Kommentti: Missä ollaan, mikä maa? Matti Vanhanen veikkaa Kreikkaa

Suomen viennin rinnastaminen Kreikkaan vientiin ei kerro mitään Suomen taloudesta tai kasvunäkymistä, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Missä ollaan, mikä maa? Matti Vanhanen veikkaa Kreikkaa.

10.2.2021 7:15

Ehkä valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk) yritti keventää muuten paperinmakuista aihetta Suomen talouden kasvuedellytyksistä kysymällä, onko Suomi enää Pohjoismaa – ja vastaamalla, että Suomi vertautuu ennemmin Kreikkaan ja Portugaliin.

Vanhanen esitti Pohjola-kysymyksensä ja Kreikka- ja Portugali-rinnastuksensa maanantaina esitellessään ministeriönsä laatiman selvityksen Suomen talouden kasvuedellytyksistä ja keinoista noiden kasvuedellytysten kohentamiseksi.

Kysymys Suomen sijoittumisesta suhteessa Pohjoismaihin tai Välimeren maihin ei ollut maantieteellinen pähkinä, vaan Vanhasen ilmeisesti tarkoituksellinen kärjistys keskustelun herättämiseksi.

Pohjoismainen vertailu onkin paikallaan, sillä Suomen ja muiden Pohjoismaiden talouksissa ja yhteiskunnissa pelkkää taloutta laajemminkin on enemmän yhteisiä kuin erottavia piirteitä.

Ministeri ja VM:n raportti esittävät täysin perustellun kysymyksen, miksi Suomen talouskasvu samoin kuin työllisyys- ja tuottavuuskehitys näyttävät jo vuosikymmenen ajan jääneen jälkeen muiden Pohjoismaiden vauhdista.

Sen sijaan Suomen rinnastaminen Kreikkaan tai Portugaliin on omituinen sivujuoni, joka ei kerro mitään Suomen talouden kasvuedellytyksistä tai sen puoleen mitään muutakaan olennaista Suomen taloudesta.

Kevennyksenäkin Kreikka- ja Portugali-rinnastus ontuu, sillä siinä ei ole mitään hauskaa – ellei lasketa sen tarjoamaa houkutusta laskea leikkiä ministerin suuntavaistosta.

Vanhanen kertoi evästäneensä selvityksen laatijoita provokatiivisella kysymyksellä, onko Suomi enää Pohjoismaa. Suomen rinnastaminen Kreikkaan vaikuttaa ministerin vihjeeltä, että ehkä Suomi ei enää kuulu Pohjolaan, vaan saattaa jo luisua myyttisellä ja pahaenteisellä "Kreikan tiellä".

Kreikka ja Portugali nousevat esiin ja Suomen verrokeiksi sillä perusteella, että Suomen viennin arvo suhteessa vuotuisen bruttokansantuotteen arvoon on sattumalta ollut viime vuosina suunnilleen samaa luokkaa kuin Kreikalla ja Portugalilla.

Se onkin totta, mutta Vanhanen jätti kertomatta, että entä sitten.

Kreikan vienti ei liity mitenkään Suomeen

Viennin määrä tai arvo saati kummankaan suhde kansantalouden muihin mittareihin eivät kerro mitään yhdenkään kansakunnan elintasosta tai kansalaisten hyvinvoinnista. Eivätkä ne kerro mitään yhdenkään maan talouden kasvuedellytyksistä.

Sillä on paljon enemmän merkitystä, kuinka paljon kukin maa tienaa viennillä tuloja, miten nuo tulot jakautuvat – ja mihin käyttöön nuo tulot ohjautuvat. Runsaatkaan vientitulot eivät välttämättä vaurastuta kansakuntaa, jos vielä enemmän rahaa kuluu tuontiin – tai jos vientitulot kasautuvat vain harvojen ja valittujen haltuun.

