Kommentti: Italia tarvitsee EU:n elvytysrahaston tulonsiirtoja – Suomi lähinnä maksaa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Italia tarvitsee EU:n elvytysrahaston tulonsiirtoja – Suomi lähinnä maksaa

EU:n koronaelvytysrahasto saanee pian eduskunnan siunauksen. Sen jälkeen Suomi varautukoon pysyvästi maksamaan yhä suurempia tulonsiirtoja, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

27.1. 6:30

Eduskunta saa piakkoin tilaisuuden antaa muodollisen siunauksensa Suomen rahoitusosuudelle EU:n monivuotista rahoituskehystä varten.

Samalla nuijan kopautuksella eduskunta sitoo Suomen vuosikymmeniksi EU:n kiistanalaiseen koronaelvytysrahastoon ja sen mittavien velkojen takaisin maksamiseen.

Muodollisesti kansanedustajien eteen tulee "EU:n omien varojen päätöksen kansallista ratifiointia" koskeva hallituksen esitys.

Mutta asiallisesti kyse on Suomen sitoutumisesta EU:n radikaaliin muodon ja toimintaperiaatteiden muutokseen sekä aiemmin liki pyhinä pidettyjen perussopimuspykälien radikaaliin uustulkintaan.

Ja käytännössä elvytysrahastoon ja sen velkarahoitukseen sitoutuminen merkitsee Suomen sitoutumista todennäköisesti pysyviin ja ajan oloon yhä suurempiin tulonsiirtoihin.

Tulonsiirtoja ja yhteisvastuun lisäämistä EU-maiden kesken voi sinänsä perustella ja kannattaa aivan yhtä pätevin perustein kuin niitä voi vastustaa. Vastakkaisissa vaakakupeissa on yhtä hyvin poliittisia kuin taloudellisia arvoja.

Mutta nyt tulonsiirtoja ja yhteisvastuuta on tarkoitus kasvattaa tavalla ja perusteilla, joista voi helposti jäädä kyteviä riidan ja eripuran aineksia vuosien ajaksi.

Vuosikymmeniä kestävä tilapäinen järjestely

Suomessa hallitus on markkinoinut elvytysrahastoa yleisölle ja kansanedustajille EU-komission vuorosanoin luonnehtimalla järjestelyä välttämättömäksi mutta vain määräaikaiseksi ja tilapäiseksi keinoksi korjata koronakriisin taloushaittoja Suomenkin taloutta hyödyttävällä ja täysin perussopimusten ehdot täyttävällä tavalla.

Vuosisadan puoliväliin mennessä käynee selväksi, että mikään noista markkinointiväitteistä ei täysin pitänytkään kutiaan.

Elvytysrahasto on EU:n budjetin ulkopuolelle perustettava unionin erikoisrahoitusväline, jonka on määrä rahoittaa budjetin menoja EU:n historian mittavimmalla yhteisvelalla.

Elvytysrahaston on määrä hakea rahoitusmarkkinoilta ensi alkuun 750 miljardin euron velkarahoitus jaettavaksi jäsenmaille vastikkeettomina avustuksina ja puoli-ilmaisina tai ilmaisina luottoina.

Avustukset ja tukiluotot on tarkoitus jakaa jäsenmaiden käyttöön muutaman lähivuoden aikana, mutta EU:n tätä varten ottamat velat on tarkoitus maksaa pois vuoteen 2058 mennessä.

Lähemmäs 40 vuotta voimassa olevaa järjestelyä voi toki pitää määräaikaisena, mutta tuskin sentään tilapäisenä. Kohtalainen joukko EU:n ja EU-maiden keskeisiä talous- ja rahapolitiikan vaikuttajia on jo ehdottanut rahaston muuttamista pysyväksi.

Jos ja kun tilapäinen rahasto aikanaan muuttuu pysyväksi, tämän ei pitäisi Suomessakaan olla järin suuri yllätys. Koronakriisin jälkeen ehtii taatusti ilmaantua uusia kriisejä ja pakottavia tarpeita tulonsiirroille ennen kuin elvytysrahasto on purettu.

Ja kun perussopimusten aiemmin pyhänä pidetystä velkakiellosta kerran laistetaan – ja ronskisti laistetaankin – niin kuin elvytysrahastolla on tarkoitus tehdä, on velkavipua aikanaan houkuttelevampi jatkaa ja voimistaa kuin purkaa.

Ilmeisesti yksi elvytysrahaston julki lausumattomista tarkoituksista onkin EU:n "fiskaalisen kapasiteetin" pysyvä vahvistaminen.

Muuten perussopimusten laistamisessa ja elvytysrahaston varsin vaivalloisessa ja juridisesti "innovatiivisessa" rakenteessa ei olisi mieltä, sillä aivan yhtä mittavat tukitoimet olisi voitu panna toteen myös ilman perussopimusten kiistanalaisia uustulkintoja.

Tulonsiirtoja muuhun kuin koronatappioihin

Edes koronakriisin sanelema välttämätön pakko saati Suomellekin koituvat taloushyödyt eivät ole uskottavia perusteita juuri tämänkaltaiselle järjestelylle.

