Kommentti: Yli-Viikari kantoi kädessään kirjaa, josta tuskin löytyy oikea opetus - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Yli-Viikari kantoi kädessään kirjaa, josta tuskin löytyy oikea opetus

Yli-Viikari päätti pelata karvaaseen loppuun asti, eikä ole toistaiseksi pyydellyt anteeksi. Se on nykypäivänä jo erikoista, kirjoittaa toimittaja Elina Ranta.

8.4. 17:00

Tytti Yli-Viikari ja Juho Kautto. Kaksi tuoretta julkista kohua. Kaksi ihmistä, hyvin erilaisissa tehtävissä. Suurta luottamusta edellyttäviä molemmat. Kaksi täysin erilaista johtopäätöstä.

Eduskunnan kansliatoimikunta päätti torstaina Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtajan Yli-Viikarin virasta pidättämisestä.

Pääjohtajan edustusmenoista, viraston valvontatoiminnan supistumisesta ja vesittymisestä on puhuttu viime päivinä melko yhtenäiseen sävyyn. Näistä epäselvyyksistä on uutisoinut muun muassa Ilta-Sanomat.

Yleisesti katsotaan, että Yli-Viikari on toiminnallaan heikentänyt viraston mainetta ja uskottavuutta vakavasti. VTV:tä ja pääjohtajaa koskevia selvityksiä on käynnissä useilla tahoilla, jopa keskusrikospoliisilla.

Tytti Yli-Viikari poistumassa eduskunnan kansliatoimikunnan kokouksesta.­

Hämmentävää kohussa on, että Yli-Viikari itse istui pyörteen keskellä kuin tatti hamaan loppuun asti. Hänet saatiin kammettua valtiontalouden ylintä valvontavaltaa käyttävän huippujohtajan pestistä vasta virallisella viraltapanolla.

Eiliseen asti Yli-Viikari puolusti toimintaansa blogikirjoituksessaan.

Yli-Viikarin vitkuttelu edustaa perinnettä, jota Suomessa ei olekaan vähään aikaan nähty. Nykyisin enemmän sääntönä on, että sekä politiikassa, virkakoneistossa että yritysmaailmassa mainekohuista vedetään usein nopeastikin johtopäätöksiä.

Kansalaiset ja kuluttajat, sidosryhmät, sijoittajat, media ja sosiaalinen media odottavat nopeaa reagointia, joka usein auttaa rauhoittamaan mainekohua.

Kulttuuri on muuttunut esimerkiksi sitten 1990-luvun. Muistissa on esimerkiksi Kauko Juhantalo, joka ei hevillä suostunut eroamaan eduskunnasta, vaikka valtakunnanoikeudessa tulleen ehdonalaisen tuomion jälkeen moni kollegakin sitä odotteli.

Nykyään tilanne on toinen: Huoltovarmuuskeskuksen Tomi Lounema, Keskustan Katri Kulmuni, Sdp:n Sirpa Paatero ja Antti Rinne, Postin Heikki Malinen, ja monet muut ovat siirtyneet sivuun hyvinkin nopeasti kohujen takia.

Viimeisimpänä näistä on Kautto, joka kertoi tällä viikolla jättävänsä Äänekosken kaupunginvaltuuston puheenjohtajuuden. Syy oli hänelläkin vakava, mutta tuskinpa kuitenkaan verrattavissa Yli-Viikariin, jonka johtamisen katsotaan jopa vaarantaneen VTV:n koko toiminnan uskottavuutta.

Kautto käytti alkoholia, humaltui ja joutui jättämään valtuuston puheenjohtamisen kesken.

Klassinen virhe on pahoitella sitä, jos on puheillaan tai teoillaan aiheuttanut mielipahaa tai vahinkoa. Ikävää jos joku veti herneen nenään.

Näitäkin on nähty, poliitikoilta ja yritysjohtajilta. Kautto ei lähtenyt tälle tielle.

– Olen hyvin pahoillani tapahtuneesta. Haluan pyytää anteeksi kaikilta, joita esiintymiseni on hämmentänyt tai loukannut. Erityisesti haluan pahoitella valtuuston kokouksen tavanomaiselle kululle aiheutunutta haittaa, hän sanoi.

– Tekemäni on väärin muita valtuutettuja ja kuntalaisia kohtaan, hän jatkoi paikallislehdessä.

Kauton toiminta oli kuin kriisiviestinnän oppikirjasta. Myönnä, että mokasit, pyydä anteeksi, kunnolla. Ja jos kohu edes näyttää aiheuttaneen vakavaa vahinkoa tai luottamuksen menetyksen, vedä omat johtopäätöksesi.

Kauton lehdelle antama kommentti sisälsi myös inhimillisen juonteen, joka on näinä aikoina monille – liian monille – tuttu.

– Tämä pysäytti minut tajuamaan, että tarvitsen apua ja olen sitä myös hakenut työterveyden kautta. Ongelmat ovat kasautuneet etätyöaikana, ja olen hoitanut niitä alkoholilla. Ehkä oli niin, että tarvittiin tällainen ikävä tapaus, että osasin myöntää itselleni asioiden oikean laidan, Kautto sanoi.

Kohuista voi myös ponnistaa takaisin, niin teki Juhantalokin. Malinen johtaa nykyään Outokumpua.

Yli-Viikarin linja oli yhä toinen tänään. Hän tepasteli julkisuuteen kainalossaan Plutarkhoksen kirja Mielen tyyneydestä. ”Miten löytää mielenrauha, kun maailma kuohuu ja elämässä voi tapahtua mitä tahansa?” kustantaja kuvaa kreikkalaista opasta.

Mielenrauhaakin varmasti tarvitaan, mutta löytyisikö kaksi tuhatta vuotta vanhasta kirjasta myös neuvoja siitä, miten kantaa vastuunsa?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?