HäSa: Työnantajat unohtavat vakuuttaa työntekijänsä – 2 700 laiminlyöntiä viime vuonna - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

HäSa: Moni työnantaja unohtaa vakuuttaa työntekijänsä – 2 700 laiminlyöntiä viime vuonna

Tapaturmavakuutuskeskuksen valvonnan päällikön mukaan tapaturmavakuuttamisen laiminlyöntien taustalla on useimmiten tietämättömyys.

Tapaturmavakuutuskeskus havaitsi viime vuonna yhteensä noin 2 700 vakuutuslaiminlyöntiä, joista kotitalouksien tekemiä oli vajaa viidesosa ja yhtiöiden osuus oli noin puolet.­

22.2. 15:16

Useimmat työnantajat huolehtivat osuutensa työntekijän työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuista, mutta tapaturmavakuuttamisen kohdalla sattuu laiminlyöntejä.

Asiasta uutisoi Hämeen Sanomat.

Lehti kirjoittaa Tapaturmavakuutuskeskuksen havainneen viime vuonna yhteensä noin 2 700 vakuutuslaiminlyöntiä. Näistä kotitalouksien tekemiä oli vajaa viidesosa ja yhtiöiden osuus oli noin puolet.

Tapaturmavakuutuskeskuksen valvonnan päällikkö Niina Laakso kertoo Hämeen Sanomille, että useimmiten tapaturmavakuuttamisen laiminlyöntien taustalla on tietämättömyys.

– Kotitalous ei välttämättä osaa mieltää itseään työnantajaksi tai että vaikkapa kotisiivoojan palkkaamisessa olisi kyse työsuhteesta.

Laakson mukaan vakuutuksen unohtavat yritykset ovat tyypillisesti pieniä ja ne ovat toimineet vuosia.

– Pitkään toimineella yrityksellä ei välttämättä ole ennen ollut palkattua työntekijää, ja kun se ensimmäinen sitten otetaan, vakuuttamisvelvoite on yrittäjälle uusi asia.

Jokaisen kotitalouden tai muun työnantajan, joka teettää töitä kalenterivuoden aikaan yli 1300 eurolla, on hankittava työntekijöille yhteinen työtapaturma- ja ammattitautivakuutus. Työntekijän oma tapaturmavakuutus ei korvaa työnantajan vakuuttamisvelvollisuutta.

Työntekijän tapaturmavakuutuksen laiminlyömisestä voi joutua maksamaan paitsi vakuutusmaksua vastaavan summan myös erillisen laiminlyöntimaksun. Sanktioista päättää Valtiokonttori.

Tapaturmavakuutuskeskus valvoo työntekijöiden tapaturmavakuuttamista tulorekisterin kautta. Viime vuonna se tutki yli 10 000 puutteellisia tietoja antanutta työnantajaa. Hämeen Sanomien mukaan kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa Suomen työnantajista hoitaa vakuutusvelvoitteensa moitteettomasti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?