Kommentti: Seuraavaksi alkaa vääntö EU:n taloussäännöistä – Suomen on turha haikailla talouskurin paluuta

Velkahaukat Saksasta Suomeen vaativat jo pikaista paluuta EU-sopimusten talouskuriin. Tämä on turhaa haikailua, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

19.5.2021 7:07

Euroopan unionin elvytysrahasto on yhteisvelkoineen virallisesti kertaluontoinen poikkeama EU:n taloussäännöistä. Se kuitenkin vahvistaa jo kymmenen viime vuoden kriiseissä vakiintuneen käytännön:

Ellei jäsenmaa syystä tai toisesta kykene tai halua noudattaa EU-sopimusten ja taloussääntöjen vaatimuksia, niistä voi myös lipsua – ja tarvittaessa sääntöjä voidaan yhteistuuminkin kiertää.

EU:n taloussääntöjen räikeäkin rikkominen on joka tapauksessa jo itsessään menettelytapana sääntö eikä poikkeus.

Erilaisia kertaluontoisia syitä ja selityksiä sääntöjen kiertämiseksi on erityisesti kymmenen viime vuoden mittaan ilmennyt niin tiheään tahtiin ja niin runsaasti, että yhdessä ne muodostavat jatkumon ja vakiintuneen käytännön.

Tällaista taustaa vasten koronaelvytyspakettikin on mahdollista hahmottaa vain yhdeksi uudeksi vaiheeksi "kertaluontoisten" poikkeustoimien perinteessä.

Seuraavaksi EU-maiden johtajat joutuvatkin valitsemaan, onko enää mielekästä jatkaa sopimuksiin kirjatun "talouskurin" teeskentelyä – ja keksittävä ennen pitkää taas uusia pakottavia "poikkeuksellisia" selityksiä lipsumiseen – vai olisiko jo aika kirjoittaa säännöt uusiksi.

Saksan ja Suomen kaltaisissa keskimääräistä kurinalaisempien talousihanteiden EU-maista on jo kuulunut vaatimuksia, joiden mukaan EU-sopimusten vaatimuksiin alijäämä- ja velkarajoineen on palattava viipymättä ja viimeistään koronakriisin hellitettyä.

 EU:n taloussääntöjen räikeäkin rikkominen on joka tapauksessa jo itsessään menettelytapana sääntö eikä poikkeus.

Samaan aikaan muualla, kuten Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa, on kuulunut vielä runsaammin aloitteita ja vaatimuksiakin, joiden mukaan epäkelpoihin ja epärealistisiin talouskurivaatimuksiin olisi tyhmää kiirehtiä tai ylipäätään palata.

Tässä kysymyksessä on aineksia seuraavaan vaikeaan EU-keskusteluun, jota Suomen hallituksen voi olla vaikea käydä – ja samaan aikaan pitää kiinni omista talouspoliittisista EU-linjauksistaan.

Todennäköisesti EU-maat alkavat vääntää kättä talouspolitiikan sääntöjen ja sopimusten muuttamisesta pian koronakriisin pölyjen laskeuduttua.

Nykyisellään voimassa olevissa säännöissä onkin paljon korjaamisen tarvetta, sillä ne ovat erittäin sekavat ja monimutkaiset. Samoin esimerkiksi sääntöjen keskeisiä pykäliä, kuten alijäämä- ja velkarajoja, voi pitää turhantarkkoine numeroarvoineen keinotekoisine ja kankeina.

Keskustelu sääntöuudistuksista alkanee ennen kuin EU:n komissio tohtii edes harkita kriisin ajaksi hyllylle siirrettyjen alijäämä- ja velkarajojen sekä niihin kytkeytyvien vakausvaatimusten palauttamista voimaan.

Komissio kytki talouspolitiikan muodolliset vaatimukset "pois päältä" viime vuoden koronashokissa, ja on sittemmin jatkanut kriisiaikaista sääntövapautusta tämän ja todennäköisesti ainakin vielä ensi vuoden ajaksi.

Jos sivullisen sallitaan veikata, talouspolitiikan vaatimukset menevät tämän kriisin jäljiltä uusiksi ennemmin kuin palaavat täysin ennalleen.

Taloussääntöjen muokkaamista puoltaa poliittisten paineiden lisäksi viime vuosikymmenten mittaan vahvistunut varmuus siitä, että EU:n taloussäännöt on helpompi mukauttaa EU-maiden arkitodellisuuteen kuin toisinpäin.

Toki EU:n sopimusten laatiminen tai muuttaminen on vaikeaa vääntämistä, mutta nykyisten taloussääntöjen noudattaminen näyttää sittenkin olevan vielä vaikeampaa tai mahdotonta.

Jos ja kun taloussääntöjä kirjoitetaan uusiksi, merkinnee se esimerkiksi julkisen talouden alijäämä- ja velkarajojen lentämistä ainakin nykyisessä muodossaan romukoppaan.

 EU:n taloussäännöt on helpompi mukauttaa EU-maiden arkitodellisuuteen kuin toisinpäin.

