Kommentti: Varallisuuserot kasvavat Suomessa ja se on ongelma - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Suomen rikkaat ovat yhä rikkaampia – tästä syystä se on ongelma

Suurten tulo- ja varallisuuserojen yhteiskunta on harvoin edullinen edes varakkaille itselleen. Suomessa vaurauden keskittymistä huipulle on edistänyt verotus.

Varallisuuden liiallinen keskittyminen voi kääntyä lopulta varakkaita itseään vastaan.

10.6. 18:00

Jos yhteiskunnassa mielii rikastua, on parempi omistaa jotakin arvokasta kuin yrittää vaurastua työtä tekemällä. Tällaisen johtopäätöksen ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty tekee tunnetussa kirjassaan Pääoma 2000-luvulla.

Pikettyn johtopäätös näyttää pätevän myös suomalaiseen yhteiskuntaan, jos tarkastelee Tilastokeskuksen tiistaina julkistamaa varallisuustutkimusta.

Ensinnäkin kotitalouksien yhteenlasketusta varallisuudesta noin 72 prosenttia oli reaalivarallisuutta vuonna 2019. Tästä 88 prosenttia oli asuntovarallisuutta. Asuntovarallisuudesta 75 prosenttia oli kiinni omassa asunnossa ja oman asunnon osuus suoraan kokonaisvaroista oli 48 prosenttia.

Reaali- ja asuntovarallisuuden – etenkin jos asunnon arvo on nousemaan eikä laskemaan päin – merkitys varallisuudelle näyttää näiden lukujen perusteella kiistattomalta.

Mitä varakkaampi on, sitä enemmän myös tällaista varallisuutta on kerryttänyt itselleen.

Vähävaraisimmissa kymmenyksissä keskimääräinen reaalivarallisuus kotitaloutta kohden on selvästi pienempi kuin varakkaimmissa kymmenyksissä. Kolmannessa varallisuuskymmenyksessä keskimääräinen oman pääasiallisen asunnon arvo oli vuonna 2019 noin 15 000 euroa, kun neljännessä kymmenyksessä vastaava luku oli noin 59 700 euroa.

Keskiarvo kasvaa reippaasti siirryttäessä varakkaimpaan kymmenykseen, jossa oman pääasiallisen asunnon keskiarvo kotitaloutta kohti oli noin 362 700 euroa.

Toiseksi varallisuustutkimuksesta nousee esiin, että väestön suurituloisin kymmenesosa on selvästi muuta väestöä varakkaampaa, ja kaikista varallisuustyypeistä erityisesti rahoitusvarallisuus on keskittynyt heille.

Vuonna 2019 rahoitusvarallisuuden osuus bruttovarallisuudesta oli noin 43 prosenttia suurituloisimmassa kymmenyksessä, kun se muissa tulokymmenyksissä vaihteli 17–24 prosentin välillä.

Rahoitusvarallisuutta ovat paitsi säästöt myös pörssiosakkeisiin ja rahasto-osuuksiin kiinnitetyt varat. Tilastokeskuksen tiedoista selviää niin ikään, että varakkaimman kymmenyksen omistuksessa on 82 prosenttia Helsingin pörssissä noteeratuista osakkeista.

Mediassa onkin jo ehditty todeta, että Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksen osoittama vaurauden keskittyminen huipulle johtuu pääasiallisesti siitä, että sijoitusomaisuuden arvo on noussut.

Tämä pitää paikkansa, mutta yhtä tärkeää on huomata, että varallisuuden keskittymistä huipulle edistää varsin hyvin myös Suomen verojärjestelmä.

Varallisuuserot, aivan kuten tuloerotkin, pienenivät Suomessa 1960-luvulta 1990-luvun alkuun. Sen jälkeen ne alkoivat tuloerojen tapaan kasvaa.

