Kommentti: Eurovaltiot velkaantuvat hirmusummilla – mutta lähinnä omille keskuspankeilleen - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Mitä väliä on julkisen talouden jättiveloilla, kun ne kuitenkin sulavat höyryksi?

Julkinen velka ei tunnu missään, kun velkaa sulaa nopeammin kuin uutta kinostuu tilalle. Sulatuskoneen nimi on EKP, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

23.1. 7:07

Kaikkien euromaiden yhteenlaskettu julkisen talouden velkasuhde on juuri poksahtanut vähän yli sataan prosenttiin, kun julkisen velan määrää verrataan vuotuisen bruttokansantuotteen arvoon.

EU:n sääntöjen ja sopimusten mukaan julkinen velkasuhde saisi olla korkeintaan 60 prosenttia, joskin sääntöjen noudattamista valvova EU:n komissio on kytkenyt tämänkin säännön pois päältä koronakriisin ajaksi.

Viime vuonna julkiselle taloudelle kertyikin uutta velkaa juuri koronakriisin ja valtioiden toteen panemien kriisitoimien vaikutuksista, joten velkarajat olisivat paukkuneet joka tapauksessa.

Koko euroalueen velkasuhde on kohonnut koronakriisin aikana ja sen vaikutuksista yli sadan prosentin. Suuri osa euromaista on kuitenkin ollut velkarajan väärällä puolella jo vuosien ajan viime kriisistä lähtien – ja osa maista euroajan alusta asti.

Viime vuoden lopussa enää kourallinen jäsenmaita pysyi velkarajan oikealla puolella. Näitä poikkeuksia olivat Baltian vähävelkainen kolmikko Viro, Latvia ja Liettua sekä pieni ja rikas veroparatiisi Luxemburg ja pienen pieni Malta.

Myös Suomi kuuluu euroalueen vähävelkaisimpiin, mutta viime vuonna julkisen talouden velkasuhde kohosi meilläkin tukevasti EU:n sopimuksiin kirjatun velkarajan väärälle puolelle.

 Viime vuoden lopussa enää kourallinen jäsenmaita pysyi velkarajan oikealla puolella.

Velkarajan ylittymisestä huolimatta Suomella on edelleen julkista velkaa selvästi keskiarvoa keveämpi määrä, vähän alle 75 prosenttia suhteessa vuotuisen bkt:n arvoon – ja vähän vähemmän kuin Saksalla.

Toisin on Välimeren suunnalla, jossa julkista velkaa on jopa tuplasti Suomen lukemat tai vieläkin enemmän.

Kreikan julkinen velkasuhde kohosi viime vuonna jo yli 200 prosenttiin ja Italiankin suhdeluku on jo liki 160 prosentissa. Pitkälti yli sadan prosentin julkisen talouden velkasuhteita ovat kirjanneet myös Portugali, Espanja, Belgia, Ranska ja Kypros.

Kymmenen vuotta sitten tällaiset velkalukemat olisivat säikäyttäneet finanssimarkkinat paniikkiin ja korot kohti kattoa.

Mutta nyt ennestään velkaiset valtiot saavat uutta velkaa niin paljon kuin tarvitsevat melkein ilmaiseksi tai jopa halvemmalla kuin ilmaiseksi.

Kymmenen vuoden ja kahden eri kriisin dramaattinen ero selittyy yhdellä kirjainyhdistelmällä. Se on EKP.

 Nyt ennestään velkaiset valtiot saavat uutta velkaa niin paljon kuin tarvitsevat melkein ilmaiseksi tai jopa halvemmalla kuin ilmaiseksi.

Vain kymmenen vuotta sitten kansainvälinen finanssikriisi leimahti eurovaltioiden velkakriisiksi ja uhkasi jopa euron olomassaoloa siksi, että alueen keskuspankki EKP oli haluton ja ehkä aluksi kyvytönkin takaamaan eurovaltioiden rahoitusta edes vakavan maksuvalmiuskriisin oloissa.

EKP:n empiminen kävi eurovaltioille ja alueen taloudelle erittäin kalliiksi – varsinkin, kun empimisensä lisäksi EKP vaati yhtenä pääpukarina eurovaltioita ryhtymään kesken kriisin haitallisiin julkisen talouden vyönkiristyksiin.

Eurokriisi päättyi ja markkinapaniikki rauhoittui vasta sen jälkeen, kun EKP käänsi kantansa täyskäännöksellä ja lupasi tarvittaessa ostaa vaikka kaikki eurovaltioiden velkakirjat.

Tällä kertaa EKP ei ole empinyt eikä arkaillut, vaan se on koronakriisin alusta lähtien käytännössä taannut eurovaltioille kaiken näiden tarvitseman rahoituksen.

EKP oli jo ennen koronakriisin leimahtamista noin viiden vuoden ajan ostanut suuren määrän euromaiden julkisen talouden velkakirjoja, mutta koronakriisin leimahdettua se kasvatti aiempien ostojensa määrää – ja perusti lisäksi uuden pandemian torjuntaan korvamerkityn velkakirjojen tukiosto-ohjelman.

EKP:n velkakirjaostot ovat virallisen määritelmän mukaan epätavanomaisin keinoin toteen pantua rahapoliittista elvytystä eivätkä valtioiden tai muunkaan julkisen talouden alijäämien rahoittamista.

Velkakirjaostojen virallista luonnehtimista määrittelee se, että EU:n perussopimusten, EKP:n omien sääntöjen ja euromaiden kansallisten keskuspankkilakien mukaan julkisten alijäämien rahoittaminen on alueen keskuspankeilta kielletty.

