Intian koronavirustilanne painaa öljyn hintaa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Intian koronavirustilanne painaa öljyn hintaa

Öljyn hinta on ollut tänään laskussa. Intian pahentunut koronatilanne on vähentänyt öljyn kysyntää maassa.

19.4. 16:35

Yhdysvaltain dollari on heikentynyt, mutta se ei ole saanut öljyn hintaa nousuun, vaan öljyn hinta on loivassa laskussa. Syynä rauhallisuuteen on Intian pahentunut koronavirustilanne, joka on vähentänyt maan kysyntää öljystä.

Intia ilmoitti tänään ennätyssuurista määristä uusia koronavirustartuntoja.

Öljyn hinta on ollut viime aikoina noususuunnassa. Tänä vuonna hinta on kohonnut noin 30 prosenttia.

Viime viikolla hintaa nostivat Kiinasta ja Yhdysvalloista tulleet positiiviset talouslukemat sekä kulutusennusteiden nosto. Sekä öljynviejäjärjestö Opec että kansainvälinen energiajärjestö IEA nostivat ennustettaan tämän vuoden kulutuksesta.

– Todennäköisyys pitkäaikaiseen öljyn hinnan nousuun näyttää rajoitetulta, koska maailmanlaajuisesti virustapausten määrä lyö ennätyksiä. Öljyn todellinen nousupotentiaali ei voi toteutua ennen kuin talous käy kaikilla sylintereillä, arvioi Saxo Bankin raaka-ainemarkkinoiden päästrategi Ole Hansen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?