Tutkimus: pieni ”supersaastuttajien” joukko tuottaa 73 prosenttia maailman päästöistä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tutkimus: pieni ”supersaastuttajien” joukko tuottaa 73 prosenttia maailman päästöistä

Tutkimuksen mukaan päästöt voitaisiin puolittaa keskittymällä pahimpien saastuttajien hiilen sieppaamiseen tai siirtymällä kivihiilestä pois.

Hiilestä sähköä tuottava voimala Kiinassa. Kuusi eniten saastuttaneista voimaloista sijaitsee Itä-Aasiassa.

28.7. 20:00

Voimalaitosten saastuttavimmat 5 prosenttia tuottavat jopa 73 prosenttia maailman sähköntuotannon hiilidioksidipäästöistä, selviää uudesta tutkimuksesta. Tulos saatiin, kun Coloradon yliopiston tutkijat kävivät läpi 29 000 voimalaitoksen tiedot ja selvittivät niiden päästöt.

Nämä voimalaitokset sijaitsivat kaikkiaan 221 eri maassa. Tutkimuksessa oli mukana myös suomalaisia voimalaitoksia, mutta mikään niistä ei sijoittunut kansainvälisesti eniten saastuttavien voimalaitosten joukkoon.

Kaksi maailman eniten saastuttavimmista voimaloista sijaitsee Euroopassa, kaksi Intiassa ja kuusi Itä-Aasiassa.

Valtaosan päästöistä tuottavat 5 prosenttia voimalaitoksista olivat muutoinkin energiatehottomia. Tutkimuksen mukaan supersaastuttavat voimalaitokset voisivat globaalin keskiarvon tasolle tehokkuuttaan kasvattamalla leikata päästöjään 25 prosentilla.

Vielä parempiin tuloksiin päästäisiin teknologiaan tai eri polttoaineeseen panostamalla.

Polttoaineen vaihtaminen hiilestä tai öljystä maakaasuun taas laskisi päästöjä 30 prosentilla ja teknologioiden kehittäminen hiilen sieppaamista varten 50 prosentilla, tutkimuksessa todetaan.

Tutkimuksen perusteella yksi tehokkaimmista toimista ilmastonmuutosta vastaan olisikin keskittyä huippusaastuttavien voimalaitosten päästöleikkauksiin jokaisessa maassa. Täten voitaisiin jopa puolittaa maailman sähköntuotannon päästöt.

Sähkönkulutuksen kasvaessa muun muassa sähköautoilun yleistyessä sähköntuotannon ilmastoystävällisyys onkin erityisen tärkeää.

Tutkimuksesta kertoi ensin Kauppalehti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?