Sen sijaan ylitarjonta on vähentynyt hotellin vastaanottovirkailijoiden sekä tieto- ja viestintäteknologian asentajien kohdalla.

Ylitarjonta-ammattien yhteenlaskettu määrä oli laskenut. Niitä oli arvioidusta noin 200 ammatista nyt 30. Viime vuoden syksyllä ylitarjonta-ammatteja oli 34.

Lue lisää: Tehyn kysely: Miltei jokainen nuori hoitaja on harkinnut alan vaihtoa

Lue lisää: Näillä ammattitutkinnoilla työllistyt varmimmin

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?