Stockmann kertoo, että velat muutettiin Stockmannin osakeannin kautta yhtiön osakkeiksi.
Vajaat 22 miljoonaa euroa jää vielä vakuudettomaksi saneerausvelaksi. Stockmannilla on lisäksi saneerausohjelmaan kuuluvaa riitaista, ehdollista ja enimmäismääräistä saneerausvelkaa, jonka määrä vahvistetaan myöhemmin.
Osakeannin lisäksi vakuudettoman saneerausvelan haltijat olivat oikeutettuja muuntamaan saatavansa uusiin vakuudellisiin joukkovelkakirjoihin. Velkakirjojen nimellisarvo on runsaat 66 miljoonaa euroa.
Helsingin käräjäoikeus hyväksyi vaikeuksiin joutuneen ja velkaisen Stockmannin saneerausohjelman helmikuussa.