Talouselämä: Marinin puolison firmaa haetaan konkurssiin – velat Valtiokonttorille yli 200 000 euroa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Talouselämä: Marinin puolison firmaa haetaan konkurssiin – velat Valtiokonttorille yli 200 000 euroa

Markus Räikkösen osin omistamalla yrityksellä ei ole rahaa kassassa.

Markus Räikkönen valtiopäivien avajaisissa.

26.5. 9:39

Pääministeri Sanna Marinin (sd) aviomiehen Markus Räikkösen osin omistamaa ja johtamaa start up -yhtiö Prezella Oy:tä koskeva konkurssihakemus jätettiin tiistaina Pirkanmaan käräjäoikeuteen.

Yhtiö hakee itseään konkurssiin. Asiasta uutisoi Talouselämä.

Hakemuksen mukaan yhtiöllä on velkaa Valtiokonttorille runsaat 201 000 euroa ja Aito Säästöpankille yli 16 000 euroa.

Yhtiön heikosta taloustilanteesta uutisoitiin viime viikolla. Yritys on ollut erittäin velkainen ja heikosti kannattava.

Kassassa oli rahaa jäljellä vuoden 2020 lopussa päättyneellä tilikaudella vain noin 4 700 euroa. Edellisen vuoden lopussa kassavarat olivat noin 19 000 euroa.

Konkurssitilanteessa velkojat ”jäävät nuolemaan näppejään” ja saatavat jäävät saamatta, kun yhtiön taseessa ei ole realisoitavaa, lehden analyytikko arvioi viime viikolla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?