KROISOS PELOTON - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

KROISOS PELOTON

Elon Musk on nyt maailman rikkain ihminen. Keksijän matka huipulle on vaatinut taitoa, omistautumista ja suuria riskejä. Rapatessa on roiskunut – myös Twitterissä.


16.1. 10:30

Verkkomaksamisen mullistaminen, aurinkoenergiaa, akkuja, tunneleita liikennekäyttöön, masennuksen ja riippuvuuksien poistavia aivosiruja, sähköautoja ja avaruusraketteja.

Aivan liikaa asioita yhdelle ihmiselle, mutta ei näköjään Elon Muskille. Sijoittaja ja keksijä ei tunnu tuntevan minkäänlaisia rajoja, mitä tulee uusien innovaatioiden luomiseen tai vanhojen paranteluun.

Kun katsoo, kuinka monessa asiassa Muskilla on näppinsä pelissä, ei ole ihme, että mies noteerattiin tammikuussa maailman rikkaimmaksi ihmiseksi. Musk ohitti Amazonin perustajan Jeff Bezosin, joka ehti hallita maailman rikkaimman titteliä vuodesta 2017. Muskin omaisuuden on laskettu olevan jopa 185 miljardia dollaria.

Värikkäästä Twitter-käyttäytymisestään kuuluisa Musk suhtautui tietoon kärkisijastaan varsin tyynesti.

– Kuinka kummaa, hän kirjoitti mikro­blogipalveluun.

– No, takaisin töihin.

Avaruus, tarkemmin Mars, on ollut pitkään Muskin kohteena. Kuvassa SpaceX:n toimitusjohtaja Kennedy Space Center -asemalla vuosi sitten tammikuussa.­

Kesällä 50 vuotta täyttävä Musk syntyi Pretoriassa Etelä-Afrikassa. Varakkaan perheen poika sai ensimmäisen tietokoneensa 9-vuotiaana, ja kolme vuotta myöhemmin hän ohjelmoi jo ensimmäisen tietokonepelinsä.

Musk loisti matematiikassa, fysiikassa ja tietotekniikassa, mutta koulunkäyntiin liittyi myös varjopuolia. Häntä kiusattiin rajusti ja väkivaltaisesti. Koulussa coolit pojat vetivät Muskia brutaalisti turpaan.

Musk aloitti yliopisto-opinnot Pretoriassa, mutta saatuaan Kanadan passin hän siirtyi Ontarion Queen’s Universityyn, josta loikkasi Pennsylvanian yliopistoon. Kahden kandidaatin tutkinnon jälkeen Musk pääsi sovelletun fysiikan tohtoriopintoihin Stanfordiin vuonna 1995.

Tohtoria miehestä ei tullut, sillä hän lopetti opiskelut vain kahden päivän jälkeen. Musk oli vakuuttunut, että internetin kehittäminen olisi merkittävämpää kuin atomien ja hiukkasten tarkastelu.

 Oletko yrittänyt? Oletko yrittänyt tarpeeksi paljon? Jos et ole yrittänyt tarpeeksi, yritä vielä.

Internetin avulla Musk tienasikin ensimmäiset miljoonansa jo muutaman vuoden kuluttua. Musk perusti yrityksen, joka teki karttoja ja yrityshakemistoja verkkolehdille. Yritys ostettiin 309 miljoonalla dollarilla, joista Muskin taskuun vilahti 22 miljoonaa.

Moni olisi tässä kohtaa ostanut asunnon Barbadoksesta ja siirtynyt naukkailemaan daiquireita. Ei Musk. Hän perusti verkossa toimivan talouspalveluja tarjoavan yrityksen, josta tuli myöhemmin PayPal. Vuonna 2002 eBay osti PayPalin 1,5 miljardilla dollarilla.

Muskin mukaan asioiden keksiminen ei ole vaikeaa ja sitä voi jopa opetella.

– Ensimmäinen askel on, että yrität, Musk kertoi Wall Street Journalille viime marraskuussa.

– Oletko yrittänyt? Oletko yrittänyt tarpeeksi paljon? Jos et ole yrittänyt tarpeeksi, yritä vielä.

Muskin mukaan keksimiseen ei liity minkäänlaista mystiikkaa.

– Periaatteessa riittää, että suhtaudut absoluuttisella perfektionismilla siihen, mitä teet. Tee vain tuotteestasi parempi. Se on todellakin ainoa asia, joka merkitsee.

Musk itse ei halua tuhlata aikaansa kokoushuoneissa. Hän uskoo, että jalkautuminen on paras tapa ottaa selville, mitä ihmiset haluavat.

– Mene tehtaaseen. Mene kauppoihin ja juttele asiakkaiden kanssa.

Hän sanoo itse oppineensa läksynsä kantapään kautta.

