Pääkaupunkiseudulla asuntomarkkinat käyvät kuumana. Etenkin pientaloille ja rivitaloasunnoille on enemmän kysyntää kuin tarjontaa.
Tämä on näkynyt kauppahinnoissa, sillä osasta kohteita maksetaan tällä hetkellä yli pyyntihinnan.
– Olemme havainneet, että tällä hetkellä varsinkin länsisuunnalla eli Espoossa, pienten omakotitalojen ja erillistalojen kysyntä on paikoin ylittänyt tarjonnan, kertoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Risto Kyhälä.
Asuntoja on Suomessa tullut myyntiin viime ja tämän vuoden aikana tavallista vähemmän.
– Perinteisesti Suomessa on myynnissä koko ajan 60 000–70 000 asuntoa. Tällä hetkellä on myynnissä runsaat 40 000, Kyhälä sanoo.
Omakotitaloissa tilanne korostuu, ja esimerkiksi Helsingissä on vain alle 100 omakotitaloa tai paritaloa myynnissä, Kyhälä kertoo.
Koska kysyntä ylittää paikoin tarjonnan, halutuimpien alueiden kiinnostavimmista kohteista kilpaillaan jopa epänormaalin kovaa.
Kaikesta Kiinteistömaailman asuntokaupasta käydään merkittävä osa pääkaupunkiseudun metropolialueella. Kaikesta tarjonnasta pääkaupunkiseudulla on neljäsosa, kaupan volyymistä kolmasosa ja rahankäytöllisesti alue kattaa asuntokaupasta puolet.
Espoon lisäksi suosittuja ovat Itä-Helsingissä sijaitsevat omakotitaloalueet, joissa tarjontaa on tällä hetkellä todella vähän.
Itä-Helsingissä ostobuumi on Kyhälän mukaan ollut käynnissä viime keväästä lähtien.
Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Risto Kyhälän mukaan pääkaupunkiseudun ohella isoista asunnoista on pulaa varsinkin Turussa ja Tampereella.
Espoossa monet kohteista ovat 2010-luvulla rakennettuja pieniä pientaloja, kun taas Itä-Helsingissä pientalot tontteineen ovat suuria. Vaikka alueiden luonteet eroavat toisistaan, molempiin riittää kysyntää.
Pääkaupunkiseudun lisäksi isoista asunnoista on pulaa Turussa ja Tampereella, Kyhälä sanoo. Molemmissa omakotitalojen kysyntä ylittää reilusti tarjonnan.
Oulussa, Kuopiossa ja Jyväskylässä tilanne on tasaisempi, mutta trendi isojen asuntojen suosiossa on nähtävissä.
– Pääkaupunkiseutu, Tampere ja Turku kuuluvat samaan kastiin, Oulussa, Kuopiossa ja Jyväskylässä tarjontaa on hieman paremmin. Jos kokonaismarkkinaa ajattelee, asumisessa haetaan yhä enemmän väljyyttä ja omaa pihaa.
”Ostajien näkökulmasta niukkuutta jaetaan.
Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen sanoo, että hintapyyntöä korkeampia summia maksetaan pien- ja rivitalojen lisäksi Helsingin kantakaupungissa sijaitsevista isohkoista kerrostalokaksioista ja -kolmioista. Hän ei rajaa ilmiötä pk-seudulle, vaan sanoo sen koskevan koko Suomea.
– On niitä, jotka haluavat varmistaa myyntiin tulleen kohteen ostomahdollisuuden itselleen ja tekevät hintapyyntöä korkeampia tarjouksia. Samasta kohteesta voidaan jättää myös useampia korkeampia tarjouksia ja kauppahinnat saattavat nousta hyvän matkaa yli alkuperäisen pyynnin, Rantanen kertoo.
Myös OP Kodin johtaja Lasse Palovaara korostaa, ettei kyse ole vain pääkaupunkiseudun ilmiöstä, vaan ilmiö koskettaa kaikkia keskuskaupunkeja. Eroja kuitenkin on, esimerkiksi Tampereella kysyntä ylittää tarjonnan selvästi, kun Kuopiossa markkinat ovat paremmin tasapainossa.