Varakkaimman prosentin siivu kokonaisvarallisuudesta kasvoi 8,5 prosentista miltei 14 prosenttiin vuosina 1987–2016. Myös seuraavaksi varakkain yhdeksän prosenttia kasvatti osuuttaan 27 prosentista noin 32 prosenttiin. Sen sijaan alin 90 prosenttia menetti osuuttaan reippaasta 64 prosentista 54 prosenttiin.

Toisin kuin tuloeroihin, varallisuuseroihin liittyy tiettyä luonnollisuutta. Varallisuus karttuu iän myötä, jolloin vanhemmilla ihmisillä on vääjäämättä enemmän varallisuutta kuin nuoremmilla.

Suomessa huomattavaa kuitenkin on, miten pääomatulot ja niiden verotus vaikuttavat varallisuuseroihin. Pääomatulot kun ovat varallisuudesta saatavaa tuloa, ja ne keskittyvät Suomessa voimakkaasti varakkaimmille ja suurituloisimmille ihmisille.

Varallisuus- ja tuloerojen kasvuun ovat vaikuttaneet 1990-luvulla ja 2000-luvulla toteutetut verouudistukset, joissa pääomatulojen ja osinkojen verotusta on kevennetty.

Uudistusten myötä listaamattomien yhtiöiden omistajat ovat voineet muuntaa ansiotulonsa pääomatuloiksi, ja pörssiyhtiöiden suuromistajien on ollut kannattavaa kierrättää osinkonsa holding-yhtiöidensä kautta itselleen.

Suomen verojärjestelmä on näin edistänyt varallisuuden keskittymistä harvoille jo useamman vuosikymmenen ajan. Tilastokeskuksen varallisuustilastosta voi hyvin huomata, että Suomessa suurimmat omaisuudet ovat keskittyneet hyvin pienelle joukolle.

Kyse ei ole varakkaimmasta kymmenyksestä eikä edes varakkaimmasta viidestä prosentista, vaan varakkaimmasta yhdestä prosentista.

Keskittymisestä kertoo kiinnostavalla tavalla sekin, että varallisuuserot ovat kaikista suurimmat juuri varakkaimman kymmenyksen sisällä.

Toki ero on suuri myös varakkaimman kymmenyksen ja vähävaraisimman kymmenyksen välillä, mutta rikkaimman viiden prosentin ja rikkaimman yhden prosentin välillä varallisuusero kasvaa jo miltei miljoonaan euroon.

Saman ilmiön voi nähdä tuloerojen kasvussa. Jos tarkastellaan tuloerojen kasvua ylimmässä tulokymmenyksessä 1990-luvulta 2010-luvulle, havaitaan, että kymmenyksen alapäässä tulojen keskimääräinen kasvu on ollut jokseenkin vaatimatonta verrattuna ylimpään yhteen prosenttiin.

Uutiset varallisuuserojen kasvusta kirvoittavat populistisia heittoja, joissa rikkaiden todetaan rikastuvan ja köyhien köyhtyvän. Joidenkin mielestä tämä on huono asia. Jotkut taas eivät näe asiassa mitään häiritsevää.

Tulo- ja varallisuuseroihin suhtaudutaan valitettavan usein jonkinlaisina mielipideasioina tai poliittisina kysymyksinä.

Mielipideasioita ne eivät kuitenkaan ole, ja poliittisia kysymyksiä ne ovat vain politiikassa. Varallisuuserojen kasvua pitäisi pystyä käsittelemään täysin käytännöllisestä näkökulmasta kysymällä, hyötyykö yhteiskunta niiden kasvusta vai onko kasvusta sille enemmän haittaa.

Nykytiedon valossa näyttäisi, että varallisuuserojen kasvulla on lähinnä kielteisiä vaikutuksia.

Maailman talousjärjestöt, kuten IMF ja OECD, ovat vakuuttuneita tutkimustuloksista, joiden mukaan tasa-arvoisempi talous kulkee yhdessä suuremman makrotaloudellisen vakauden ja kestävämmän kasvun kanssa. Tulosten perusteella taloudellista eriarvoisuutta voi pitää suoranaisena uhkana talouskasvulle.

