Verottajan verkkosivut kaatuivat pahimmalla mahdollisella hetkellä – lisäaikaa perjantaille - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Verottajan verkkosivut kaatuivat pahimmalla mahdollisella hetkellä – lisäaikaa perjantaille

Omavero-palvelu kaatui hieman ennen keskiyötä tiistaina eli juuri, kun osalla suomalaisista oli viimeinen hetki hoitaa korjaukset esitäytettyyn veroilmoitukseen.

Verohallinnon sivusto kaatui illalla.

12.5. 9:19 | Päivitetty 12.5. 9:41

Eilinen tiistai oli 1,7 miljoonalle suomalaiselle tärkeä veropäivä, sillä se oli viimeinen mahdollisuus korjata esitäytettyä veroilmoitusta.

Verohallinnon verkkopalvelu Omavero kaatui kuitenkin juuri kriittisellä hetkellä puolen yön alla. Verohallinnon Facebook-sivuilla useat veroilmoitusta viime hetkillä tehneet kertovat, että sivuston ilmoitettiin olevan tilapäisesti poissa käytöstä klo 23.40.

Moni Omaverossa ilmoitusta täyttänyt oli saanut lomakkeen juuri valmiiksi, kun sivut kaatuivat ja tiedot hävisivät.

Verottaja on tiedottamassa tapahtuneesta ja antaa verovelvollisille ohjeistusta tänään. Facebookissa verottaja pahoitteli häiriötä aamulla ja kertoi, että antaa lisäaikaa ilmoituksen tekoon.

– Hyviä uutisia heti aamuun: OmaVero toimii ja henkilöasiakkaille, joiden veroilmoituksen määräpäivä oli ti 11.5, annetaan lisäaikaa pe 14.5. asti.

Verohallinnon Omaveron tuoteomistaja Joonas Jarva kertoo, että häiriö alkoi kello 23.30. Palvelua ei pystynyt käyttämään ollenkaan. Arvio on, että ongelma kosketti noin tuhatta veroilmoituksen tekijää puolilta öin.

– Häiriöitä oli pitkin yötä, ja teimme korjauksia. Kyse oli tietokantaan liittyvän palvelimen kaatumisesta.

Kyse oli teknisestä viasta, jonka syynä ei ollut palvelinta kuormittanut käyttömäärä. Myöskään palvelunestohyökkäyksestä ei ollut kyse, Jarva sanoo. Häiriön ajankohdassa oli huonoa tuuria, hän myöntää.

– Olemme kuitenkin tehneet tosi paljon varmistelua ja testanneet kapasiteettia. Tämän kevään muut määräpäivät ovat menneet hyvin.

Veroilmoituksen korjaamisaikaa on jatkettu perjantaille, eikä myöhästymismaksua tule niille, jotka jättävät esitäytetyn ilmoituksen vasta perjantaina.

Tiistaina Omaveroon kirjautui 164 000 verovelvollista ja 45 000 jätti esitäytetyn veroilmoituksen. Päivälukuna se on keskitasoa.

Seuraava eli viimeinen veroilmoituksen jättöpäivä on ensi viikon tiistaina 18. toukokuuta. Se koskee 1,6 miljoonaa henkilöä.

Verohallinto kertoi aiemmin, että etätöihin liittyvistä vähennyksistä on kysytty siltä enemmän kuin useaan vuoteen. Verottajan mukaan vähennyksestä saatava hyöty on kymmeniä euroja.

Jos puuttuvia tuloja tai muita korvauksia ei ilmoita ajoissa, henkilö joutuu vastaavasti maksamaan myöhästymismaksun tai veronkorotuksen. Mätkyt tai veronpalautukset maksetaan myöhemmin tänä vuonna.

Viime vuoteen verrattuna ilmoittajien määrässä on Verohallinnon mukaan näkyvissä maltillista kasvua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?