Euroalueen inflaatio kiihtyi kahteen prosenttiin – taustalla väliaikaiset tekijät - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Euroalueen inflaatio kiihtyi kahteen prosenttiin – taustalla väliaikaiset tekijät

Koronan ensimmäisen aallon aikana kuluttajahintojen kehitys painui deflaation puolelle, joten vertailuluku on alhainen.

Inflaatiota kiihdytti varsinkin energian hinta.

1.6. 15:51

Bryssel

Kuluttajahinnat nousivat toukokuussa euroalueella 2,0 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo EU:n tilastovirasto Eurostat. Inflaatio on näin kohonnut himpun verran Euroopan keskuspankin EKP:n tavoitteen yli.

EKP:n tavoite on, että inflaatio olisi lähellä kahta prosenttia mutta hieman sen ali.

Ekonomistit ovat odottaneet, että inflaatio kiihtyisi. Syynä ovat kuitenkin koronan aiheuttamiin sulkutoimiin liittyvät väliaikaiset tekijät. Koronan ensimmäisen aallon aikana kuluttajahintojen kehitys painui deflaation puolelle, joten vertailuluku on alhainen.

Inflaatiota kiihdytti erityisesti energian hinta, joka kohosi noin 13 prosenttia. Kulutustavaroiden hintojen nousu oli vaisumpaa.

Niin sanottu pohjainflaatio nousi toukokuussa vain 0,9 prosenttia. EKP:n seuraamaan pohjainflaatioon ei lasketa energian ja muiden voimakkaasti vaihtelevien hintojen vaikutusta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?