Spinnova avaa Suomeen miljoonatehtaan brasilialaisen sellujätin kanssa – yhteistyöhön myös H&M - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Spinnova avaa Suomeen miljoonatehtaan brasilialaisen sellujätin kanssa – yhteistyöhön myös H&M

Spinnovan tehdas avautuu Jyväskylässä ensi vuonna ja työllistää sekä suoraan että välillisesti. Suomalaisyhtiö uskoo tehtaan olevan vasta alkusysäys maailmanvalloitukselle.

Spinnovan tehdas avautuu 2022 ja samalla yhtiö julkisti brändiyhteistyön H&M-ketjun kanssa. Spinnova tuottaa sellusta valmistettavaa tekstiilikuitua, josta tehty vaate on nähty Linnan juhlissa poliitikko Henna Virkkusen (kok) päällä.­

25.2. 15:00

Sellukuitua tekstiilikäyttöön kehittänyt materiaali-innovaatioyhtiö Spinnova avaa Jyväskylään kaupallisen tuotantolaitoksen ensi vuonna. Tehdas avataan yhdessä maailman suurimman selluntuottajan, brasilialaisen Suzanon kanssa, ja tarkoituksena on loppuvuodesta 2022 aloittaa Spinnovan sellukuidun kaupallinen valmistaminen.

Hankkeen kokonaisarvo on 50 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan uuden tehtaan kaipaama infrastruktuuri. Spinnova ja Suzano sijoittavat tehtaaseen vähintään 20 miljoonaa euroa ja pyörittävät tehdasta yhteisyrityksensä kautta.

Kiinteistön rakennuttaa ja vuokraa yhteisyritykselle Jyvässeudun kiinteistökehittäjä Jykia.

Uuden tuotantolaitoksen arvellaan työllistävän suoraan ”muutama kymmenen” henkilöä Jyväskylän alueella. Kokonaisuudessaan Spinnovan työntekijämäärän arvellaan nousevan noin 100 henkilöön nykyisestä noin 50 työntekijästä. Lisäksi hanke työllistää alueella epäsuorasti.

Spinnovalla on Jyväskylässä ennestään pilottitehdas sekä tutkimus ja tuotekehitys -keskus.

 Kyseessä on äärettömän merkittävä, ehkä yksi tärkeimmistä askelista, mitä tulemme ottamaan.

Spinnova valmistaa sellusta tekstiilikuitua.­

Osana tehtaan lanseerausta Spinnova julkisti aloittavansa yhteistyön ruotsalaisen H&M-vaateketjun kanssa. Aiemmin Spinnovan sellukuitua on käytetty Marimekon, Bestsellerin ja Bergansin vaatteissa ja sellukuidusta valmistettuja vaatteita on nähty myös muun muassa Linnan juhlissa.

Spinnova odottaa, että ensi vuonna valmistuvan tehtaan kapasiteetti varataan loppuun jo tämän vuoden puolella. Yhtiön toimitusjohtaja Janne Poranen kertoo, että vielä tämän vuoden puolella Spinnova julkistaa lisää yhteistyösopimuksia vaatebrändien kanssa.

– Me uskomme, että Spinnova-kuidusta tulee tekstiili- ja muotialan odottama läpimurto. Vaatebrändit pyrkivät pienentämään hiilijalanjälkeään, ja mikäli kulutus lisääntyy, ei nykyisiä tekstiilikuituja pystytä kasvattamaan riittävästi. Tarvitaan uusia innovaatioita, Poranen sanoo.

Hän kuvaa tunnelmia mahtaviksi ja haluaa kiittää kaikkia Spinnovan työntekijöitä.

Spinnova-kuitu on ekologinen, puusta tai jätevirroista ilman haitallisia kemikaaleja valmistettu kuitu. Sen päästöt ovat puuvillaa pienemmät: Spinnovan valmistamiseen kuluu yhtiön mukaan vain vähän vettä ja materiaali on hyvin kierrätettävissä, eikä sisällä mikromuoveja.

Spinnovalle toistaiseksi tärkein virstanpylväs, mutta tulevaisuuteen suuria suunnitelmia

Toimitusjohtaja Poranen kuvaa kaupallisen tehtaan rakentamista merkittävimmäksi virstanpylvääksi Spinnovan historiassa. Yritys perustettiin vuonna 2015, ja nykyistä vaatteissa hyödynnettävää sellukuitua se on kehittänyt neljän vuoden ajan.

– Kyseessä on äärettömän merkittävä, ehkä yksi tärkeimmistä askelista, mitä tulemme ottamaan. Tämä tarkoittaa suoraan sitä, että kumppanimme Suzano investoi Suomeen isot summat rahaa. Ennen kaikkea kyse on toki siitä, että perustamme yhteisyrityksen toimintomme ylösskaalaamiseen. Se viestii, että Suzanolla on 110-prosenttinen sitoutuminen hankkeeseen.

