Suursijoittaja Kai Mäkelä on kuollut – puoliso kertoo viime hetkistä: ”Minulle jäi sellainen vaikutelma, että hän itse päätti, että nyt on turvallista lähteä” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suursijoittaja Kai Mäkelä on kuollut – puoliso kertoo viime hetkistä: ”Minulle jäi sellainen vaikutelma, että hän itse päätti, että nyt on turvallista lähteä”

Sinikka-puolison mukaan Kai Mäkelä oli oman tiensä kulkija, joka ei ajatellut sitä, mitä muut mahtavat hänestä ajatella.

Suursijoittaja Kai Mäkelä kuvattiin Elämä pelissä -ohjelman tiedotustilaisuudessa Helsingissä syyskuussa 2012.

4.8. 16:23

Suursijoittaja Kai Mäkelä on kuollut 74-vuotiaana.

Monessa mukana ollut Mäkelä kuoli helsinkiläisessä hoivakodissa elokuun ensimmäisenä päivänä. Hoivakotiin hän oli joutunut saatuaan aivoinfarktin ja menetettyään liikuntakykynsä vuonna 2017.

Sinikka Mäkelä sanoo olevansa onnellinen, että sai olla läsnä ja pitää kädestä aviopuolisoaan Kai Mäkelää tämän kuolinhetkellä.

Lue lisää: Suursijoittaja Kai Mäkelä on kuollut

– Hänellä oli ensin hengitysvaikeuksia, mutta saatuaan niihin apua, tilanne rauhoittui ja hän niin kuin vain liukui pois. Minulle jäi sellainen vaikutelma, että hän itse päätti, että nyt on turvallista lähteä, Sinikka Mäkelä kertoo Taloussanomille.

Kai Mäkelä kuoli sunnuntaina. Keskiviikkona Sinikka Mäkelä oli Savonlinnan Punkaharjulla huolehtimassa hänen hoidettavakseen jääneen Saimaan taideluola Retretin uudelleenrakentamista. Retretin uusi nousu oli myös Kai Mäkelän suunnitelmissa, mutta tämä työ jäi häneltä kesken.

– Hän oli siitä (Retretistä) hyvin innostunut ja hänellä oli paljon visioita sen suhteen. Sain häneltä paljon hyviä ajatuksia Retretin kehittämiseen.

Miestään Sinikka Mäkelä luonnehtii älykkääksi ja aktiiviseksi liikemieheksi, joka oli monessa mukana, mutta kulki usein omaa tietään.

– Hän ei ajatellut sitä, mitä muut mahtavat hänestä ajatella. Välillä hän kulki vastavirtaan, mutta hän pystyikin näkemään asioita, joita muut eivät niin helposti näe. Hän oli temperamenttinen ja päättäväinen. Voi kai sanoa, että välillä hyvin jääräpäinen. Mutta monet muistavat häntä kuitenkin suurella lämmöllä.

Mäkelöiden avioliitto kesti lähes 50 vuotta. Puoli vuosisataa olisi tullut täyteen ensi vuoden loppupuolella.

Läheisen ihmisen kuolema on aina kova paikka, tuli se sitten yllättäen, tai vaikka siihen olisi osattu varautua. Sinikka Mäkelä myöntää kuitenkin avoimesti, että vuosikausiksi vuodepotilaaksi joutuneen, aktiivista elämää eläneen Kain kuolema on helpotus läheisille, samoin kuin hänelle itselleenkin.

– Mutta hyvä muisto hänestä minulle jää. Ilman muuta, oikein hyvä muisto.

Sinikka Mäkelän lisäksi läheisimpinä Kai Mäkelää surevat neljä lasta ja seitsemän lastenlasta.

Kai Mäkelän kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?