Suomalaiset ostavat lomamatkoja innokkaasti koronarajoitusten kevennyttyä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Matkojen kysyntä rajussa nousussa – tällaisilla summilla pääset nyt aurinkoon

Kun koronarokotukset on otettu, moneen lomakohteeseen pääsee jo helposti. Matkojen kysyntä on rajussa nousussa, mutta äkkilähtöjä saa vielä halvalla.

Vielä toistaiseksi matkatoimistoilla on halpoja äkkilähtöjä lähipäiville.

17.9. 6:45

Koronarajoitusten hölleneminen Suomessa ja monessa muussakin maassa on alkanut nostaa reissukuumetta.

– Suomalaiset ovat innostuneet taas lähtemään maailmalle, kun se jo helpompaa, kertoo Finnairin ja Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Mari Kanerva.

Matkojen kysyntä on hänen mukaansa noussut toukokuusta lähtien kiihtyvällä tahdilla.

– Muutaman viime viikon aikana kysyntä on kasvanut vuoden 2019 suuruiseksi. Pikku hiljaa alkaa tilanne alkaa näyttää vastaavalta kuin ennen pandemiaa, Kanerva lisää.

Vuonna 2019 suomalaiset tekivät Tilastokeskuksen mukaan yhteensä 8,1 miljoonaa erilaista vapaa-ajanmatkaa ulkomaille. Pandemia kuitenkin romahdutti matkustusmäärät viime vuonna, jolloin ne jäivät hieman yli kahteen miljoonaan.

TUI:n viestintäpäällikön Laura Aaltosen mielestä normaalia alkaa olla se, että nyt matkoja varaavat myös perheet, kun vielä kesällä lähdettiin lähinnä aikuisporukassa. Hän ja Tjäreborgin Suomen maajohtaja Jessica Virtanen huomauttavat, että talveksi on kuitenkin tarjolla normaalia vähemmän matkoja ja valinnanvaraa.

– Jos nyt tulisi samanlainen buumi kuin Tanskassa on nähty, on mahdollista, että matkat myydään loppuun. Kapasiteettia voi tietenkin aina lisätä, jos nähdään, että kysyntä nousee huippulukemiin ja matkat viedään käsistä, Virtanen lisää.

Myös Aaltonen sanoo, että lentoja ja matkoja lisätään tarpeen mukaan.

Joillekin periodeille, kuten syys- ja joululomalle matkat on jo todella hyvin myytyjä.

Kuluttajia on pitkin kesää houkuteltu halvoin hinnoin. Matkatoimistoista kerrotaan, että alekampanjat ovat osa liiketoimintaa ja niitä järjestään normaaliaikanakin. Virtanen sanoo, että hinnat ovat vielä melko alhaisia, mutta kysyntä ohjaa hinnoittelua.

Vielä äkkilähtöjä saa edullisesti. Esimerkiksi Aurinkomatkat myi torstaina lähipäiviksi viikon matkaa Turkin Marmarikseen 125 eurolla ja Kreikan Rodokselle 185 eurolla. Espanjan saarista Teneriffalle pääsi 255 eurolla ja Gran Canarialle 260 eurolla.

Tjäreborgin matkalle pääsi Kreikan Kreetalle halvimmillaan 235 eurolla ja Rodokselle 270 eurolla. Lähtöpäivät ovat syyskuun lopulla ja matkat kestävät viikon.

Virtanen huomauttaa, että hinnat vaihtelevat lähtöpäivästä, kohteesta ja hotellista riippuen.

– Joillekin periodeille, kuten syys- ja joululomalle matkat on jo todella hyvin myytyjä, hän lisää.

Niiden väliltä saattaa silti saada vielä varsin kohtuuhintaisia reissuja. Esimerkiksi Gran Canarialle pääsee marraskuussa noin 445 eurolla.

TUI:n varaustilanne lähiajoille on hyvä. Torstaina se myi verkkosivuillaan kuun vaihteessa alkavia viikon matkoja Kreikkaan halvimmillaan noin 500 eurolla.

Jos rokotukset ovat kunnossa, moneen Euroopan maahan pääsee miltei samoin kuin ennen koronaa. Matkailijan on kuitenkin selvitettävä ennakkoon, millaisia mahdollisia vaatimuksia kussakin kohteessa on. Matkanjärjestäjät kertovat näistä omilla verkkosivuillaan.

Myös ulkoministeriö päivittää matkustustiedotteita maittain. Päivityksissä huomioidaan edelleen THL:n koronasuositukset sekä maiden yleinen turvallisuustilanne.

Espanjan viranomaiset määrittelevät riskimaat ja -alueet aina viikoksi kerrallaan ja julkaisevat listauksen täällä.

Esimerkiksi tällä viikolla Helsinki/Uusimaa, Etelä-Suomi, Länsi-Suomi, Pohjois-Suomi ja Itä-Suomi ovat listalla. Se tarkoittaa, että näiltä alueilta Espanjaan matkustavilta 12 vuotta täyttäneiltä vaaditaan täysi rokotesarja ja todistusta siitä tai negatiivinen koronatestitulos todistuksineen tai todistus sairastetusta koronavirustaudista.

Kaduilla ja uima-altailla maskia ei tarvitse.

Kaikkien Espanjaan matkustavien on täytettävä sähköinen sähköinen FCS Health Control Form -lomake aikaisintaan kaksi vuorokautta ennen matkalle lähtöä.

Virallisten ohjeiden mukaan Espanjassa yli 6-vuotiaiden pitää käyttää suu-nenäsuojainta sekä sisällä että ulkona, jos puolentoista metrin turvaväliä ei pystytä noudattamaan.

Juuri Gran Canarialta Suomeen palannut Aaltonen kertoo, että espanjalaiset käyttävät tunnollisesti maskia etenkin sisätiloissa.

– Kaduilla ja uima-altailla maskia ei tarvitse, hän lisää.

Kreikka katsoo koko Suomen samanlaiseksi koronariskiksi kuin Espanja alueita koskevassa päivityksessään. Eli kaikkia 12 vuotta täyttäneitä suomalaisia koskevat samat rokotus-, testi- tai sairaustodistusvaatimukset kuin Espanjaan mentäessä.

Kaikkien Kreikkaan saapuvien on täytettävä maksuton Passenger Locator Form -lomake ennen matkaa.

Kreikassa suu-nenäsuojaimen käyttöä edellytetään sisätiloissa sekä ulkona ruuhkaisilla paikoilla liikuttaessa kaikilta 4 vuotta täyttäneiltä.

12-vuotiailta ja sitä vanhemmilta vaaditaan suljettuihin sisätiloihin kuten ravintoloihin pääsemiseksi koronarokotustodistusta täydestä rokotussarjasta tai todistusta puolen vuoden aikana sairastetusta koronavirustaudista.

Päästäkseen museoihin, arkeologisille alueille, elokuvateattereihin, teattereihin ja kuntosaleille matkailijalla pitää olla yllä mainitut todistukset tai korkeintaan kaksi vuorokautta vanha negatiivista koronatestitulos.

Turkkiin on samat rokotus-, testi- ja tautitodistusvaatimukset kuin Kreikkaan.

Yli 6-vuotiaiden Turkkiin menijöiden on täytettävä Traveler Entry Form -lomake aikaisintaan 72 tuntia ennen lähtöä.

Turkissa suu-nenäsuojaimen käyttö on pakollista sisätiloissa sekä liikennevälineissä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?