Moinen muutos ei kuitenkaan olisi niin radikaali kuin ehkä kuulostaa, sillä suuri osa EU-maista on rikkonut kyseisiä rajoja pitkän aikaa – jo ennen koronakriisiä.

Nyt koronakriisin vaikutukset ovat paisuttaneet Suomenkin julkisen talouden alijäämä- ja velkarajojen yli, mutta osa muista jäsenmaista ei ole milloinkaan täyttänyt vaatimuksia.

Koronakriisin suorat talousvaikutukset ja EU-maiden yhdessä sallimat ja sopimat elvytystoimet merkitsevät, että julkisen talouden ennestään runsaat alijäämät ja velkaisuus ovat kriisin jäljiltä entistäkin runsaampia.

Tästä alijäämien ja julkisten velkojen paisumisesta voi olla helpottunut, sillä se on lievittänyt kriisistä kansalaisille ja yrityksille koituneita taloushaittoja.

Samaan aikaan alijäämien ja julkisten velkojen paisumisesta voi olla huolissaan, sillä se merkitsee ennestään velkaisten valtioiden painumista entistä raskaampiin velkoihin.

Kumpaa tulkintaa haluaakaan painottaa, helpotusta tai huolta, julkisen talouden velkaantuminen on paraikaa toteen käyvä väistämätön eikä suinkaan valinnainen tosiasia.

Samoin kävi viime vuosikymmenen finanssi- ja eurokriisissä, vaikka silloin EU:n virallinen linja oli jyrkästi "talouskurin" kannalla. Ja nyt näin käy, vaikka EU:n linja on yhtä jyrkästi velkavetoisten elvytystoimien kannalla.

Viimekertaista ja tämänkertaista kriisiä ei erota julkisen talouden velkaantuminen vaan se, että nyt EU käytännössä myöntää eurokriisin aikaiset vyönkiristykset talousvaikeuksia pahentaneeksi virheeksi.

Kriisitoimien täyskäännös eurokriisistä koronakriisiin vihjaa sekin osaltaan, että EU:n "päättävissä pöydissä" on hyvin vähän poliittista valmiutta saati kiirettä pikaiseen "talouskurin" palautukseen.

 Nyt EU käytännössä myöntää eurokriisin aikaiset vyönkiristykset talousvaikeuksia pahentaneeksi virheeksi.

Pikainen paluu alijäämä- ja velkarajoihin olisi ristiriidassa EU:n elvytystavoitteiden kanssa, sillä se edellyttäisi jäsenmailta talouspolitiikan äkkijarrutusta ja kasvun alkuunsa sammuttavia vyönkiristyksiä.

Äkkijarrutus olisi myös absurdi vastaveto elvytysrahaston tarkoitusta ja perusteluja vastaan.

Olisi järjetöntä ensin koota juuri velkaisimpien jäsenmaiden velkaisuuden takia kasaan monimutkainen elvytysrahasto yhteisvelkoineen – ja heti perään alkaa palauttaa "velkakuria".

Siksi seuraavaksi väännettäneen taloussäännöistä eikä -kurista.

Veikkaus EU:n taloussääntöjen uusimisesta johtaa automaattisesti toiseen veikkaukseen:

Sääntöjen jälkeen menevät uusiksi – tai ainakin joustavat – myös Suomen virallisen EU-politiikan talouslinjaukset.

Suomen hallitus ja enemmistö oppositiostakin pitää edelleen ainakin muodollisesti kiinni EU:n taloussäännöistä niin kuin ne on kirjattu vakaus- ja kasvusopimukseen ja sitä täydentäviin lisäsopimuksiin.

Jopa EU:n ensimmäisiä yhteisvelkaan perustuvia tulonsiirtoja – eli EU:n elvytyspakettia – hyväksyessään hallitus ja eduskunnan valiokunnat ovat toistaneet Suomen virallista kantaa.

Sen mukaan kukin EU-maa vastaa itse omasta taloudestaan ja omista vastuistaan eivätkä EU tai EU-maat ota kantaakseen jäsenmaille kuuluvia talousvastuita.

Samoin Sanna Marinin (sd) hallitus on toistanut Suomen pitkään voimassa ollutta linjausta, jonka mukaan EU:n ja jäsenmaiden tulee palata vakaus- ja kasvusopimuksen sekä EU:n muiden taloussopimusten periaatteisiin ja niiden noudattamiseen.

Sitäkin hallitus on toistanut, että Suomen virallisen linjan mukaan jäsenmaiden kohtaamia velkahuolia on ratkottava "vahvan sijoittajavastuun" ja velkajärjestelyjen avulla eikä suinkaan velkavastuita muille jäsenmaille jakamalla.

Toki tällaiset periaatelinjaukset olivat voimassa jo ennen koronakriisiä ja ennen elvytysrahaston yhteisvelkoja, joten ehkä ne voivat joustaa seuraavankin tilapäisen tarpeen tullen.

Mutta jos EU:n taloussäännöt menevät uusiksi, ja jos niihin kirjataan Suomen linjaa koettelevia tulkintoja, ehkä Suomikin mieluummin mukauttaa oman linjansa muotoilut kuin vaarantaa yhteishengen – ja pääsyn "päättäviin pöytiin".

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?