Finnairin toimitusjohtaja kertoo, kuinka lentäminen jatkuu koronan jälkeen – lippujen hinnat voivat jopa laskea - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Finnairin toimitusjohtaja kertoo, kuinka lentäminen jatkuu koronan jälkeen – lippujen hinnat voivat jopa laskea

Lentoyhtiöt eivät ole entisellään kriisin jälkeen, mutta toimitusjohtaja Topi Manner uskoo Finnairin selviävän. Hän toivoo rokotustodistusta ja hallitukselta selvää suunnitelmaa yhteiskunnan avaamiseksi.

Lentolippujen hintojen nousuun koronakriisin jälkeen Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner ei usko. Kova tarve saada kapasiteettia käyttöön voi jopa laskea hintoja.­

3.3. 7:55

Koronapandemia rysähti päälle melko tarkalleen vuosi sitten, ja lentoliikenne käytännössä pysähtyi liki kaikkialla maailmassa.

– Oli iso shokki meidän koko organisaatiolle, kun pandemia alkoi ja varauduimme siihen, että se jatkuu aika pitkäänkin, Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner kertoo Taloussanomille.

– Lähdimme siitä, että huolehdimme rahoituksen siihen kuntoon, että Finnair selviää, vaikka pandemia jatkuisi vuoden loppuun asti.

Se oli siinä vaiheessa pahin skenaario.

– En usko, että kovin moni pystyi näkemään, että pandemia jatkuisi näin vakavana ja näin pitkään.

Syksyllä kävi selväksi, että luvassa ei ole virustilanteen nopeaa paranemista eikä Finnairin liikenteen nopeaa palautumista.

– Minulle ehkä kaikkein vaikein vaihe oli viime syksy, jolloin ei ollut vielä tietoa rokotteista, eikä tietoa, tuleeko niitä ja koska niitä tulee ja onko loppua näkyvissä.

Valtaosa Finnairin koneista on yhä maassa ja suurin osa henkilöstä lomautettuna. Yhtiö on hengissä nopeiden ja onnistuneiden rahoitusjärjestelyjen ja yhtiön pääomistajan, Suomen valtion sekä muiden osakkeenomistajien vahvan taloudellisen tuen ansiosta.

Viime viikkoina koronatilanne on Suomessa pahentunut, ja uusia rajoituksia on otettu käyttöön.

Kaikesta huolimatta Manner näkee tilanteessa valonpilkahduksia: globaalisti pandemia osoittaa hellittämisen merkkejä, rokotukset etenevät ja rokotteiden tehosta on tullut hyviä uutisia. Uusimpana tietona Yhdysvalloissa myyntiluvan saanut Johnson & Johnsonin rokote vaatii vain yhden rokoteannoksen.

– Vaikka rokottamisen eteneminen on hidasta ja turhauttavaa, tiede on voittamassa pandemiaa, ja se on syytä päivittäisen keskustelun keskellä pitää mielessä, Manner sanoo.

Finnair kertoi tulosjulkistuksensa yhteydessä helmikuussa, että se odottaa lentoliikenteen alkavan hiljalleen elpyä kesällä. Mannerin mukaan tavoitteeseen ei ole tullut viime viikkoina muutoksia.

Suomen hallituksen pitäisi hänen mukaansa laatia selvä suunnitelma siitä, miten yhteiskuntaa avataan, kun rokotekattavuus etenee.

– On tärkeää, että Eurooppa pitää kiinni siitä, että 70 prosenttia aikuisväestöstä saadaan rokotetuksi kesän aikana.

Finnair pitää rokotustodistusta tärkeänä keinona avata matkailua turvallisesti. Eurooppalaista rokotustodistusta valmistellaan parhaillaan EU:ssa.

– Rokotustodistuksen merkitys on täysin keskeinen siinä, että meidän ihmiset pääsevät takaisin töihin ja asiakkaat pääsevät turvallisesti matkustamaan ilman, että yhteiskunnat ottavat riskiä viruksen leviämisestä.

Koronakriisi koettelee lentoyhtiöitä kovalla kädellä, eikä ala ole Mannerin arvion mukaan entisellään, kun kriisistä päästään. Hän uskoo, että monet lentoyhtiöt ovat kriisin päätyttyä aiempaa pienempiä ja raskaasti velkaantuneita.

Velkoja taas pystyy maksamaan vain parantamalla kannattavuuttaan.

– Hintojen nousun varaan ei voi laskea, ja sen takia käytännössä kaikki keventävät kustannusrakenteitaan, ja niin teemme myös me Finnairissa.

–Jos velkasaneerausprosessi onnistuu, Norwegian tulee siitä prosessista radikaalisti pienempänä yhtiönä ulos, ja se vaikuttaa kilpailukenttään Helsingissä, Topi Manner sanoo.­

Finnairissa ei uskota siihen, että koronakriisi johtaisi lentolippujen kallistumiseen.

Manner sanoo, että kaksi ristikkäistä voimaa kamppailee ja ratkaisee hintojen suunnan.

