Kommentti: Ilmastopaketti maksaa yli 30 kertaa koronarahaston verran – kuka maksaa, siitä syntyy rahariita vailla vertaa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Ilmastopaketti maksaa yli 30 kertaa koronarahaston verran – kuka maksaa, siitä syntyy rahariita vailla vertaa

EU:n ilmastotavoitteet voivat onnistua, kunhan jostakin löytyy liki tuhat miljardia euroa – joka vuosi 30 vuoden ajan. Summa on suurempi kuin 30 kertaa riitaisa koronarahasto, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Ilmastopakettiin sisältyy toistakymmentä direktiiviesitystä ja asetusehdotuksia useiden tuhansien sivujen verran.

18.7. 9:01

EU:n komissio on esitellyt suuren määrän keinoja ja toimia, joiden avulla EU-maiden on määrä saavuttaa aiemmin sopimansa hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteet.

Laaja-alaisen toimenpidekokonaisuuden – tai tässä vaiheessa vielä esityksen – ilmastovaikutuksia voi pitää yhtä hyvin kunnianhimoisina, liian tiukkoina kuin riittämättöminä.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kuitenkaan arvioida paketin ilmastovaikutuksia vaan hintaa.

Ilmastopaketti on läkähdyttävän laaja, sillä kokonaisuuteen sisältyy toistakymmentä direktiiviesitystä ja asetusehdotuksia useiden tuhansien sivujen verran.

Silti yksi keskeinen tieto näyttää unohtuneen komission pakettia esittelevistä teksteistä: mitä ehdotusten toteen paneminen maksaa ja miten – ja kenen – se on tarkalleen ottaen tarkoitus maksaa?

Komissio on aiemmissa ”vihreän diilin” kuvauksissaan esittänyt karkeita arvioita päästövähennyksiin tarvittavista rahasummista, mutta valikoiden ja jättäen ison joukon kustannuksista pois laskuista.

Sen komissio on toki kertonut, että lähivuosien ja -vuosikymmenten mittaviin ilmastoinvestointeihin tarvitaan paitsi julkista myös suuri määrä yksityistä pääomaa.

Miten tämä toteutuu, on suurelta osin jäänyt tarkentamatta.

Kokonaishinta jää arvailujen varaan

Komissio on arvioinut, että vuoteen 2030 tähtäävien päästövähennysten toteuttamiseksi rahaa tarvitaan vuosittaisiin "lisäinvestointeihin" 260 miljardia euroa.

Sen jälkeenkin mittavaa investointitahtia on pidettävä yllä, sillä päästöjä on tarkoitus vähentää aina vuoteen 2050 kirjattuun nollapäästötavoitteeseen asti.

Käsite "lisäinvestoinnit" vihjaa, että kyse on joidenkin muiden investointisummien kartuttamisen tarpeesta, ja että kaikkiaan rahaa tarvitaan runsaammin kuin komission mainitsema summa.

Mutta kuinka paljon, se on jäänyt aavistelun varaan.

Lopulta laskun tavalla tai toisella kuittaavia osapuolia – EU-maiden yrityksiä ja kansalaisia – kiinnostanee, mitä edessä oleva urakka kokonaisuudessaan maksaa.

Yksi varsin perusteellinen ja seikkaperäisesti perusteltu arvio EU:n ilmastotavoitteiden hinnasta löytyy konsulttiyhtiö McKinseyn viime joulukuussa laatimasta raportista.

Yli 200-sivuinen "Net-Zero Europe – Decarbonization pathways and sosioeconomic implications" -raportti kuvailee, millä keinoin EU:n päästötavoitteet on mahdollista saavuttaa, ja minkälaisia summia hankkeen edellyttämiin investointeihin on jostakin löydyttävä.

Raportin otsikon voinee vapaasti suomentaa vaikka muotoon "Hiilineutraali Eurooppa – päästövähennysten toteutustavat ja niiden taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset".

Raportista löytyy tyystin toisen mittakaavan rahasummia kuin komission mainitsemat "lisäinvestoinnit".

