Jättimäinen superjahti rullasi pohjalaispitäjän läpi – katso video majesteetillisesta näystä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Jättimäinen superjahti rullasi pohjalaispitäjän läpi – katso video majesteetillisesta näystä

Yli 44 metriä pitkän aluksen liikuttamiseen tarvittiin kaksi vetoautoa.

7.5. 10:37

Pohjalaisessa Luodon kunnassa on totuttu aika ajoin näkemään komeita luksusjahteja, joita kuljetetaan paikallisen Baltic Yachts -valmistajan tehtaalta merta kohti.

21. huhtikuuta paikalliset asukkaat todistivat poikkeuksellisen upeaa näkyä, kun yli 44 metriä pitkää superjahtia vedettiin laskupaikalle kahden rekan nupin voimin. Videopalvelu KameraOne julkaisi tilanteesta videon, jolla valtava purjealus lipuu majesteetillisesti paikallisen leirintäalueen ohi.

– Tällaista ei joka päivä näe, videon yhteydessä kommentoidaan.

Baltic Yachts -telakka kertoo verkkosivuillaan kyseessä olleen upouusi Baltic 146 Path -alus, jota kuljetettiin rakennuspaikalta Bosundista Pietarsaareen veteen laskua varten. 2,5 tuntia kestäneen matkan kerrotaan sujuneen suunnitelmien mukaan, vaikka paikoitellen kapeat tiet aiheuttivat haasteita operaatiolle.

Yhtiön mukaan osa tieosuudesta jouduttiin sulkemaan kuljetuksen ajaksi. Reitin varrelta jouduttiin myös väliaikaisesti poistamaan liikennemerkkejä ja esimerkiksi liikenneympyröitä jouduttiin muokkaamaan, jotta jättimäinen kuljetus saatiin mahtumaan niiden ohitse.

Kuljetuksessa alus lastattiin kahden kahdeksanakselisen lavetin päälle. Kyseessä on painoltaan kaikkien aikojen kolmanneksi suurin jahti, joka on valmistunut Baltic Yachtsin telakalta. Aluksen uppoama on 167 tonnia.

Huhtikuussa 2017 samaa reittiä liikkui vielä suurempi kuljetus, kun tuolloin valmistunut Pink Gin VI -alus kuljetettiin laskettavaksi veteen. Kyseinen purjealus on pituudeltaan peräti 54 metriä, ja valmistuessaan se oli maailman suurin yksimastoinen purjevene.

Aluksen kuljettamiseen tarvittiin kahden vetoauton voimat.

Luodon kunnan läpi lipunut alus oli komea näky.

44-metrinen superjahti täytti paikallisen tien varsin tehokkaasti.

Juttua muokattu 7.5. klo 14:22: Korjattu tietoja kuljetetusta aluksesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?