Se on toki totta, että vienti on Suomen kaltaiselle pienelle avotaloudelle tärkeä tulojen lähde, mutta se jää mysteeriksi, miten tämä seikka liittyy Kreikkaan tai Portugaliin.

Vanhanen oli itse Suomen pääministeri, kun eurokriisi leimahti Kreikan julkisen talouden rahoituskriisistä vuoden 2009 lopussa ja vähän myöhemmin levisi esimerkiksi Portugaliin.

Ja Vanhanen oli Suomen pääministerinä hyväksymässä eurokriisin alussa niitä periaatteita ja menetelmiä, joilla Suomi ja muut euromaat ryhtyivät "pelastamaan" alueen kriisimaita.

Silloisilla "pelastuspaketeilla" ja niihin kytketyillä ehdoilla Kreikka, Portugali ja muut kriisimaat käytännössä pakotettiin erittäin aggressiivisiin "rakenneuudistuksiin".

Talouden "kurinpalautuksilla" oli tarkoitus kohentaa muun muassa liian heikoiksi lipsuneita vaihtotaseita, kilpailukykyä, tuottavuutta – sekä lisätä työmarkkinoiden joustavuutta.

Jos Vanhasen – ja miksei myös VM:n – työkalupakista vielä löytyy Kreikalle ja Portugalillekin eurokriisissä syötettyjä "teholääkkeitä", löytyy sieltä myös tehotippoja talouden vientiosuuden, kilpailukyvyn, tuottavuuden ja työmarkkinajoustojen pikakorjauksiin.

Noihin kaikkiin tepsii eurokriisissä kriisimaille syötetty talouspolitiikan kamikaze-kuuri, jonka keskeinen tehokeino tai ainakin käytännön vaikutus oli "pelastettavan" maan painaminen ankaraan lamaan.

Kriisimailla liian karuja keinoja

Kreikan ja Portugalinkin kokemukset osoittivat, että talous ja työmarkkinatkin alkavat kyllä joustaa ja työn tuottavuus kohota, kunhan työttömyys ensin rykäistään kyllin korkeaksi.

Ja kun samalla kulutuskysyntä ja turhanaikainen tuontikin romahtavat suurtyöttömyyden takia, korjautuvat talouden vientiosuus ja vaihtotaseen tasapainokin kuin itsestään.

Viennin suhteellinen osuus kyllä kasvaa, vaikka viennin määrä ja arvo supistuisivat, kunhan tuonti supistuu vielä enemmän.

Näin kävi Vanhasen verrokkimaissa Kreikassa ja Portugalissa ja muissa eurokriisin kriisimaissa, mutta tuskin kenenkään silti kannattaa kokeilla samoja lääkkeitä.

Jos taas Kreikkaa ja Portugalia on tarkoitus vertailla ikään kuin varoittavina eikä rohkaisevina esimerkkeinä, jättävät Vanhanen ja VM:n raportti senkin tarkoituksen ja varsinaisen viestin evästämättä.

Toki vientitulot, kilpailukyky ja tuottavuuskin ovat tarpeen, mutta jää epäselväksi, miten Suomen rinnastaminen Kreikkaan tai Portugaliin liittyy asiaan.

Sivullisena ei voi kuin toivoa, että ministeri tai kukaan muukaan ministeriössä ei ole päätellyt tai halua muidenkaan päättelevän, että Kreikan ja Portugalin julkisen talouden ylivelkaantuminen tai muut talousvaikeudet olisivat suoraa tai edes epäsuoraa seurausta maiden viennin bkt-osuudesta tai sen liiallisesta mataluudesta.

Tai että Suomikin uhkaa ajautua samanlaisiin vaikeuksiin, ellei viennin suhteellista bkt-osuutta saada pian kasvamaan selvästi suuremmaksi kuin Kreikalla ja Portugalissa.

Hollanti ja Belgia ovat erikoistapauksia

Vientivertailuun ilmeisesti jonkinlaisiksi ihannemaiksi valikoidut Hollanti ja Belgia tilastoivat yli tuplaten korkeampia viennin bkt-osuuksia kuin Suomi.

