Kaisa Hietalan nousu Exxonin hallitukseen osa laajaa muutosta – sijoittajat vaativat nyt öljyjäteiltä ilmastotoimia

Ilmastotoimia vaativat aktivistisijoittajat ovat onnistuneet kasvattamaan valtaansa maailman suurissa öljy-yhtiöissä.

Öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimia vastustavia mielenosoittajia New Yorkissa 22. lokakuuta 2019.

27.5.2021 15:36

Viimeisin käänne alalla nähtiin viime yönä Suomen aikaa, kun suomalainen Kaisa Hietala valittiin Exxon Mobilin hallitukseen. Hietalan ja myös valituksi tullen Gregory Goffin ehdokkuutta ajoi sijoittajaryhmä Engine No. 1, jonka omistusosuus Exxonista on vain 0,02 prosenttia.

Vaikka Exxonin johto vastusti nimitystä voimakkaasti, puolsi Hietalaa esimerkiksi varainhoitojätti Blackrock, joka on Exxonin toiseksi suurin osakkeenomistaja. Blackrock kertoi olevansa ”huolissaan Exxonin strategisista päätöksistä” ja uskovansa, että Exxon voisi hyötyä uusista hallituksen jäsenistä.

– Päätös oli Exxonille suuri asia, mutta öljy- ja kaasuteollisuudelle se oli käännekohta. Exxon Mobilin kaltaiset yhtiöt eivät voi enää välttää strategiansa linjaamista talouden hiilipäästöjen vähentämisen mukaan, Environmental Defense Fundin johtaja Fred Krupp sanoo uutistoimisto Bloombergille.

Blackrockin ohella esimerkiksi Vanguard Group ja State Street Corp kuuluvat sijoittajien muodostamaan Net Zero Managers Initiativeen, joka ajaa nettopäästöjen laskemista nollatasolle vuoteen 2050 mennessä. Näiden suursijoittajien tuella Engine No 1. haastoi Exxonin haluttomuuden muuttaa strategiaansa.

– Exxon ei suostunut hyväksymään fossiilisten polttoaineiden kysynnän laskua tulevina vuosikymmeniä ja tämä on johtanut epäonnistumisiin muutoksen ensimmäisten askelien aikana sekä samalla vähätellyt eikä käsitellyt pitkän aikavälin liiketoimintariskiä, sijoittajaryhmä sanoi hiljattain eräässä esityksessään.

Exxonin ohella tällä viikolla on nähty muitakin öljy-yhtiöiden strategisia linjauksia kyseenalaistavia päätöksiä. Yhdysvalloissa Chevronin osakkeenomistajat äänestivät läpi ehdotuksen, jonka mukaan yhtiön pitää jatkossa leikata päästöjään. Euroopassa hollantilainen tuomioistuin määräsi Royal Dutch Shellin leikkaamaan päästöjään suunniteltua nopeammin ja voimakkaammin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?