Elvytysrahaston avustukset on tarkoitus jakaa jäsenmaille suurimmaksi osaksi muiden talousmittareiden perusteella kuin koronahaittojen mukaan.

Eniten apurahaa on menossa niille jäsenmaille, joiden talous ja työllisyys olivat jo ennen koronakriisiä EU:n keskivertomaata heikompia.

Tällaisten maiden tukemista voi toki perustella esimerkiksi sillä, että niiden julkinenkin talous on usein keskimääräistä EU-maata velkaisempi ja siksi myös kansallinen elvytyskyky ja -halu keskimääräistä heikompia.

Ennen koronakriisiä vallinnut talouskunto tai julkisen talouden oma elvytyskyky tai -halu eivät kuitenkaan liity miltään osin koronakriisin vaikutuksiin.

Elvytysrahaston perusteleminen koronakriisillä ontuu myös toisesta päästä, sillä suurin osa avustuksista ja tukiluotoista on tarkoitus käyttää aivan muihin tarkoituksiin kuin koronakriisin aiheuttamiin talousvahinkoihin.

Eniten rahaa on määrä käyttää talouden "vihreän siirtymän" ja "digitalisaation" edistämiseen. Eli kohteisiin, joilla ei ole mitään tekemistä koronan kanssa – ja joita EU-maiden olisi joka tapauksessa tarkoitus edistää ominkin avuin.

Suomen vaatimuksesta edes pieni osa elvytysrahaston avustuksista jaetaan koronakriisistä koituneiden taloushaittojen suhteen. Tosin juuri tästä syystä Suomen oma osuus avustuksista näyttää supistuvan aiemmin arvioitua pienemmäksi – ja nettomaksajan osuus kasvavan aiemmin arvioitua suuremmaksi.

Tässä on hallituksen ministereillekin nieleskelemistä. Viime viikolla ministeri Annika Saarikko (kesk) moitti Suomen avustusten supistumista epäoikeudenmukaiseksi, tällä viikolla ministeri Tytti Tuppurainen (sd) on muistuttanut, että juuri näin pitikin käydä.

Vielä ei kuitenkaan voida puhua hallituskriisistä. Toisin on Italiassa, jossa hallitus oli jo hilkulla kaatua elvytysrahastosta leimahtaneisiin kiistoihin.

Italiassa leimahti hallituskriisi avustuksista

Elvytysrahasto on monin tavoin kiistanalainen ja vaikutuksiltaan radikaali rakennelma, josta on silti käyty ainakin Suomessa vilkkaimmillaankin vaimeaa ja enimmäkseen välttelevää keskustelua.

Näin siitä huolimatta, että Suomelle koituu rahaston tulonsiirtojen ja yhteisvelkojen maksamisesta vuosikymmenten mittainen ja mahdollisesti pysyväksi vakiintuva nettomaksajan rooli.

Italia on kaikista muista EU-maista kenties selkein esimerkki tyystin toisenlaisesta elvytysrahastoa ruotivasta keskustelusta – ja tyystin toisenlaisista elvytysrahaston talousvaikutuksista.

Suomi on yksi elvytysrahaston suhteellisen suurista nettomaksajista, jonka omalle taloudelle ei koitune rahaston tulonsiirroista juurikaan hyötyä.

Italia taas on rahaston absoluuttisesti suurimpia nettosaajia, jonka taloudelle rahastolta saatavat tulonsiirrot ovat paitsi hyödyllisiä mahdollisesti myös välttämättömiä.

Silti Italian eikä suinkaan Suomen hallitus oli viime viikolla jo hilkulla kaatua elvytysrahastosta leimahtaneiden kiistojen takia. Tiistaina tilanne kiristyi siihen malliin, että pääministeri Giuseppe Conte ilmoitti erostaan.

Italian hallituskriisi ei toki leimahtanut rahaston sopivuudesta EU:n sopimuksiin tai järjestelyn kustannuksista vaan siitä, käytetäänkö maalle luvassa olevat miljardiavustukset veronalennusten rahoittamiseen vai osittain myös elvytysehtojen mukaisiin kohteisiin.

Italian hallituskriisiä voisi ehkä muuten ilkkua, mutta Suomen kaltaisessa nettomaksajamaassa ivallinen hymy voi pian hyytyä.

Italia on yksi EU:n kuudesta alkuperäisestä perustajamaasta, maan talous on unionin kolmanneksi suurin ja maan julkinen talous on kaikkien jäsenmaiden ylivoimaisesti velkaisin.

Finanssimarkkinat päätyivät jo eurokriisin aikaan selkeään päätelmään, jonka mukaan Italian valtio ei milloinkaan selviä veloistaan omin avuin ilman tavalla tai toisella muiden EU- tai euromaiden kustantamia tulonsiirtoja.

Euroalueen keskuspankki EKP on jo hyvän aikaa ollut Italian valtion suurin rahoittaja, joten se vaikuttaa päätyneen samaan johtopäätökseen – ja pelkoon, jos Italia "kaatuu", se on euron menoa.

Seuraavaksi on EU:n ja Suomen kaltaisten nettomaksajien vuoro panna toimeksi, ensi alkuun "tilapäisen" elvytysrahaston avulla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?