Elon uudeksi toimitusjohtajaksi Carl Pettersson - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Elon uudeksi toimitusjohtajaksi Carl Pettersson

Työeläkevakuutusyhtiö Elon uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Carl Pettersson, kertoo Elon tiedote.

7.4. 13:24

Pettersson aloittaa tehtävässään syksyllä.

Pettersson siirtyy Elolle Veritas Eläkevakuutuksesta, jonka toimitusjohtajana hän toimi syyskuusta 2017. Hän on työskennellyt aiemmin Aktia Pankissa.

– Carl Petterssonilla on vahva finanssialan, sijoitustoiminnan ja työeläkesektorin osaaminen sekä näytöt tuloksekkaasta johtamisesta säännellyssä toimintaympäristössä. Hänellä on kokemusta ja osaamista johtaa Eloa yhtiön siirtyessä seuraavalle strategiakaudelle, Elon hallituksen puheenjohtaja Antti Aho sanoo tiedotteessa.

Elon edellinen toimitusjohtaja Satu Huber irtisanoutui tehtävistään edelliskuussa. Toimitusjohtajan tehtävää hoitaa väliaikaisesti Elon sijoituksista vastaava johtaja Hanna Hiidenpalo.

Finanssivalvonta asetti viime vuoden lopulla asiamiehen valvomaan Elon toimintaa. Ratkaisu liittyy tilanteeseen, jossa Elon vakavaraisuus laski keväällä alle vakavaraisuusrajan, kun koronan synnyttämä talouskriisi aiheutti voimakasta heiluntaa markkinoilla.

Finanssivalvonta arvioi asiamiehen tarpeellisuutta uudelleen viimeistään kesäkuussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?