Rokotevastaiset iskivät Halpa-Halliin – toimitusjohtaja tyrmistynyt

Toimitusjohtaja Janne Ylinen on tyrmistynyt Kokkolan myymälän pääoviin kiinnitetyistä rokotevastaisista kannanotoista.

27.8.2021 20:56

Halpa-Hallin toimitusjohtaja Janne Ylinen järkyttyi kuullessaan torstaiaamuna, mitä Kokkolan myymälän pääoville oli edellisenä iltana tuotu vastineeksi hänen twiiteilleen.

Oviin oli kiinnitetty kaksi rokotevastaista A4-paperia, joista toiseen oli koottu Ylisen koronapassia ja rokotekattavuutta käsitteleviä twiittejä, korostettu ja ympäröity osia ja lisätty kommentteja kuten väite siitä, että yritys kannattaisi ”natsipassia” ja perustuslain turvaamien perustusoikeuksien kumoamista.

Toisella paperilla verrattiin koronapassia natsi-Saksan käytäntöihin ja tuolloin käytössä olleeseen terveyspassiin. Paperilla on myös Auschwitzin keskitysleirin surullisenkuuluisa portti, jonka kylttiin on vaihdettu tekstiksi Injektio tuo vapauden. Lisäksi alla Halpa-Hallin logoa on muokattu ja lisätty tekstiksi heil Hitler.

Ylinen pahoittelee, että asiakkaat olivat joutuneet näkemään paperit.

– Harmittaa todella paljon se, että yritys sotketaan tähän mukaan, hän sanoo.

Ahkerasti twiittaava Ylinen on saanut sosiaalisessa mediassa paljon henkilökohtaisuuksiin menevää kuraa niskaansa, mutta kaupan oveen tuotu viesti tuntuu raskaammalta.

Sosiaalisen median keskusteluissa ihmiset voivat valita, lukevatko kommenttiketjuja vai eivät, mutta nyt rokotevastainen sanoma hierottiin päin asiakkaiden näköä.

– Jollain tavalla siihen (sosiaalisen median viesteihin) kyynistyy ja tottuu, mutta tämä oli sellainen rajanylitys, että nämä samat aiheet ja asiat tuodaan ihan normaalien asiakkaiden ja ihmisten näköpiiriin kaupan ulko-ovelle ja leimataan yritystä ja tuodaan näitä heidän argumentteja vahvasti esille, Ylinen sanoo.

Hänen mukaansa natsi-Saksaan vertaaminen ylittää kaikki hyvän maun rajat.

– Toivoisin, että tämä aiheuttaisi keskustelun, että voidaanko me suvaita tällaista käytöstä. Minusta on aivan mahdotonta, että aletaan verrata johonkin natsi-Saksaan.

Ylinen ei ole vielä päättänyt, aikooko tehdä rikosilmoituksen asiasta. Halpa-Hallin ovilla on videovalvonta.

– Väittäisin, että tämä joka on sen ilmoituksen tehnyt on myös somessa kommentoinut tai ollut mukana. Epäilen, että on pieni porukka.

– Minä kestän tämän, ainut on vaan, jos jotkut asiakkaat eivät ymmärrä, mikä tässä on taustalla, mutta silläkin uhalla. Yritän puolustaa hyviä asioita. Voin jollakin tavalla ymmärtää näkökannat rokotevastaisuuden osalta, ja se on ihan fine, mutta tämä toimintatapa ei ole oikein.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskipohjanmaa.

Janne Ylinen oikealla isänsä, kauppaneuvos Esko Ylisen vieressä.

Twiittejään Ylinen kuvaa ”ihan tavanomaisiksi ja normaaleiksi”. Hän on saanut viime viikolla paljon palautetta twiitistä, jossa Ylinen kertoi olevansa samaa mieltä tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen kanssa, kun tämä oli Ylen Aamussa sanonut, ettei yhteiskunta voi olla ”salaliittoteorioita lukevan rokotevastaisen” vähemmistön ”panttivankina”.

– En missään nimessä halua provosoida tai luoda vastakkainasettelua. Se oli täysin neutraalia, käytännössä referointi, Ylinen sanoo twiitistä.

Ylinen kertoo twiittaavansa yrittäjänä ja kansalaisena. Ylinen, 46, on toisen sukupolven halpahallilainen, perustaja Esko Ylisen poika. Hän on myös Keskuskauppakamarin hallituksen jäsen.

On luonnollista puhua valloillaan olevasta pandemiasta, ja sen vaikutuksista yrittäjiin, Ylinen sanoo. Oveen päätyneissä muissa twiiteissä käsitellään rokotepassia ja sen valmistelua sekä valmistelun hitautta.

Kaikilla on hänen mukaansa sama tavoite: päästä eroon pandemiasta. Ylinen tiivistää, että kattava rokotekattavuus on välttämätöntä yhteiskunnan avaamisen kannalta.

Tavaratalo Kärkkäisen toimitusjohtaja Juha Kärkkäinen lähetti työntekijöilleen viestillä kehotuksen olla ottamatta koronarokotetta.

Lue lisää: Tavaratalo Kärkkäisen toimitus­johtaja kertoo, miksi kehotti työn­tekijöitään kieltäytymään korona­rokotuksesta – näin asiantuntijat vastaavat

Ylinen ei halua kommentoida Kärkkäisen aloitetta. Sen sijaan hän sanoo, että rokotuksen ottaminen on terveydellinen yksityisasia, eikä kuulu hänelle, ovatko työntekijät ottaneet rokotteen. Poikkeuksena ovat ne, jotka matkustavat ulkomaille, jolloin lentoyhtiöt tai kohdemaat voivat vaatia rokotepassia.

– Edustan lähinnä virallista kantaa, jota yhteiskunnan eri toimijat, niin poliitikot, yhteiskunnan virkamiehet ja päättäjät ovat edustaneet. Hallituksen tärkein prioriteetti on viedä tämä rokoteohjelma mahdollisimman tehokkaasti läpi, että saataisiin kattavuus hyvälle tasolle.

Ylinen sairasti koronataudin toukokuussa. Hän osallistui vappubrunssille, jolta lähti ärhäkkä deltarypäs, johon sairastui kymmenittäin kokkolalaisia. Yli tuhat ihmistä määrättiin karanteeniin, ja Keski-Pohjanmaan ilmaantuvuusluku nousi Suomen suurimmaksi.

Tuolloin hänen perheensä koti uhattiin polttaa.

Ylinen kertoi vaimonsa kanssa Keskipohjanmaan haastattelussa taudin sairastamisesta, mikä hänen mukaansa antoi tautiryppäälle kasvot.

– Jälkikäteen ajateltuna en muuttaisi mielipidettäni. Ihan oikein tein. Mutta kun antaa jollekin kasvot jollekin tilanteelle, kaikki eivät ymmärrä asiaa oikein ja haluavat kohdistaa pahaa oloaan siihen ihmiseen. Näin kävi meidän osalta.

Uhkasoittoja tuli prepaid-puhelimista useita. Poliisi ei Ylisen mukaan saanut soittajia selville, ja hän palkkasi vartijan talonsa luo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?