Luonnehdinnoista – ja kielloista – huolimatta EKP ja euromaiden keskuspankit ovat velkakirjaostoillaan käytännössä kuitenkin ottaneet täysillä osaa eurovaltioiden ja muun julkisen talouden alijäämien rahoittamiseen.

Oikeastaan keskuspankit eivät ole vain ottaneet osaa alijäämien rahoittamiseen. EKP ja kansalliset keskuspankit ovat yhdessä rahoittaneet suurimman osan euromaiden tarvitsemasta uudesta julkisesta velasta.

Ja koska EKP ja Suomen Pankin kaltaiset euromaiden kansalliset keskuspankit ovat osa euroalueen julkista taloutta, on alueen julkinen talous rahoittanut yhä mittavampia alijäämiään velkaantumalla itselleen.

 EKP ja kansalliset keskuspankit ovat yhdessä rahoittaneet suurimman osan euromaiden tarvitsemasta uudesta julkisesta velasta.

Tästä julkisen velkarahoituksen tavallaan itseriittoisesta luonteesta johtuu, että oli vain ajan kysymys, milloin alueen talouspoliitikot oivaltavat tilaisuuden ja alkavat vaatia EKP:lta ja kansallisilta keskuspankeilta julkisten velkojen mitätöimistä.

Jonkinlaista velkojen mitätöimistä tai vastaavaa huojennusta on viime kuukausina esittänyt eri yhteyksissä kohtalainen joukko erityisesti velkaisimpien euromaiden hallitusten ja EU-parlamentin edustajia.

Toistaiseksi EKP:n ja euromaiden keskuspankkien edustajat ovat torjuneet moiset aloitteet muistuttamalla ehdottajia säännöistä ja siitä, että keskuspankkien hallussa olevien velkakirjojen mitätöiminen muuttaisi rahapoliittiset ostot kielletyksi keskuspankkirahoitukseksi – eikä siksi käy laatuun.

Keskuspankkiirien puheet ja keskuspankkien toimet ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Velka-armahdusten torjuminen puheissa ja paperilla on sääntöjen takia välttämätöntä, mutta huojennusvaikutusten aikaansaaminen muilla keinoin mutkan kautta voi euroalueella olla melkein yhtä välttämätöntä.

Käytännössä EKP:lla ja euromaiden kansallisilla keskuspankeilla on täydet toiminnalliset ja tekniset valmiudet sulattaa vaikka kaikki euromaille koronakriisin mittaan kertyvät julkiset velat pois päiviltä.

Eikä moinen velkasaatavien ja -vastuiden sulatustemppu vaadi muodollisia päätöksiä tai muitakaan toimenpiteitä.

Riittää, että jo täyttä päätä meneillään olevia velkakirjojen osto-ohjelmia ylläpidetään ja jatketaan iät ja ajat ostoja milloinkaan päättämättä.

Ainoa nykyisten osto-ohjelmien loputtoman pitkittämisen lisäksi tarvittava vaatimus on, että EKP:n ja kansallisten keskuspankkien johtajien pokka pitää ja kantti kestää selittää musta valkoiseksi.

Sulatuskoneen tehoa ja mahdollisuuksia voi aprikoida esimerkiksi vertailemalla euromaiden viime- ja tämänvuotisten alijäämien – eli nettorahoitustarpeen – ja EKP:n ilmoittamien velkakirjaostojen euromääriä.

EU:n komissio on arvioinut euromaiden julkisen talouden alijäämän kasvavan viime ja tämän vuoden kuluessa yhteensä vähän yli 1,7 biljoonaan euroon. Tuon verran valtiot ja muu julkinen talous tarvitsee uutta velkarahoitusta alijäämiensä rahoittamiseksi.

EKP on puolestaan ilmoittanut ostavansa erityyppisiä euroalueen velkakirjoja viime vuoden alun ja ensi vuoden maaliskuun välisenä aikana yli 2,5 biljoonalla eurolla. Jos keskuspankkien ostot jatkuvan samassa suhteessa kuin tähän asti, on julkisen talouden velkakirjoihin odotettavissa noin kahden biljoonan euron tukiostot.

Velkaisten valtioiden ja velkakirjoja haalivien keskuspankkien ristiinkytkennästä syntyy välittömän rahoitustuen lisäksi valtioille vähä vähältä vahvistuva suoja korkojen nousua vastaan.

Velkakirjaostojen vaikutukset painavat korkoja matalammiksi kuin ne ilman tukiostojen vaikutusta olisivat. Mutta myös valtioiden pitkäaikainen korkorasitus ja -riski liudentuvat sitä pienemmiksi mitä suurempi osa velkakirjoista kertyy keskuspankkien haltuun.

Korolla ei ole väliä siltä osin, minkä valtio maksaa korkoja omalle keskuspankilleen – ja saa vähän myöhemmin saman summan takaisin keskuspankin voitoistaan maksamana osinkona.

Tällaiset kytkennät ovat toki epävirallisia sivustaseuraajan havaintoja eivätkä miltään osin virallisia tulkintoja.

Yhtä epävirallinen on aavistus, että eurovaltioiden hirmuisten velkamäärien ja keskuspankkien käytännössä rajattomien rahoitusmahdollisuuksien yhdistelmästä kehkeytyy ennen pitkää ylivoimainen houkutus ja poliittisesti tulikuuma kysymys:

Mitä väliä on julkisen talouden suurillakaan velkamäärillä, kun velat kuitenkin sulavat höyryksi keskuspankin uunissa?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?