Rahaa tarvitaan 28 biljoonaa euroa

McKinseyn ympäristö- ja talousasiantuntijoiden arvion mukaan EU:n havittelemat päästövähennykset on mahdollista saavuttaa, kunhan "puhtaan tekniikan" kehittämiseen ja soveltamiseen sekä "likaisen tekniikan" syrjäyttämiseen käytetään vuoteen 2050 mennessä 28 tuhatta miljardia eli 28 meikäläistä biljoonaa euroa.

Jostakin pitäisi siis vuosisadan puoliväliin mennessä löytyä rahasumma, jonka auki kirjoittamiseksi on luvun 28 perään pyöräytettävä 12 nollaa.

Tasaisen vauhdin investointitahdilla rahaa tarvitaan yli 930 miljardia euroa joka vuosi 30 vuoden ajan.

Tällaisten rahasummien mittakaavaa voi aprikoida esimerkiksi palauttamalla mieleen viime vuosien riitaisimman EU-hankkeen, koronaelvytysrahaston, mittavaksi mainittu rahamäärä.

Koronakriisissä EU sai jäsenmailta kovan vääntämisen jälkeen luvan lainata ja käyttää elvytysrahaston toimiin vähän yli 800 miljardia euroa, mutta ei vuosittain saati vuosikymmenten ajan vaan kertaluontoisesti ja summan vuosille 2021–26 jakaen.

Päästöjen vähentämiseen pitäisi vuosikymmenten ajan käyttää joka vuosi enemmän rahaa kuin koronarahaston verran.

McKinseyn ja komission lukujen mittakaavaeroa selittää se, että konsulttiyhtiön luku sisältää päästötavoitteiden takia uudelleen ohjattavien mutta oletuksen mukaan joka tapauksessa toteutuvien investointien lisäksi tarvittavien lisäinvestointien kokonaismäärän. Komission luku kuvaa vain lisäinvestointien tarvetta.

Raporttia lukiessa ja sen esittämiä päätelmiä arvioidessa on syytä pitää sekin mielessä, että se on laadittu EU:n päättämien päästötavoitteiden perusteella mutta ennen kuin komission vasta esittelemistä keinoista oli tietoa.

Pääomavirta kääntyy liian hitaasti

Talouden puhdistaminen teollisuuden ja muiden toimialojen joka tapauksessa aikomia investointeja uudelleen suuntaamalla voi kuulostaa helpolta ja halvaltakin rahoituskeinolta, sillä tällaiset summathan olisi joka tapauksessa käytetty joihinkin investointeihin.

Jos joitakin ilmastolle haitallisia investointeja jää toteuttamatta ja näin säästyvät summat käytetäänkin puhtaan energian ja tekniikan kehittämiseen ja käyttämiseen, päästöt supistuvat ja kokonaan uuden rahoituksen tarve pienenee.

Mutta tällainen teollisuuden ja muun yksityisen talouden rahavirtojen ohjautuminen tuskin toteutuu tuosta vain ja saman tien – eikä varsinkaan itsestään.

Käännettä hillitsee ja hidastaa aivan sama haaste kuin estää suurinta osaa autoilevista kansalaisista tuota pikaa vaihtamasta vanhoja diesel- ja bensa-ajokkejaan upouusiin sähköautoihin.

Hinta hillitsee ja hidastaa yhtä hyvin teollisuuden ja muiden yritysten kuin yksittäisten kansalaisten ilmastoinvestointeja.

Hinta hidastaa enemmän kuin tekniikka

McKinseyn asiantuntijat päätyvät raportissaan sinänsä rohkaisevaan arvioon, että EU:n päästövähennystavoitteet olisivat teknisesti mahdollisia panna toteen jo nyt olemassa tai kehitteillä olevien teknisten ratkaisujen avulla.

Lisäksi se päätyy tätäkin rohkaisevampaan näkymään, jossa ensi alkuun suuria investointisummia vaativat päästövähennykset tuottavat aikanaan kustannussäästöinä ja muunlaisina tuottoina jopa hintaansa runsaammat hyödyt.

Mutta raportti kuvailee kaunistelematta myös syyn, miksi rohkaisevista näkymistä huolimatta päästöprojektin hidasteet ovat voimakkaampia kuin houkutukset.