– Kun liikenne avautuu ja matkustusrajoituksia puretaan, kaikilla lentoyhtiöillä on voimakas tarve saada aikaan positiivista kassavirtaa ja käyttää kapasiteettiaan. Se painaa hintoja alaspäin.

Toisaalta kaikki lentoyhtiöt tarvitsevat parempaa kannattavuutta maksaakseen velkoja pois, mikä taas ylläpitää hintoja, Manner sanoo.

– Viime kädessä hinnat määräytyvät markkinoilla, ja se jää nähtäväksi.

Lentäminen on ollut takavuosina jopa niin halpaa, ettei tilannetta ole pidetty enää terveenä.

– Varmaan tullaan näkemään lyhyen matkan lentämisessä edelleen hyvin halpoja lipunhintoja.

Manner arvelee, että ääri-ilmiöt, kuten muutaman euron hintaiset lentoliput esimerkiksi eurooppalaisten kaupunkien välillä voivat kuitenkin tulevaisuudessa karsiutua.

Koronakriisi näyttäisi tässä vaiheessa johtavan ainakin siihen, että kaukoliikenteen halpalentoyhtiöt, alan kielellä ”long-haul, low-cost”, jäävät historiaan, Manner sanoo. Tätä liiketoimintamallia on harjoittanut norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian ja muutamat muut.

Mannerin näkemyksen mukaan esimerkiksi Finnairin, Lufthansan ja British Airwaysin tapaiset verkostolentoyhtiöt muuttavat toimintamalliaan niin, että ne pystyvät tarjoamaan edullisia kaukolentoja niitä haluaville.

Hän uskoo, että asiakaskunta jakautuu tulevaisuudessa aiempaa enemmän ja että osa on valmis maksamaan laadusta, valinnanvarasta ja palvelusta.

Kaukoliikennekapasiteetissa näkyy muutaman vuoden päästä myös se, että useat laajarunkokonetyypit, esimerkiksi Airbus 380, Boeing 747 ja Airbus 340, poistuvat markkinoilta.

Manner uskoo, että lyhyillä matkoilla Euroopan sisäisessä liikenteessä nähdään lentoyhtiöiden fuusioita tai muita muutoksia.

– Uskon, että vahvat halpalentoyhtiöt kuten Ryanair ja Wizzair ja jossain määrin Easyjet tulevat tekemään liikkeitä konsolidaatiossa.

Velkasaneerauksessa oleva Norwegian on jo ilmoittanut luopuvansa kaukolennoista. Norwegian on Finnairin merkittävin kilpailija kotimarkkinoilla.

– Jos velkasaneerausprosessi onnistuu, Norwegian tulee siitä prosessista radikaalisti pienempänä yhtiönä ulos, ja se vaikuttaa kilpailukenttään Helsingissä.

Vuosi on ollut rankka Finnairin henkilöstölle. Lentoyhtiön henkilöstömäärä on pienentynyt vuodessa noin 1 100:lla, ja suurin osa väestä, yli 3 000, on yhä lomautettuna. Väenvähennykset ovat tulleet eläköitymisistä, irtisanomisista ja luontaisesta poistumasta.

Manner uskoo, että koronakriisi muuttaa pysyvästi prosesseja ja tapoja tehdä työtä. Finnairista tulee hänen mukaansa ”yrittäjämäisempi organisaatio”, jossa ihmisten toimenkuvat ja vastuut laajenevat.

Korona-aikana on kehitetty esimerkiksi peruutettujen lentojen takaisinmaksuihin ohjelmistorobotteja, ja prosesseja automatisoidaan entisestään.

Mannerin mukaan Finnairin henkilöstömäärä ei palaudu kriisiä edeltäviin lukuihin samaa tahtia kuin liikenne palautuu.

Finnair arvioi, että vuoden 2019 liikennemääriin päästään arviolta vuonna 2023. Henkilöstömäärä on silloin kuitenkin edelleen vähäisempi kuin vuonna 2019 viimevuotisen henkilöstömäärän vähennyksen takia.

– Toki toivomme, että lentoliikenne jatkaa kasvuaan siitä eteenpäin, ja ehdottomasti tavoittelemme kasvua. Ja toivomme, että aikaa myöten on mahdollista kasvattaa väkimäärää, mutta se on kyllä useampien vuosien päässä. Ensin pitää saada lomautettuna olevat töihin.

Lähitulevaisuuden lennoista ei vielä paljon pysty sanomaan. Esimerkiksi yksittäisiin aurinkokohteisiin, kuten Málagaan, pääsee jo nyt. Ja joitakin Kreikan saaria tulee kevään aikana todennäköisesti valikoimaan, Manner sanoo.

Viime kesästä tiedetään, että kysyntä ulkomaan kohteisiin palautuu hyvin nopeasti, kun rajoitukset lievenevät.

Finnairiin kuuluva Aurinkomatkat on myynyt talvella matkoja Lappiin ja kertoo keskiviikkona kotimaan kesäkohteista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?