Viro poisti karanteenin suomalaisilta – laivayhtiöille varovainen merkki paremmasta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Viro poisti karanteenin suomalaisilta – laiva­yhtiöille varovainen merkki paremmasta

Tallink ja Viking Line eivät usko tuoreen karanteenipäätöksen juurikaan näkyvän matkustajamäärissä.

Tallink Siljan Galaxy saapui terminaaliin heinäkuussa 2020.

13.4. 20:49

Suomesta Viroon liikennöivät varustamot pitävät tuoretta Viron päätöstä poistaa karanteeni maahan tulevilta suomalaisilta lupaavana, mutta riittämättömänä kääntämään alamaissa olevia matkustajamääriä nousuun.

– Viro katsoo karanteenimääräyksiä aina viikko kerralla ja Suomi on ollut aikaisemminkin niiden maiden joukossa, joista saapuvilta karanteenia ei vaadita. Silloinkaan matkustajamäärissä ei näkynyt merkittävää muutosta, viestinnän assistentti Armi Kallio Tallinkilta muistuttaa.

Sama havaittiin taannoin myös Viking Linen aluksilla, eikä tuore päätös siksi irrota suuria riemun kiljahduksia risteilijöillä.

– Tilanne matkustamisrajoitusten suhteen on ollut epäselvä niin pitkään, että yksi tällainen uutinen tuskin vaikuttaa matkustamiseen merkittävästi, Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström sanoo.

Ja vaikka Viro ei karanteenia enää vaadikaan, niin Virosta Suomeen tultaessa karanteeni on yhä edessä.

Matkustajamäärät Suomen ja Viron välisessä laivaliikenteessä ovat romahtaneet koronarajoitusten vuoksi.

– Vuonna 2020 lasku oli lähes 62 prosenttia normaalimääriin nähden, Kallio kertoo.

Hänen mukaansa hiljaisimpina aikoina laivoilla on ollut vain muutama kymmenen matkustajaa. Se on vähän, kun sitä vertaa esimerkiksi Tallink Mega Star -aluksen liki 3 000 matkustajan kapasiteettiin.

Viking Line on laittanut koronarajoitusten puristuksissa seitsemästä aluksestaan kolme seisomaan. Helsingin ja Tallinnan väliä ajaa yksi alus. Kummankin varustamon toiminta on viime kuukaudet levännyt rahtikuljetusten varassa.

Vaikka Viron karanteenipakon poistumisen ei odoteta näkyvän Tallinnan laivojen matkustajamäärissä, on se varustamojen mielestä kuitenkin varovainen merkki paremmasta.

– Kun rokotekattavuus nousee lähelle 50 prosenttia, niin silloin luulen Viroon suuntautuvien risteilyiden kysynnän myös alkavan kasvaa. Uskon, että patoutunutta kysyntää näille matkoille on, Boijer-Svahnström sanoo.

Juttua muokattu 14.4. klo 14:17: Karanteeni on edelleen voimassa Virosta Suomeen tultaessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?