Mikä paras sijoituskohde inflaation kiihtyessä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kiihtyvä inflaatio nakertaa talletuksia – asiantuntija kertoo keinot sijoitusten suojaamiseen

Kultaharkkojen kasaaminen ei kannata, sen sijaan osakemarkkinoilta löytyy muutama tärppi.

Kun inflaatio iskee, käteinen sukanvarressa ei ole paras turva.

19.6. 9:05

Kuten moneen muuhunkin asiaan, pätee inflaatioon sanonta: ”Hyvä renki mutta huono isäntä”. Valloilleen päässyttä inflaatiota on vaikea taltuttaa.

Viime vuosina sijoittajan ei ole juuri tarvinnut huolehtia yleisestä hintatason noususta eli inflaatiosta.

Keskuspankkien elvyttävä rahapolitiikka on pitänyt talouden liikkeellä ja korot alhaisina eikä hintojen noususta ole ollut merkkejä. Koronapandemian myötä inflaatio näytti painuvan vain edelleen.

Tänä keväänä tilanne on muuttunut, kun talous on elpymässä entistä nopeammin. Suomessakin kuluttajahinta-inflaatio ylsi toukokuussa 2,2 prosenttiin, mikä on korkeimpia lukemia kymmeneen vuoteen.

Hintavakautta tarkkaileva Euroopan keskuspankki (EKP) nosti tässä kuussa inflaatioennusteitaan, mutta uskoo edelleen kyseessä olevan enemmän väliaikaisen hintapiikin.

Pitkän linjan finanssivaikuttaja, Front Varainhoidon toimitusjohtaja Vesa Engdahl uskoo, että inflaatio saattaa olla keskuspankin rauhoitteluista huolimatta myös pysyvämmässä nousussa.

– On olemassa riski, ettei inflaatio jää aivan niin lyhytaikaiseksi kuin mitä keskuspankit yrittävät nyt vakuutella, osin rauhoittaakseen markkinoita.

Engdahl ei sentään povaa 1970-luvun kaksinumeroista inflaatiota, jota nuijittiin alas hirmukoroilla, mutta arvioi inflaation asettuvan Yhdysvalloissa ja Euroopassa 3–5 prosentin haarukkaan pidemmälläkin jaksolla. Tämä ylittäisi selvästi keskuspankkien tavoitetason, mikä voisi tietää nopeampia koronnostoja.

Mitä vaihtoehtoja sijoittajalla on, jos inflaatio lähtee todella kiihtymään? Asiasta on käyty vilkasta keskustelua eri sijoittajapalstoilla. Nollakorkoisilla pankkitileillä rahan säilyttäminen on heikko vaihtoehto, koska inflaatio syö talletuksia.

Perinteisesti kultaa on pidetty yhtenä turvasatamana, mutta sen hinta on jo kivunnut korkeuksiin, mikä lisää riskiä korjausliikkeestä. Kulta ei tuota korkoa, mutta sen hinnalla on ollut taipumus nousta inflaation noustessa, kun kullan kysyntä kasvaa.

Engdahlin mukaan kultaharkkojen kasaaminen ei kuitenkaan kannata, koska näiden myynnistä aiheutuu kohtuullisen suuria kaupankäyntikuluja. Puhumattakaan turvallisuusriskistä.

Parempi vaihtoehto löytyy kultapohjaisista ETF- eli indeksiosuusrahastoista, joita noteerataan pörssissä ja joiden kulut ovat pienempiä.

– En suosittelisi kenellekään kultaharkkojen ostoa sängynalusta täyteen. Kultaan pääsee myös ETF:ien kautta taikka sijoittamalla suoraan kultakaivosyhtiöihin.

Samaan ryhmään kuuluvat viime aikoina kallistuneiden raaka-aineiden ja perusmetallien tuottajat.

Yksi turvakohde ovat kiinteistöt, mutta Suomessa niiden hinnat ovat korkealla, minkä takia laajamittainen huoneistojen osto voi käydä kalliiksi.

– Sijoitusasuntoja on ostettu jo viime vuosien nollakorkoympäristössä, joten ne eivät ole enää halpoja. Yleensä kiinteistöt ovat kuitenkin kallistuneen vähintään inflaation tahdissa ja myös vuokratuotot ovat kasvaneet, Engdahl sanoo.

Vesa Engdahl

Viime aikoina parhaita tuottoja on saatu osakemarkkinoilta, joilla on toivuttu selvästi viime kevään pandemia­notkah­duksesta. Kiihtyvä inflaatio kaventaa tuottoja, mutta jos ne ovat riittävällä tasolla, jättää tämä silti pelivaraa.

Osakemarkkinoiden ensimmäinen reaktio inflaatiopelkojen kasvaessa on yleensä yleinen korjausliike alaspäin.

Engdahlin mukaan kiihtyvän inflaation ja siihen liittyvän nousevan korkotason oloissa heikommassa asemassa ovat ne yhtiöt, joilla on paljon vierasta pääomaa eli velkaa. Usein nämä ovat pienempiä kasvuyhtiöitä, joiden rahoituskustannukset kasvavat.

Osakesijoittajan pitää muistaa, että parhaiten pärjäävät ne yhtiöt, jotka pystyvät siirtämään esimerkiksi kallistuneiden raaka-aineiden kustannukset lopputuotteidensa hintoihin.

– Parasta inflaatiosuojaa tarjoavat ne yritykset, jotka ovat markkinoilla hinnanasettajia. Nämä ovat sellaisten tuotteiden ja palvelujen tuottajia, jotka voivat nostaa hintaa kysynnän kärsimättä, Engdahl sanoo.

Tähän ryhmään kuuluvat globaalit elintarvikkeiden ja perushyödykkeiden valmistajat. Tällaisia kansainvälisiä yrityksiä ovat esimerkiksi Danone ja Unilever. Myös kosmetiikkayritykset ja suuret kauppaketjut kuuluvat tähän ryhmään.

Aina voi myös epäillä, nouseeko inflaatio pysyvästi sittenkään, jolloin ei tarvitse välttämättä tehdä mitään.

Esimerkiksi yhtenä pätevänä inflaatiomittarina pidetty Yhdysvaltain kymmenvuotisen valtionlainan tuotto eli markkinakorko on ollut viime aikoina laskussa verrattuna kevään huippuun.

Tämä voi johtua kuitenkin enemmän Fedin omaksumasta talouden takaajan roolista, johon kuuluvat massiiviset valtionlainojen ostot.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?