Näistä mallimaista unohtuu mainita, että myös niiden tuonnin bkt-osuus on noin tuplaten suurempi kuin Suomen, ja että kummallakin on maailmankaupan tavaravirtojen suuria kauttakulkusatamia, joissa erittäin suuri määrä tavaraa käy vain kääntymässä ennen kuin jatkaa matkaansa – kirjautuen talouden tilastoihin ensin tuonniksi ja heti perään vienniksi.

Se täytyy kohtuuden nimissä todeta Vanhasen eduksi, että ei hän sentään ääneen sortunut harmittelemaan, miksi Suomi "vertautuu" Kreikkaan ja Portugaliin eikä Hollantiin ja Belgiaan. Tämä harhapolku jää VM:n raporttia selaavan satunnaisen lukijan omaksi huoleksi.

Aivan niin kuin VM:n raporttikin toteaa, viennillä tai viennin määrällä ei sinänsä ole kansantaloudellista itseisarvoa, vaan viennin tuottamia tuloja tarvitaan vientialojen työpaikkojen luomiseksi ja vientiyhtiöiden voittojen tienaamiseksi – sekä koko kansantalouden mitassa tuonnin rahoittamiseksi.

Tähän suureen kuvaan raportin työllisyyttä, tuottavuutta ja kilpailukykyäkin käsittelevät kappaleet sopivat luontevasti. Ja joka tapauksessa paremmin kuin Kreikka ja Portugali.

Raportin keskeiset havainnot Suomen talouden haasteista ovat kiistattomia: Suomen talouskasvu ja työllisyys ovat jo vuosien ajan jääneet muita Pohjoismaita heikommiksi.

Sen sijaan vaivoihin mahdollisesti tepsivien hoitokeinojen kuvailu jää sekavaksi lääke-cocktailiksi, jossa erilaisten keinojen yhteisvaikutukset jäävät kokeilujen ja arvailujen varaan.

Palkkoja on laskettava ja nostettava

Kilpailukykyä ja tuottavuutta – ja samalla työllisyyttäkin – pitäisi VM:n neuvojen mukaan kohentaa työvoiman ja palkkojen joustavuutta lisäämällä. Eli kaiketi suomeksi sanottuna palkkoja tarvittaessa laskemalla ja työehtoja heikentämällä.

Työmarkkinoiden joustoista olisi turha kirjoittaa sanaakaan, ellei kyse olisi palkansaajien aseman heikennyksistä, sillä palkankorotuksilla tai muiden ehtojen kohennuksilla ei ole nytkään minkäänlaisia sopimusten tai "työmarkkinakartellien" asettamia esteitä.

Samaan aikaan tuottavuutta olisi tarpeen kohentaa kansalaisten koulutusta parantamalla ja lisäämällä sekä ulkomaisiakin huippuosaajia maahan houkuttelemalla. Toki osaajille olisi myös maksettava, mutta osaamisen avulla olisi tarkoitus vahvistaa tutkimusta, tuotekehitystä ja uusien menetelmien ja tekniikoiden innovatiivista käyttöönottoa – ja näin parantaa talouden kokonaistuottavuutta.

Vain yhden sivuhuomautuksen varaan jää, että tuo myyttinen "talouden kokonaistuottavuus" on itsessään varsin epämääräinen ja kaikin puolin arvionvarainen määre, joka esiintyy ainoastaan talousteorioissa ja ekonometrisissä laskentamalleissa, mutta oikeassa elämässä sitä voi mistään mitenkään havaita saati mitata.

Mutta silti juuri tuon kokonaistuottavuuden tavoittelemisella ja kohentamisella on nyt kova kiire – vaikka sitten palkkoja ja muita työehtoja samaan aikaan heikentämällä ja parantamalla. Ettei käy niin kuin Kreikalle ja Portugalille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?