Rakettispagetti myydään Ruotsiin – Lantmännen ostaa Myllyn Parhaan - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Rakettispagetti myydään Ruotsiin – Lantmännen ostaa Myllyn Parhaan

Ruotsalaistuottajien osuuskunta ostaa makaroneistaan ja jauhoistaan tunnetun Myllyn Parhaan.

Myllyn Paras tunnetaan muun muassa pastoistaan.

24.9. 15:55

Ruotsalainen Lantmännen ostaa hyvinkääläisen Myllyn Parhaan. Myyjä on sijoitusyhtiö Sponsor Capital. Kauppahintaa yhtiöt eivät tiedotteissaan kerro.

Myllyn Paras valmistaa kahdessa tehtaassaan Hyivnkäällä pääasiassa kotimaisesta viljasta muun muassa jauhoja, pastaa ja hiutaleita sekä pakasteleivonnaisia. Yhtiön vuotuinen liikevaihto on noin 60 miljoonaa euroa ja se työllistää 110 henkilöä. Yhtiö on perustettu vuonna 1928.

Lantmännen on ruotsalaistuottajien omistama osuuskunta ja se on Pohjoismaissa suuri maatalous- ja elintarvikealan toimija.

Myllyn Paras siirtyi Sponsor Capitalin salkkuun vuonna 2018, jolloin se yhdessä Myllyn Parhaan johdon kanssa osti yhtiön.

Yrityskaupan toteuttaminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksynnän. Siihen saakka Myllyn Paras ja Lantmännen jatkavat nykyiseen tapaan erillisinä yhtiöinä.

Lantmännen toimii jo ennestään Suomessa laajasti. Lantmännen Agro toimii maatalousalalla. Lantmännen Cerealia sekä Lantmännen Unibake -konserniin kuuluvat leipomoyhtiöt Lantmännen Unibake Finland ja Vaasan toimivat leipomoalalla.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?