Tärkein viivytys johtuu siitä, että suuri osa päästöjen vähentämiseksi välttämättömistä investoinneista on ainakin tällä haavaa yksityisen pääoman näkökulmasta taloudellisesti kannattamattomia.

Raportin laatimisen aikaan vallinneissa talousoloissa konsulttiyhtiö arvioi peräti puolet päästöjen vähentämiseksi tarvittavista investoinneista taloudellisin perustein kannattamattomiksi tai liian riskipitoisiksi toteutettaviksi yksityisin varoin tai varsinkaan oma-aloitteisesti.

Päästöoikeuksien on kallistuttava

Viime vuoden loppupuolella EU:n päästöoikeusmarkkinoilla oli kunkin hiilidioksiditonnin päästämisen oikeudesta maksettava noin 40 euroa.

Alkuvuoden mittaan päästöoikeuden hinta on noussut 50 euron tuntumaan tonnilta, mutta McKinseyn asiantuntijat arvioivat hintaa tarvittavan vielä jopa tuplaten lisää ennen kuin valtaosa päästöjen vähentämiseksi tarvittavista investoinneista muuttuu taloudellisesti kyllin houkutteleviksi.

Kun hiilidioksidin päästäminen ilmakehään käy yhä kalliimmaksi, kohenee aiemmin kannattamattomiksi arvioitujen vähäpäästöisten tekniikoiden suhteellinen kilpailuasema – ja houkuttelevuus investointikohteena.

Puntarointiin vaikuttaa sekin, kuinka varmoiksi tai epävarmoiksi investoijat arvelevat juuri omiin tarpeisiin tarjolla olevan puhtaan ja osin vasta kehitteillä olevan tekniikan näkymiä.

Yksityisen pääoman omaehtoista ohjautumista yleisen hyvän hankkeisiin hillitsevät myös kustannusten ja tuottojen ajoitukseen ja kohdentumiseen liittyvät ristiriidat.

Vaikka ilmastoinvestoinnit tuottaisivat aikanaan hintaansa runsaammat hyödyt, ja vaikka investointien tekemättä jättämisestä vasta raskaat tappiot koituisivatkin, on jonkun ensin kustannettava tarvittavat investoinnit.

Yksityistä pääomaa hillitsee varmuus välittömistä ja etupainoisista kustannuksista ja suuri epävarmuus tuottojen kertymisestä ties kuinka kaukaisessa tulevaisuudessa – ja ties keiden muiden kuin investointeja kustantaneen hyväksi.

Onnistuminen on mahdollista mutta vaikeaa

Yksityisen pääoman ohjautuminen päästöjä vähentäviin investointeihin – varsinkin EU:n ilmastopaketin edellyttämillä mammuttisummilla – on toki mahdollista.

Mutta se onnistunee vain julkisen vallan suorasukaisella ohjauksella.

Mahdollisia julkisia ohjauskeinoja voivat olla komissionkin ehdottama päästöoikeuksien vaikutuspiirin laajentaminen lisättynä oikeuksien tuntuvalla kallistumisella tai jopa puhtaisiin investointeihin pakottavat velvoitteet.

Pakottaminen voi kuitenkin synnyttää poliittista vastahankaa, haluttomuutta ja jopa yhteiskunnallista rauhattomuutta, joten tilalle tai rinnalle tarvittaneen myös kannustavaa ohjausta esimerkiksi julkisin varoin kustannettavina tukina ja tappiotakuina.

Nyt puhutaan joka tapauksessa niin railakkaista rahasummista, että niistä alkanee piakkoin kova vääntö paitsi julkisen vallan ja yksityisen elinkeinoelämän välillä todennäköisesti myös eri EU-maiden välillä.

Tähän viittaa McKinseyn asiantuntijoiden arvio, jonka mukaan nettomääräiset nollapäästöt on mahdollista saavuttaa vieläpä nettomääräisin nollakuluin – mutta vain EU-maiden yhteisin ponnisteluin ja yhteistä taakkaa solidaarisesti jakamalla.

Kumpikaan vaatimus ei luonnu EU-mailta riitelemättä saati itsestään. Ilmastopaketti olikin helpompi esitellä kuin panna toteen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?