Mansikkayrittäjä aikoo ostaa kokonaisen kerrostalon majoitustiloiksi kausityöntekijöille - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Mansikkayrittäjä aikoo ostaa kokonaisen kerros­talon majoitustiloiksi kausityöntekijöille

”Eihän tuollaisia summia ainakaan täkäläisillä marjayrittäjillä ole tuosta vain irrottaa”, toimitusjohtaja Markus Mutikainen kommentoi Taloussanomille.

Kaupunkiomisteisessa kerrostalossa on 18 asuntoa.

18.6. 13:17

Kiteen kaupunginhallitus esitti maanantaina kahdeksantoista huoneistoa kattavan kerrostalon myymistä mansikkayritys Marjatalo M. Mutikaiselle. Kesälahdella sijaitsevan talon ohessa kohteeseen lukeutuu ympäröivä 8 038 neliömetrin tontti halli- ja varastorakennuksineen.

Asiasta uutisoi aiemmin Karjalainen.

Marjatalon toimitusjohtaja Markus Mutikainen kertoo Taloussanomille, että kiinteistön kohtalo ratkeaa kesäkuun loppupuolella kaupunginvaltuuston istunnossa. Kerrostalon omistaa kaupungin tytäryhtiö Kesälahden Vuokratalot.

– Kasvukeskuksissa tällaisia kauppoja ei välttämättä joka päivä näe, mutta tänne Kiteelle ei ole paljon ihmisiä tulossa. Vuokratalojen käyttöaste Kesälahdella on ollut varmasti alle 50, Mutikainen sanoo.

– Varmasti kaupunkikin haluaa omilta harteiltaan pois kiinteistöjä, joille ei ole käyttöä.

Asian vahvistaa Kiteen kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen. Tontti edustaa lähialueineen taantuvaa taajamaa, jolla sijaitsevista kerrostaloista kaksi päätyi viime vuonna purettavaksi. Hirvosen mukaan taloja ollaan purkamassa tulevaisuudessa enemmänkin.

– Kesälahden vuokrataloyhtiöön kuuluu kaikkiaan 93 asuntoa. Niistä tyhjänä on noin 45. Järkevään käyttölukemaan pääseminen on ollut erittäin haasteellista, Hirvonen sanoo.

Kaupattavaksi esitetyn kerrostalon huoneistoja ovat jo useamman vuoden asuttaneet pääasiassa Mutikaisen yrityksen palkkaamat kausityöntekijät. Tontilla sijaitsevaa hallirakennusta marjayrittäjä vuokraa kaupungilta yrityksen varasto-, pakkaamo- ja kylmiötilaksi.

– Käyttötarkoituksen suhteen tilanne ei muuttuisi mitenkään vaan ainoastaan omistajan nimi.

Mutikaisen mukaan marjatalon miehistö kasvaa ensi viikolla 197:ään henkeen, joten majoitettavia riittää joka huoneistoon. Tällä hetkellä talossa asuu jonkin verran paikallisia, joiden uusi osoite löytyisi kaupan myötä viereisestä kerrostalosta.

– Se talo jää (kaupungin) vuokrayhtiölle, ja siitä löytyy 25 asuntoa. Tällä hetkellä asukkaita taitaa olla 12 eli sekin on puoliksi tyhjä. Mahdollisista muutoksista ollaan keskustelemassa vielä pitkälle syksyyn, kaupunginjohtaja Hirvonen sanoo.

Kaupunginhallituksen esittämää hintalappua Mutikainen ei voi toistaiseksi paljastaa, mutta luonnehtii sitä käyttötarkoitukseen nähden kohtuulliseksi. Pelkästä teollisuushallista hallitus esittää pulitettavaksi 200 000 euroa.

Teollisuushalliin kuuluu kaikkiaan 2 000 neliömetriä lämmintä tilaa. Kerrostaloyhtiön asunnoissa on keittiön lisäksi kolme tai neljä huonetta. Talosta löytyvät tavalliseen tapaan sauna- ja varastotilat.

Mutikainen kertoo lunastavansa kiinteistön säästö- ja velkarahoilla. Kaupan turvaamiseksi mansikoita on alkukesästä ämpäröity kunnianhimoisella tahdilla.

– Eihän tuollaisia summia ainakaan täkäläisillä marjayrittäjillä ole tuosta vain irrottaa.

Pohjois-Karjalan maakuntaan kuuluva Kesälahti liitettiin Kiteeseen vuonna 2013. 48-vuotias Mutikainen on paikkakunnalla jo toisen polven marjayrittäjä. Miehen vanhemmat istuttivat Kiteellä ensimmäiset mansikantaimenet vuonna 1977.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?