Arvostettu taloustieteilijä Branko Milanović on puolestaan varoittanut varallisuuden keskittymisen kasvattavan rahan merkitystä politiikassa ja siten heikentävän keskiluokan ja köyhien poliittisia vaikutusmahdollisuuksia.

Kehitys saattaa hänen mukaansa johtaa pahimmillaan demokratiasta etääntymiseen, yhtäällä plutokratioiden syntyyn ja toisaalla perusoikeuksia purkavien populistien ja nativististen liikkeiden valtaannousuun.

Kenties pätevin argumentti taloudellisesti tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta on se, että tällaisesta yhteiskunnasta hyötyvät pidemmän päälle kaikki – myös varakkaat itse.

Varakkaiden ihmisten kannattaisi pelkästään jo itsekkäistä syistä puolustaa yhteiskuntaa, jossa muillakin kuin heillä on maksukykyä ja taloudellista liikkumavaraa. Heidän asemansa nimittäin on monella tapaa riippuvainen ihmisistä, jotka ostavat ja kuluttavat yhteiskunnassa tuotettuja tavaroita ja palveluita.

Varakkaat eivät itse näin liioin toimi. He säästävät ja sijoittavat arvopapereihin ja kiinteistöihin saadakseen varallisuudelleen parhaimman mahdollisen tuoton.

Talouskasvulle ehdollistettu yhteiskunta ajautuukin ennen pitkää kriisiin, jos kokonaiskysyntä näivettyy keski- ja pienituloisten ihmisten köyhtymiseen.

Syntyy noidankehä, jossa investointihalukkuus laskee hiipuvan kysynnän myötä ja tuottavuus laskee hiipuvien investointien myötä.

Kannattavien investointien puute saa rahan pakenemaan reaalitaloudesta rahoitusmarkkinoille etsimään paremmin tuottavia sijoituskohteita, mikä johtaa lopulta varallisuuskuplan syntymiseen. Kun se puhkeaa, omaisuuserien arvot romahtavat ja ongelmat alkavat.

Kukaan tuskin toivoo varallisuuserojen tasoittumista finanssikriisin tai talousromahduksen kautta. Tämä onneksi on estettävissä. Estämisen keinot eivät vain ole hetkeen olleet mitenkään kovassa huudossa yhteiskunnassa.

Länsimaiden taloudet olivat melko vakaita ajanjaksolla, joka ulottui 1940-luvun lopulta 1970-luvun alkuun. Syitä tähän oli useita, mutta eräs niistä oli progressiivinen verotus, jonka mallimaita etenkin Iso-Britannia ja Yhdysvallat tuohon aikaan olivat. Tämä voi kuulostaa nykyisin hämmentävältä.

Kasvua ylläpitävän kokonaiskysynnän rakenne riippuu pitkälti tulonjaosta. Tässä tasaisemman tulonjaon takaavalla progressiivisella verotuksella on merkittävä rooli.

Se toimii eräänlaisena automaattisena vakauttajana, joka vaimentaa käytettävissä olevien tulojen ja kulutuksen vaihtelua. Kun yhteiskunnassa on tällainen mekanismi, talouden nousu- ja laskukausiin liittyy vähemmän kriisiherkkyyttä.

Tällöin toivo ei lepää pelkästään sen varassa, että vallassa oleva hallitus hallitsee aktiivisen suhdannepolitiikkansa ja kykenee ajoittamaan ja mitoittamaan talouspolitiikkansa oikein hankalallakin hetkellä.

Lähteet: Mariana Mazzucato – Arvo (Terra Cognita 2019), Matti Tuomala –Markkinat, valtio & eriarvoisuus (Vastapaino 2019), Branko Milanović – Tuloerot globalisaation aikakaudella (Vastapaino 2017), Thomas Piketty – Pääoma 2010-luvulla (Into 2016), Tilastokeskus

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?