Mitkä asiat kannattaa ottaa huomioon, kun ostaa sähköpyörän - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Sähköpyöräkauppa käy nyt kuumana – kauppiaat neuvovat, miten löydät luotettavan kulkupelin

Sähkömoottorin suhinaa pyörätiellä voi pitää kevään merkkinä. Mitkä asiat on syytä ottaa huomioon, kun valitsee itselleen sähköpyörää? Suomalaiskauppiaat kertovat.

10.4. 13:30

Sähköpyörien myyntiluvut ovat selvässä kasvussa läpi Euroopan, eikä trendi näytä minkäänlaisia laantumisen merkkejä – päinvastoin. Ennusteiden mukaan myynti kasvaa Euroopassa kuluvalla vuosikymmenellä reilusti yli kymmenen prosentin vuositahtia tai jopa nopeammin.

  • Yllä olevasta videosta voit katsoa, mitkä asiat on syytä ottaa huomioon, kun valitsee itselleen sähköpyörää.

Esimerkiksi kolme eurooppalaista pyörämarkkinoilla toimivaa järjestöä ennustaa Euroopan sähköpyörämyynnin olevan vuonna 2030 jopa 17 miljoonaa kappaletta. Vertailuksi vuonna 2019 myynti oli noin 3,7 miljoonaa sähköpyörää.

Ennusteen mukaan vuosikymmenen lopussa Euroopassa saatetaan myydä jo enemmän sähköpyöriä kuin tavallisia pyöriä. Suomi on lähtenyt villitykseen monia Keski-Euroopan maita hitaammin, mutta suunta on selvä. Sähköpyörät ovat yhä näkyvämpi osa liikennevirtaa.

Useat tienkäyttäjät tulevat olemaan mielenkiintoisen valinnan edessä. Millainen sähköpyörä kannattaa hankkia? Laadukkaiden mallien hinnat liikkuvat tuhansissa euroissa, joten valinta voi tuntua vaikealta.

Sähköpyöriä on useissa eri kategorioissa. Leveät renkaat ja tukevat rungot pidentävät monien mallien ajokautta. Kuvassa on Prophete eSUV Trekking -retkisähköpyörä.

Kauppiaat antavat yleisohjeeksi budjetin suhteen 1 500–2 500 euroa. Parilla tonnilla saa monen pyöräalan ammattilaisen mielestä jo luotettavan sähköpyörän vaikkapa työmatkalle.

Pyörien verkkokauppaa tekevän Bikeshop.fi:n toimitusjohtaja ja Ajopyörä-liikkeen kauppias Visa Nummiora kertoo, että ennen sähköpyöräkaupoille lähtemistä kannattaa miettiä, millaiseen käyttöön pyörää on etsimässä. Eri kategorioita on useita, samaan tapaan kuin perinteisissä pyörissä.

– Ei sähköpyörän ostaminen eroa oikeastaan normaalin pyörän ostamisesta. Kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että miettii, millainen pyörän käyttötarkoitus on. Onko lyhyitä matkoja kaupungissa vai pidempää työmatkaa? Tuleeko se sekä harrastus- että kulkuvälineeksi vai ehkä pelkäksi harrastusvälineeksi?

Kauppiaat suosittelevat hankkimaan sähköpyörän, jonka moottori on pyörän keskiössä. Keskiössä sijaitsevassa moottorissa on yleensä hyvät tunnistimet, ja pyörän ajotuntuma on luonnollinen.

Sähkötekniikka on tietysti monelle pyöräilijälle uusia asia. Nummioran mukaan useat asiakkaat tiedustelevat akun kantamaa ja sitä, miten pitkälle yhdellä latauksella pääsee.

– Akun kantamaan haluaisin sanoa hyvin kärjistetysti, että sillä ei ole mitään merkitystä. Jos pyörä siis tulee normaaliin käyttöön esimerkiksi työmatkoille. Lähes kaikilla sähköpyörillä ajaa vaikkapa 20 kilometrin työmatkat jopa turboavustuksella.

Jos sähköpyörällä aikoo työmatkojen sijaan tehdä vaikka pitkiä maastolenkkejä, kantama on tietenkin huomioitava tarkemmin. On lisäksi syytä muistaa, että kantamaan vaikuttavat monet eri asiat: pyöräilijän paino, rengaspaineet, tienpinta, lämpötila ja niin edelleen.

Kovissa olosuhteissa sähkömoottorilta saattaa kaivata myös enemmän tehoa ja vääntöä. Sähköavusteisessa polkupyörässä tehoa saa olla korkeintaan 250 wattia. Enimmäisnopeus on 25 kilometriä tunnissa.

Suuremmalla sähkömoottorilla varustettuun pyörään tarvitaan jo liikennevakuutus, ja enimmäisteho on 1 000 wattia. Tätä suuremmilla moottoreilla varustetut sähköpyörät luokitellaan sähkömopoiksi.

Sähköpyöräkeskuksen toimitusjohtaja Juho Kahra kertoo, että akunkeston voi päätellä usein hintalapusta.

