Kiinalaisosakkeista suli alkuviikosta yli 1000 miljardia euroa – tästä on kyse - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kiinalaisosakkeista suli alkuviikosta yli 1000 miljardia euroa – tästä on kyse

Kiina-kriisi näyttää markkinoilla hellittäneen sen jälkeen, kun maan rahoitusvalvoja eilen patisti pankit tyynnyttelemään sijoittajien mieliä.

Kiinan osakemarkkinat sukelsivat alkuviikolla.

29.7. 17:00

Kiinan osakemarkkinoiden kolmen päivän syöksy pyyhkäisi alkuviikosta pois 1500 miljardia dollaria eli yli 1200 miljardia euroa Manner-Kiinan ja Hongkongin pörssiosakkeiden markkina-arvosta. Samalla markkinat järkkyivät laajalti ja esimerkiksi suomalaisten Kiina-rahastojen arvo laski.

Kriisi sai alkunsa, kun Kiina päätti yllättäen kieltää joukkoa opetusalan yrityksiä tavoittelemasta voittoa, hankkimasta ulkomaista pääomaa ja listautumasta pörssiin. Toimi on toistaiseksi jyrkin, jolla Kiinan hallitus on pyrkinyt suitsimaan yrityksiä, joiden se sanoo kasvattavan eriarvoisuutta ja lisäävän rahoitusalan riskejä sekä haastavan kommunistisen puolueen otetta talouden avainaloista.

Alkuviikosta markkinoille levisi huhu, jonka mukaan Yhdysvallat olisi rajoittamassa sijoituksia Kiinaan ja Hongkongiin, mikä edelleen kiihdytti sijoittajien pakoa kiinalaisosakkeista ja samalla kasvatti pelkoja siitä, että pääoma alkaisi laajemminkin paeta Kiinasta.

Kiina on jo kuukausia kiristänyt markkinoiden sääntelyä. Kohteena ovat olleet teknologiasektori ja kiinteistöala. Markkinoilla pelätään nyt esimerkiksi terveydenhoitosektorin joutuvan tiukennusten kohteeksi. Nyt nähty myyntiryntäys kuvastaa, kuinka heikoksi sijoittajaluottamus Kiinan suhteen on mennyt. Myös juan heikkeni ja Kiinan valtionlainojen korot nousivat.

– Alamäen laajeneminen osakkeista juaniin viestii siitä, että sääntelyriskiä koskevat huolet ovat voineet kääntyä entistä huonompaan suuntaan, Oversea-Chinese-pankin valuuttastrategi Terence Wu kommentoi uutistoimisto Bloombergille.

Eilen Kiina valjasti tiedotusvälineensä levittämään rauhoittavaa viestiä ja kutsui pikaisesti suurten investointipankkien johtajat puhelinkokoukseen, jossa se vakuutti uusien toimiensa olevan kohdennettuja ja ettei niiden ole tarkoitus vaikuttaa haitallisesti muihin toimialoihin.

Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua puolestaan sanoi markkinavalvojan tukevan yrityksiä niiden pyrkimyksissä listautua ulkomaisiin pörsseihin ja että listautumisannit myös Yhdysvalloissa ovat sallittuja.

Kurssien jyrkän laskun ja markkinoiden rauhoittelun jälkeen kiinalaisosakkeet alkoivat taas houkutella sijoittajia, ja alamäki näytti taittuvan. Kiinalaisosakkeiden kursseja kuvaava CSI 300 -indeksi pinnisti eilen 0,2 prosenttia edellispäivän päätöstään ylemmäs. Tänään Shanghain pörssi nousi jo 1,5 prosenttia ja Shenzhen kolme prosenttia. Hongkongin Hang Seng kohosi 3,3 prosenttia.

Suomalaiset Kiina-rahastot saivat myllerryksessä nekin siipeensä, ja eilisten noteerausten mukaan OP:n Kiina-rahaston arvo on kuukaudessa laskenut vajaat seitsemäntoista prosenttia ja Nordean runsaat neljätoista prosenttia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?