Kommentti: Seuraavaksi EU-maat riitelevät ilmaston suojelusta – ja siitä, kuka maksaa laskun - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Seuraavaksi EU-maat riitelevät ilmaston suojelusta – ja siitä, kuka maksaa laskun

EU:n ilmastopaketissa on ainekset rahariitaan vailla vertaa. Suomelle lienee varattu kantapaikka maksajien aitiosta, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Mikään osa ilmastopaketista ei ole vielä varma ja valmis.

14.7. 7:30 | Päivitetty 14.7. 8:35

Euroopan unioni (EU) kaavailee laaja-alaista ja kaikin puolin mittavaa ilmastotoimien kokonaisuutta, jonka avulla EU-maiden on määrä panna toteen kunnianhimoisia päästövähennyksiään.

EU:n komissio esittelee keskiviikkona suuren määrän direktiivi- ja säädösesityksiä ilmastopaketiksi kutsutun monialaisen kokonaisuuden toteuttamiseksi.

Kyse on vasta lakiesityksistä, joiden on vielä läpäistävä sekä kaikkien jäsenmaiden että EU-parlamentin tiukat seulat ennen kuin paketista tulee totta.

Mikään osa paketista ei ole varma ja valmis ennen kuin kaikki osat ovat varmoja ja valmiita – ja ennen kuin nuija on kopahtanut pöytään kussakin jäsenmaassa, niiden yhteisessä neuvostossa ja vielä EU:n parlamentissa.

Ennen kuin paketti on lopullisesti koossa, aikaa voi helposti kulua kuukausitolkulla. Sillä välin mikään muu ei ole yhtä varmaa kuin kinastelu ja kädenvääntö ilmastopaketin yksityiskohdista ja ennen kaikkea kustannuksista ja kustannusten jakamisesta.

Periaatteessa hyvä mutta käytännössä vaikea

Kaikki jäsenmaat ovat sinänsä ilmastopaketin ja sen taustalla olevien päästövähennystavoitteiden kannalla, ainakin periaatteessa.

Mutta kun käytännössä pitäisi ryhtyä toimeen, olisi kustannuksiakin kyettävä kohtaamaan. Siitä alkavat rahariidat.

Kokonaisuudessaan ja varsinkin periaatteessa kaikkien jäsenmaiden kannattama ilmastopaketti muuttuu monipuolisesti ongelmalliseksi ja riitaiseksi palapeliksi, josta kukin jäsenmaa löytää omat mahdottomat rastinsa.

Kullakin EU-maalla on mielestään hyviä syitä torua tai torjua joitakin juuri kyseistä maata kohtuuttomasti rasittavia vaatimuksia.

Tältä tuskin on mahdollista välttyä, sillä onhan EU:ssa kyse 27 keskenään kovin erilaisen maan kokonaisuudesta – jossa kukin maa huolehtii paitsi yhteisistä myös kansallisista eduistaan.

Esimerkiksi Suomi haluaa laskea omiin metsiinsä sitoutuvan hiilidioksidin päästövähennysvelvoitteita huojentavaksi kansalliseksi hiilinieluksi eikä luovuttaa metsiään unionin yhteiseksi hiilinieluksi.

Harvametsäisissä muissa maissa ajatus koko EU:n yhteisistä metsien hiilinieluista vaikuttaa paljon houkuttelevammalta kuin metsäisessä Suomessa.

Vastaavasti esimerkiksi Puola pitää suurena kivihiilimaana EU:n kaavailemaa kivihiilikaivosten ja -voimaloiden sulkemistahtia kohtuuttomana – ainakin ilman tuntuvia korvauksia.

Ilma- ja maantieliikenteen tai vaikkapa kiinteistöalan velvoittaminen mukaan päästövähennyksiin ja -kauppaan voi sen sijaan yhdistääkin EU-maita, sillä laajahkoa vastahankaa löytynee joka maasta.

Kustannuksia voi olla pakko hyvittää

Suuri osa komission valmistelemista ilmastotoimista kohdistuu eri tavoin fossiilisen energian tuotantoon ja käyttämiseen sekä niistä syntyviin haitallisiin hiilidioksidipäästöihin.

Yksi paketin eri osien keskeisistä vaikutuksista – ja tavoitteista – onkin, että ilmastoa lämmittävien päästöjen tuottaminen käy entistä kalliimmaksi.

Toinen paketin keskeisistä tavoitteista ja todennäköisistä seurauksista on nykyistä laajemmat ja päättäväisemmät pyrkimykset päästöjen – ja päästöistä rankaisevien kustannusten – välttämiseen.

Yksi käytännön haaste ja rahariitojen sytyke syntyy kuitenkin siitä, että myös päästöjen vähentäminen aiheuttaa kustannuksia.

Vaikka ilmaston ylikuumenemisesta koituu taloudellekin ajan oloon paljon kalliimpia vahinkoja kuin torjuntatyöhön pitäisi investoida, liittyy yhtälöön ilmiselvä ajoitusongelma.

Pahimmat vahingot ilmaston lämpenemisestä käyvät toteen ties kuinka monen vaalikauden kuluttua kaukaisessa tulevaisuudessa, mutta torjuntakuluihin pitäisi löytyä rahoitus saman tien – jo ennen seuraavia vaaleja.

Poliitikkojen voi maassa kuin maassa olla vaikea perustella koronakriisin kypsyttämille äänestäjille, miksi juuri nyt on pakko ryhtyä kiristämään vyötä ilmastopaketinkin takia.

Siksi poliittinen paine kasvanee melkoisen kovaksi pehmittää yleisöä ilmastotoimien kannalle erilaisten hyvitysten ja tukien avulla. Nekin tosin maksavat.

Maksaako Suomi muidenkin kuluja?

Jos ilmastopaketista kenties käytävä kädenvääntö EU-maiden välillä sujuu edes suurin piirtein samaa rataa kuin EU:n rahariidoilla on tapana sujua, voi Suomelle tarjoutua taas tilaisuus ottaa osansa muidenkin kustannuksista.

Koronakriisin takia suurimmat EU-maat ja EU katsoivat välttämättömäksi ryhtyä yhteisiin elvytystoimiin. Siitä sai alkunsa paraikaa toimintaansa käynnistävä 800 miljardin euron elvytysrahasto ja EU:n sääntöjä kiertävä yhteisvelka.

Komission ilmastoaloitteista tuskin löytyy viitteitä uudesta ja koronarahastoakin runsaammasta yhteisvelkarahoituksesta ilmastotuhon torjumiseksi.

Mutta ei tarvinne olla kaksinen ennustaja sen oivaltamiseksi, että jos koronakriisi oli liian kallis kunkin jäsenmaan itse kärsittäväksi, on ilmaston jäähdyttäminen monin verroin koronakriisiä kalliimpana hankkeena ainakin yhtä hyvä tekosyy taas uudelle yhteisvelalle.

Kunhan tinkiminen ja vääntäminen ilmastotoimista ja niiden kustannuksista pääsee kunnolla vauhtiin, Suomessa lienee paras pitää tiukasti lompakosta kiinni – tai varautua vastaanottamaan suoria ja epäsuoria kustannuksia muidenkin puolesta.

Suomea suurempien maiden aikaan saama poliittinen paine voi taas johtaa samanlaisiin taakanjaon tulkintoihin kuin vaikka nyt koronakriisissä.

Se tarkoittaisi, että kuluja jyvitetäänkin jäsenmaiden kesken muiden muuttujien kuin hiilidioksidipäästöjen ja -nielujen perusteella. Ja sitä, että Suomi maksaisi taas osaansa enemmän.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?