Tunnettu helsinkiläis­ravintola ja tuotanto­yhtiö haettiin konkurssiin – verottaja ”palauttaa perintää kohti normaalia” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tunnettu helsinkiläis­ravintola ja tuotanto­yhtiö haettiin konkurssiin – verottaja ”palauttaa perintää kohti normaalia”

Tänään päättyi yrittäjien väliaikaisen lain tuoma suoja konkurssihakemisia vastaan.

Verottaja haki muun muassa ravintolayrittäjän konkurssiin maanantaina.­

1.2. 21:27

Maanantaina voimaan astui jälleen uusi väliaikainen konkurssilaki. Se antaa velkojille mahdollisuuden hakea yrityksen konkurssiin, jos tämä ei ole maksanut saatavaa 30 päivän kuluessa maksukehotuksesta.

Muutoksen arvellaan näkyvän siten, että konkurssihakemukset lähtevät kasvuun.

Helsingin käräjäoikeuteen oli iltapäivällä tipahtanut heti kolme hakemusta.

Konkurssiin on haettu ravintolayritys Juuri Yhtiöt, dokumentteja ja videoita tuottava Redneck Productions ja pieni liikkeenjohdon konsultoinnin firma Value Factory.

Lähiruuasta tunnettu Juuri-ravintola ehti nousta Helsingin klassikkojen joukkoon 16 vuoden aikana. Korona ei selitä konkurssia, mutta romutti sen tervehdyttämistoiveet.

Ravintolayhtiöllä on maksuhäiriömerkintöjä yritystietoja ylläpitävän Asiakastiedon rekisterissä jo vuodelta 2018 lähtien useiden perintätoimistojen ja työllisyysrahaston ja vakuutusyhtiöiden nimissä.

– Kyllä tässä on taisteltu jo reippaasti yli vuoden. Tytäryhtiömme tuotti alun perin vaikeuksia, josta kaikki lähti liikkeelle, Juuri-yhtiöiden toimitusjohtaja Jarkko Myllymäki kertoo.

Myllymäki on Juuri-yhtiöiden pääomistaja ja perustaja Ilja Björsin kanssa.

Rahavaikeudet alkoivat kasautua vuonna 2019 uuden ravintolakokonaisuuden Kasarmikadun 21:n avaamisesta. Myllymäki myöntää, että siihen pumpattiin liian kauan rahaa. Lisäongelmaksi muodostui takaus Kasarmikadun vuokranantajalle, joka on nyt suurimpia velkojia.

Myllymäki kertoo uskovansa, että ilman koronaa yhtiö olisi selvinnyt veloista. Se oli juuri maaliskuussa hyväksytty yrityssaneeraukseen, kun koronapandemia iski ja Suomen ravintolat sulkeutuivat heti huhtikuussa.

Eniten velkaa on verottajalle, joka haki yrityksen konkurssiin. Velkoja Myllymäki sai lyhennettyä, mutta tahti oli liian hidas.

Redneck Productionsista kerrotaan, että liikevaihto on koronan takia lähes puolittunut ja työntekijät ovat pääosin lomautettuna.

Yhtiö on ollut tilinpäätöstietojen mukaan myös ennen koronaa tappiollinen. Sillä oli verovelkaa, jolle oli kuitenkin aiemmin sovittu maksujärjestely.

Verottaja arvioi ”kokonaistilanteen”

Verottaja selvittää erikseen, missä kunnossa yritys on ja miten ne reagoivat maksukehotuksiin. Verohallinto käy edelleen yritysten kanssa neuvotteluita edellyttäen, että nämä ovat myös itse aktiivisia.

Lakimuutos lisää konkurssihakemuksia.

– Perintämme palautuu vähitellen kohti normaalia, jolloin myös konkurssihakemuksia käytetään perinnässä, verohallinnon ylitarkastaja Timo Helin vahvistaa.

– Asiakkaan kokonaistilanne aina arvioidaan tarkasti ennen kuin mahdollisesta konkurssihakemuksesta päätetään. Ei se niin mene, että heti jos maksukehotusta ei saa maksettua 30 päivässä, lähtisi automaattisesti konkurssihakemus.

– Erityisesti tarkastelemme, onko riskiä, että yritys velkaantuu jatkossa lisää, jos konkurssiperintää ei aloiteta. Velkaantumisen päättäminen on usein keskeinen peruste, sillä konkurssilla harvoin saadaan kovin suurta kertymää saataville.

Verottaja on lähettänyt maksukehotuksia viime kuukausina jopa hieman vähemmän kuin normaaliaikana ennen koronaa. Tämä johtuu lähinnä siitä, että yritykset ovat sopineet verottajan kanssa huomattavan paljon maksujärjestelyitä. Näissä tapauksissa maksukehotuksia ei lähetetä.

Helinin mukaan yritysten tilanne ei ehkä myöskään ”ole isossa kuvassa ihan niin heikko kuin odotettiin”. Yritykset ovat toistaiseksi pystyneet suoriutumaan melko hyvin maksujärjestelyiden velvoitteista.

Maksujärjestelyitä tehtiin viime vuonna 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019. Voimassa niitä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin koronaa edeltäneenä vuonna.

Tammikuussa verottaja oli sopinut maksujärjestelyitä noin 40 000 yrityksen tai luonnollisen henkilön kanssa. Joukossa oli yrityksiä hyvin laajalti eri toimialoilta.

Tilanne ”on surkea”

Uusi väliaikainen laki tarjoaa velalliselle konkurssiuhkaisessa maksukehotuksessa annettavaa maksuaikaa enemmän viikon sijasta 30 päivää. Sen sijaan oletus velallisen maksukyvyttömyydestä palautui ennalleen.

Matkailu- ja ravintolapalvelut Mara varoitti joulukuussa alaa uhkaavasta konkurssiaallosta.

– Tilanne on varmasti pahentunut entisestään rajoitustoimien jatkuessa ja kiristyessä, Maran toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo.

– Toimialamme tila on surkea. Se näkyy muun muassa siinä, miten paljon Marasta eroaa yrityksiä konkurssien tai jäsenmaksun maksamatta jättämisen vuoksi.

Jarkko Myllymäki (oikealla) ja Ilja Björs Suomen Gastronomisen Seuran valitsemassa Vuoden Ravintolassa, Ravintola Juuressa vuonna 2010.­

Juuren Myllymäki ei saa toistaiseksi lohtua siitä, että velkakierre on katkaistu.

– Tämä on kova isku. Vaikka sitä on odottanut ja taisteltu jo pitkään, niin varsinkin Juuren [ravintolan] osalta tuntuu pahalta. Se oli ensimmäinen oma yritys yhtiökumppanin kanssa, sydän josta kaikki lähti liikkeelle. Siihen panimme myös paljon omaa sydäntämme.

– Teimme mielestäni paljon myös koko helsinkiläisen ravintolakulttuurin eteen. Paljon on ehtinyt tapahtua, ja onneksi olemme saaneet olla mukana.

Myllymäki suree myös tapaa, jolla konkurssihakemukset hoidetaan.

– Työntekijämme kuulivat siitä ennen minua eli yrittäjä itse ei näköjään ole ensimmäisiä tiedon saajia.

Artikkelia muokattu 2.2. kello 8.08. Viimeisimmässä kuvassa ravintoloitsija Ilja Björs on vasemmalla ja Jarkko Myllymäki oikealla. Alun perin kuvatekstissä heidät oli nimetty väärinpäin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?