Koronalingoksi muuttuneen Rauman telakan työn­tekijä kuvailee ahtaita asumis­järjestelyjä: ”Ei minkään­näköistä järkeä” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Koronalingoksi muuttuneen Rauman telakan työn­tekijä kuvailee ahtaita asumis­järjestelyjä: ”Ei minkään­näköistä järkeä”

Rauman telakalla toimivan alihankkijan työntekijän mukaan telakan koronaturvallisuus on herättänyt huolta jo pidempään. Telakan toimitusjohtaja sanoo, että epäkohtiin ollaan puuttumassa.

Rauman telakalla paljastui koronatartuntojen rypäs.­

23.2. 18:36

Rauman telakka on viime päivien aikana paljastunut yhdeksi koko maan pahimmista koronapesäkkeistä, kun jo yli 240 telakan työntekijällä on kerrottu löytyneen koronatartunta. Tilanteen seurauksena telakan toiminta on ollut pitkälti pysähdyksissä viime viikon lopulta lähtien, ja viranomaiset pyrkivät nyt kuumeisesti pysäyttämään epidemian laajeneminen.

Rauma Marine Constructions (RMC) -telakkayhtiön toimitusjohtajan Jyrki Heinimaan mukaan toistaiseksi ei tiedetä, mikä työpaikan toiminnassa on mennyt vikaan. Heinimaan mukaan telakalla oltaisiin toimittu viranomaisten suositusten mukaan ennen epidemian puhkeamista

Taloussanomiin yhteyttä ottaneen työntekijän mukaan telakan koronaturvallisuus olisi kuitenkin herättänyt huolta jo pidemmän aikaa. Yhdessä monista telakalla toimivista aliurakointiyhtiöistä työskentelevä työntekijä kertoo, että yhtiön paristakymmenestä työntekijästä lähes joka toisella on todettu koronatartunta.

– Meidän firmassa osa on ollut rajusti sitä vastaan, että edes mennään töihin, hän kuvailee tilannetta ennen tartuntojen riistäytymistä nykyiseksi epidemiaksi.

Erityisesti majoitusjärjestelyt ovat tuntuneet sopimattomilta koronapandemian aikaan. Myös Rauman kaupungin johtava ylilääkäri Hannu Nordqvist on nostanut ahtaat majoitusjärjestelyt yhdeksi merkittäväksi tekijäksi tapausten leviämisessä.

– Moni on ilmaissut huolensa siitä, että korona-aikana ei montaa ihmistä laitettaisi samaan huoneeseen, mutta silti se on vain laittanut, työntekijä manailee.

Työnantajien järjestämissä majoituksissa kahden makuuhuoneen kolmiossa on voinut hänen mukaansa majailla kuusikin henkeä.

– Siinä ei ole minkäännäköistä järkeä näin korona-aikana.

Työntekijän mukaan osa ulkomaankielisistä työntekijöistä ei ole käyttänyt maskeja maskipakosta huolimatta eikä senkään jälkeen, kun telakan tartuntarypäs nousi uutisiin viime keskiviikkona.

RMC-telakkayhtiön toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa vierittää vastuun majoitusjärjestelyistä alihankintayhtiöille, jotka vastaavat omien työntekijöidensä palkkauksesta ja majoituksesta.

– RMC on verkostoyhtiö ja tässä kyse on näiden verkostotoimijoiden henkilöstön käyttämästä majoituksesta. Miten majoituksissa on näitä käytänteitä noudatettu, on näiden verkostoyritysten määräysvallassa. Tässä tapauksessa ollaan yhdessä selkeästi todettu, että näitä ohjeita tulee tarkentaa ja varmentaa majoitusolosuhteiden olevan sellaiset, että siellä on koronaturvallista asua ja elää yhtä lailla kuin kotonakin.

Työntekijän mukaan asumisjärjestelyissä ei ole koronapandemian alkamisen jälkeen tapahtunut muutosta, eli siellä asutaan yhtä ahtaasti kuin aiemminkin.

– No sitä on ihan mahdotonta kommentoida, en tunne tilannetta ja on vaikea ottaa yksittäistapauksiin kantaa. Tässä kohtaa yritämme myötävaikuttaa sen tilanteen korjaantumiseen, jotta tällainen ei olisi mahdollista.

Eikö se kuitenkin ole teidän yhtiön vastuulla huolehtia, että alihankkijat järjestävät turvalliset olot työntekijöille jotka tekevät teille töitä?

– Tässä kohtaa täytyy todeta, että kyllä työnantajayritys on työnantajayritys. Suomen lakikin edellyttää että nämä asiat ovat järjestyksessä työnantaja-työntekijä-suhteessa. Me voimme vain ja ainoastaan ohjeistaa ja edellyttää ja sitä kautta vaikuttaa sopimuksiin.

Maskisuosituksen Heinimaa sanoo olleen voimassa telakalla jo pidempään kuin viime viikosta lähtien.

– Meillä on ollut koko ajan maskisuositus käynnissä ja merkittävä määrä henkilökuntaa on siirretty etätöihin. Kaikissa tiloissa, joissa henkilöstön on ollut mahdollista käyttää maskia, on suositeltu ja käytetty maskeja. Tietyissä tuotannollisissa tehtävissä on priorisoitu työturvallisuusvälineiden käyttö ja huolehdittu turvaväleillä siitä, ettei leviämistä pääse tapahtumaan.

Telakalla työskentelee noin tuhat työntekijää, jotka kaikki on tällä hetkellä määrätty joko omaehtoiseen karanteeniin tai eristykseen koronatartunnan vuoksi.

Telakan työntekijöistä noin 800 eli valtaosa ei puhu äidinkielenään suomea. Taloussanomien haastattelema työntekijä väittää, että erityisesti vieraskielisten työntekijöiden ohjeistaminen koronavarotoimiin olisi kielimuurin vuoksi ollut puutteellista.

Heinimaa vakuuttaa, että ohjeistus on pelannut myös ulkomaalaisille työntekijöille.

– Me tiedotamme kaikkia näitä asioita suomen, englannin ja venäjän kielellä. Koronakaranteeniin liittyvän ohjeistuksen me saamme tietysti terveysviranomaisilta.

Heinimaan mukaan ennen tuotannon uudelleen käynnistämistä yhtiö tulee päivittämään koronaohjeistustaan ja toimintatapojaan. Maskivalvontaa tullaan tiukentamaan ja henkilökunnan työvuoroja ja esimerkiksi kahvitaukoja tullaan porrastamaan ja järjestämään niin, että ihmiskontakteja syntyy mahdollisimman vähän.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?