Poranen kertookin, että myös selluyhtiö Suzanolle kyseessä on tärkein uuden liiketoiminnan kehityshanke. Hän muistuttaa, että selluteollisuus kaipaa uusia ideoita ja näkemystä tulevaisuuteen, ja näitä Spinnova pystyy brasilialaisyhtiölle tarjoamaan.

– Tätä kautta pystymme nostamaan puuraaka-aineen jalostusarvon aivan uudelle tasolle, merkittävästi korkeammaksi kuin paperisellulla.

Spinnovan oimitusjohtaja Janne Poranen.­

 Ainoa tavoitteemme on, että toimintamme skaalautuu globaalisti.

Vuonna 2022 avattavalla tehtaalla sellusta jalostetaan käytännössä lankaa ja kangasta vaateteollisuuden tarpeeseen. Toimintaa aiotaan kehittää brändikumppanien, kuten vaatejätti H&M:n kanssa. Tavoitteena on tarjota vaateyrityksille riittävät volyymit, jotta Spinnova-kuidusta valmistettavia tuotteita saadaan kuluttajien saataville kauppoihin.

Avattavaan tehtaaseen tulee useampi tuotantolinja. Toistaiseksi pilottitehtaalla on ollut vain yksi tuotantolinja, joten tuotantomäärät moninkertaistuvat.

Spinnova aikoo kaupallisen tuotannon lisäksi keskittyä jatkossakin tuotekehitykseen.

Avattava tehdas on Porasen mukaan vasta lähtölaukaus Spinnovan ”kaupallistamispolulle”.

– Tulevina vuosina tulemme tekemään uusia, merkittäviä investointeja ympäri maailmaa. Ainoa tavoitteemme on, että toimintamme skaalautuu globaalisti.

Spinnova kartoittaakin aktiivisesti useita merkittäviä rahoitusvaihtoehtoja tukemaan kasvusuunnitelmiaan.

– Käytännössä haluamme, että tuotantomme kasvaa valtavan isoihin volyymeihin. Meillä on sellun lisäksi useita raaka-ainepohjia, mitä voimme käyttää. Mainittakoon maatalousjäte, kuten vehnänolki, josta on myös tehty tekstiilikuitua. Vaatii resursseja ja rahoitusta, että saamme nykyisen sellupohjaisen tekstiilikuidun tuotannon mittavaksi ja kehitettyä näitä uusia kuituja eteenpäin.

Porasen mukaan Spinnova on ainutlaatuinen sellupohjaisen tekstiilikuidun kehittämisessä. Muut innovaatiot pohjaavat kemialliseen liuotusprosessiin eli niissä tavoitellaan nykyistä parempaa viskoosiprosessia. Spinnovan valmistama kuitu puolestaan luokitellaan luonnonkuiduksi, sillä se valmistetaan täysin mekaanisella prosessilla.

Tehdas rakentuu Jyväskylään, mutta tarkkaa paikkaa ei vielä julkisteta.­

Suzanon mukaan yhteistyö vastaa yhteiskunnan kysyntään, H&M parantaa vastuullisuuttaan

Spinnovan kumppani Suzano on maailman suurin selluyhtiö. Se tuottaa yli 11 miljoonaa tonnia FSC-sertifioitua sellua vuodessa.

Spinnova on yhteisyrityksen teknologiatoimittaja, ja Suzano vastaa vastuullisesti tuotetun mikrofibrilloidun selluloosan saatavuudesta. Tehtaan tuottama kuitu myydään Spinnova-tavaramerkillä.

– Suzano käyttää tuotantoprosesseissaan vain viljeltyä puuta. Kun yhdistämme tämän uusiutuvan raaka-aineen Spinnovan teknologiaan, jolla tuotetaan paljon ekologisempaa kuitua kuin tekstiiliteollisuudessa saatavilla olevat kuidut, vastaamme modernin yhteiskunnan kysyntään, toteaa Fernando Bertolucci, Suzanon teknologia- ja innovaatiojohtaja tiedotteessa.

Spinnovan brändikumppaniksi ryhtyvä H&M puolestaan kuvaa yhteistyötä mahdollisuudeksi kehittää yhtiön vastuullisuutta.

– H&M Groupin tavoite on tulla aidosti kiertotaloustoimijaksi, ja testaamme ja etsimme jatkuvasti ekologisia materiaaleja brändiemme käyttöön. Näemme Spinnovassa hienon tilaisuuden ratkaista useita niistä vastuullisuushaasteista, joita meillä tänä päivänä on, toteaa johtaja Mattias Bodin H&M-konsernin materiaali-innovaatioita edistävästä Circular Innovation Labista tiedotteessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?