– Ostajien näkökulmasta niukkuutta jaetaan. Nimenomaan isompiin asuntoihin, rivitaloihin, paritaloihin ja omakotitaloihin kohdistuu suuri kysyntä, Palovaara sanoo.
Hän muistuttaa, että myös pienien yksiöiden suosio on pysynyt korkeana. Niitä ostavat eniten asuntosijoittajat, kun taas suuria asuntoja haetaan omaan asumiseen.
– Pandemia on laukaissut isojen asuntojen kysynnän liikkeelle, vaikka ilmiö on vaikuttanut taustalla ehkä pidempään. Moni on havahtunut, että etätyö saattaa jatkua tulevaisuudessa ja olisi hyvä omistaa esimerkiksi työhuoneita.
OP Kodin Lassa Palovaara uskoo, että kysyntä ylittää tarjonnan vielä keväällä, mutta toivoo markkinoiden tasaantuvan.
Koronapandemialla on ollut myös Rantasen ja Kyhälän mukaan nykytilanteeseen merkittävä vaikutus.
Koronan myötä lisääntynyt etätyöskentely on johtanut siihen, että ihmiset viettävät paljon aiempaa enemmän aikaa kotona.
– Saattaa olla, että oma koti tuntuukin nyt liian pieneltä tai se ei ole esimerkiksi riittävän hyväkuntoinen omiin toiveisiin nähden, Rantanen sanoo.
Kyhälä puolestaan arvioi, että kuluttajilla jää tällä hetkellä enemmän rahaa säästöön kuin ennen koronaa. Rahaa vievä ulkomaanmatkailu on keskeytetty, ja omaan asumisviihtyvyyteen halutaan panostaa.
– Asuntorahoitus on erittäin toimivaa tällä hetkellä ja rahan hinta on halpa. Ihmiset ovat suhteellisen varmoja siitä, että työpaikat säilyvät ja suuria epävarmuustekijöitä ei ole. Yhteisvaikutus näkyy asuntomarkkinoilla, Kyhälä kertoo.
Rantasen mukaan yksi merkittävä tekijä on tilankaipuu.
– Ihmiset haluavat nyt omaa pihaa ja samalla naapureita vähän kauemmas. Toisaalta ne, jotka haluavat asua kerrostaloissa, ovat hankkineet "tilaa" itselleen loma-asuntojen muodossa.
Jukka Rantanen Sp-Kodilta sanoo, että ihmiset toivovat omaa pihaa ja naapureita vähän kauemmaksi.
Kyhälä, Palovaara ja Rantanen arvioivat, että kevät on asuntokaupassa vauhdikas.
– Näyttää siltä, että alkukevät mennään vauhdikkaasti, eli kauppaa tehdään ja kiertonopeus myyntivarastossa on tosi kova. Positiiviset rokoteuutiset tuovat uskoa tulevaisuuteen, ja taloudelliset vahingot Suomessa näyttävät jäävän vähäisiksi, Kyhälä sanoo.
Rantanen uskoo, että asuntokauppa käy vilkkaana syksyyn saakka. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua koronatilanteen hellittämisen jälkeen.
– Kun rokotukset alkavat tuottamaan tulosta ja koronatilanne hellittää Suomessa ja maailmalla, kotitalouksien kulutuskäyttäytyminen saattaa muuttua. Voi olla, että kysyntä asuntomarkkinoilla laskee jonkin verran, kun ihmiset ryhtyvät taas matkustelemaan, Rantanen arvioi.
Myös Palovaara muistuttaa, että tulevaisuutta on nyt erityisen vaikeaa ennakoida. Hän uskoo kuitenkin, että varsinkin suurten kaupunkien, kasvukeskusten ydinalueiden ja kehyskuntien asuntojen kysyntä pysyy suurena vielä pitkään.