– Hinta korreloi kyllä siihen kantamaan. Jos vaikka 1 500 euron pyörässä todellinen kantama on 40–50 kilometriä, niin 3 000 euron pyörässä liikutaan sitten lähes 100 kilometrissä ja jopa pidemmissä matkoissa.

Sähköpyöräkeskuksen toimitusjohtaja Juho Kahra suosittelee varaamaan sähköpyörän ostamiseen vähintään 1500 euroa.

Kun sähköpyörän hinta nousee yli 3 000–4 000 euron, akkutekniikka ja sähkömoottori eivät useimmissa tapauksissa vaikuta enää hintaan. Kalleimmissa pyörissä asiakas maksaa muista osista.

Esimerkiksi voisi ottaa kovaa käyttöä kestävät täysjousitetut maastopyörät, joita myydään yhä enemmän myös sähköversioina. Laadukkaiden maastopyörien osat ovat arvokkaita ilman moottoriakin, joten tällaisten sähkömaastopyörien hinnat nousevat väistämättä korkealle.

Fillarikellarin myymäläpäällikkö Ville Brandt muistuttaa ajotuntuman tärkeydestä. Pyörästä saa parhaan kuvan, kun nousee heti satulaan.

– Joskus jopa samantyyppisissä pyörissä voi olla erilainen ajotuntuma. Ne ovat vähän makuasioita, jotka tietää vain kokeilemalla. En oikeastaan edes myy pyörää mielelläni ennen koeajoa.

Kaikki haastatellut sähköpyöräkauppiaat suosittelevat etsimään ensisijaisesti keskimoottorilla varustettuja sähköpyöriä. Voimantuotto tapahtuu näissä malleissa varsin luonnollisesti, ja tekniikka on luotettava. Hinta on toki hiukan korkeampi kuin napavetoisissa pyörissä.

Sähkömoottoreita ei tarvitse juuri huoltaa. Tässä AEG:n keskiömoottori on avattu.

Kun sopivan sähköpyörän on sitten löytänyt, sen saa pidettyä kunnossa varsin helposti. Fillarikellarin Ville Brandtin mukaan sähköpyörien huollot eivät ole kovinkaan monimutkaisia.

– Sähkömoottori on itse asiassa varsin huoltovapaa, ja akku kestää paljon. Huolto onkin usein samanlainen kuin tavallisessa pyörässä. Sähköpyörällä kyllä ajetaan usein enemmän, joten sitä pitää siksi huoltaa tiheämmin.

Voimansiirto voi olla kovilla, jos sähköpyörällä ajaa paljon suurimmalla avustuksella. Esimerkiksi ketjut ja rattaat kuluvat samaan tapaan kuin perinteisessä polkupyörässä.

Sähköpyörien kysyntään lyö Suomen rajojen sisäpuolella tänä vuonna lisätahtia se, että polkupyöräetu muuttui vuoden alusta verovapaaksi aina 1 200 euroon asti. Tämä voi tarkoittaa tavalliselle keskituloiselle sähköpyöräilijälle satojen eurojen verohyötyä.

Tänä vuonna sähköpyörien ostajien kannattaa pohtia ostopäätöksiään hyvissä ajoin. Pyöräkaupassa tulee nimittäin olemaan saatavuushaasteita.

Sähkötekniikka on kehittynyt viime vuosina. Tämä malli käynnistyy, kun ajaja on tunnistautunut.

Taustalla painaa moni asia ja erityisesti se, että kevättalvella 2020 monet pyörävalmistajat peruivat koronaviruksen vuoksi komponenttitilauksiaan. Kysyntä osoittautui kuitenkin poikkeuksellisen kovaksi, ja tilauksia tuli sisään yhdellä rysäyksellä. Tuotantojonot venyivät ja odotusajat pitenivät.

Nyt tilanne on se, että pyörätehtaat joutuvat odottamaan komponentteja tolkuttoman pitkään. Tämä taas heijastuu pyöräliikkeisiin.

– Tällä hetkellä useiden komponenttien tuotantoajat ovat 12–14 kuukautta. Siitä voi päätellä, miten haastavaa on pyörätehtailla. Se ei ole enää myyntipuhetta, että tavara tulee loppumaan – vaan se on kylmä fakta, kertoo Bikeshop.fi:n toimitusjohtaja Visa Nummiora.

Pyöräkauppiaat joutuvat elämään hyvin poikkeuksellisten tilausaikataulujen keskellä.

– Olemme siinä tilanteessa, että tulemme tilaamaan vuoden 2023 pyöriä kuluvan kevään aikana, Nummiora sanoo.

Saatavuuden heikkoutta ovat lisänneet entisestään Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasota sekä rahtiliikenteen hidastukset ja pysähdykset.

Sähköpyöräkauppa on tällä hetkellä nousussa useissa Euroopan maissa. Suomessa kauppiaat ovat odottaneet buumia jo vuosien ajan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?