– Kaikki alkoi mennä paremmin heti, kun menin tehtaalle kokoushuoneen sijaan ja aloin käyttää autojamme. Miettikää sotaa. Haluaisitteko kenraalin, joka johtaa joukkojaan norsunluutornista käsin? Joukot taistelevat sitkeämmin, jos kenraali on heidän kanssaan. Menkää siis itse etulinjaan.

Ihmiset tarkastelivat Teslan Model 9 -autoa Pekingissä tammikuun alussa.­

Teslan uuden ”gigatehtaan” rakennustyömaata Saksan Brandenburgissa syyskuussa.­

Fyysikko ja keksijä Nikola Teslan mukaan nimetyn Tesla Motorsin markkina-arvo on huikea ottaen huomioon, että automaailmassa se on varsin pieni ja nuori yhtiö – sen perustivat insinöörit Martin Eberhard ja Marc Tarpenning 2003. Muskin johtama yritys myi viime vuonna reilusti alle prosentin maailmassa myydyistä autoista.

Helsingin Sanomat kertoi tällä viikolla, että pörssikurssien perusteella Tesla on silti arvokkaampi kuin Toyota, Volkswagen, Daimler, Ford, Honda, BMW, GM, Fiat, Hyundai ja kiinalainen SAIC yhteensä.

Keksijä on kuitenkin sanonut, että hän ei välitä materiasta. Muskin mukaan hänen varallisuutensa päätarkoitus on kiihdyttää avaruusmatkailua.

– Haluaisin luoda kaupungin Marsin pinnalle. Se vaatii paljon pääomaa, Musk sanoi reilu kuukausi sitten.

Ensimmäiset askeleet kohti punaista planeetta on otettu, sillä Muskin SpaceX-yhtiön Crew Dragon -alus telakoitui onnistuneesti Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle viime marraskuussa.

Elon Musk juhli veljensä Kimbalin kanssa SpaceX Falcon 9 -raketin laukaisua Floridassa viime toukokuussa.­

Jos Muskin toiminta liike-elämässä on ollut täynnä tiukkoja käännöksiä, myös yksityiselämään on mahtunut monenlaisia vaiheita.

Mies on ollut naimisissa kolme kertaa. Ensimmäisen kerran Musk avioitui vuonna 2000 periamerikkalaisesti collegeaikaisen tyttöystävänsä Justine Wilsonin kanssa. Muskilla ja Wilsonilla on viisi lasta.

Liitto päättyi kahdeksan vuoden jälkeen, ja Musk löysi rinnalleen brittinäyttelijä Talulah Rileyn. Musk ja Riley menivät naimisiin kaksi kertaa, vuonna 2010 ja uudelleen vuonna 2013 pidettyään vuoden tauon suhteestaan.

Keväällä 2018 tiensä Muskin kainaloon löysi kanadalainen muusikko Claire Boucher, joka käyttää taiteilijanimeä Grimes. Muskin ja Grimesin kerrotaan tavanneen toisensa alun perin viestipalvelu Twitterissä keväällä 2018.

Ennen Grimesia Musk seurusteli näyttelijä Amber Heardin kanssa. Muskin ja Heardin pikaromanssi kesti vain muutaman kuukauden.

Muskin kuudes ja Grimesin ensimmäinen lapsi syntyi viime toukokuussa.

Poikavauvan nimi aiheutti heti kuohuntaa. Pienokainen sai nimekseen X Æ A-12 Musk.

Tuore äiti selvensi tuolloin Twitterissä nimen merkitystä. X on matemaattisten yhtälöiden tuntematon muuttuja. Æ tai Ae on haltijakielellä kirjoitettuna sama kuin Ai, eli rakkaus tai tekoäly. A-12 on SR-17:n edeltäjä, joka on Muskin perheen suosikkilentokone.

Nimi jouduttiin kuitenkin muuttamaan, koska Kalifornian lain mukaan roomalaisia numeroita ei saa käyttää lapsen nimessä.

 Suoraan sanottuna, tämä on viimeinen pisara.

Musk kyllästyi Los Angelesissa asumiseen joulukuussa. Mies muutti Texasiin.

– Starship-avaruuskuljetusjärjestelmän kehittäminen tapahtuu täällä Etelä-Texasissa, missä itsekin olen. Meillä on myös isoja tehdassuunnitelmia Austinin ulkopuolelle, Musk totesi Observerissa viime vuoden lopulla.

Tesla-johtaja kertoi jo toukokuussa, että hän siirtää sähköautojensa pääkonttorin pois Los Angelesista, koska ei ollut saanut paikallishallinnolta lupaa avata uudelleen Fremontin-tehdastaan. Sen ovet menivät säppiin tiukkojen koronarajoitusten takia.

– Suoraan sanottuna, tämä on viimeinen pisara. Tesla siirtää nyt pääkonttorinsa ja tulevaisuuden ohjelmat Texasiin/Nevadaan välittömästi, Musk twiittasi vihaisena.

Musk, joka itsekin sairastui koronaan Ruotsin-matkallaan marraskuussa, on vähätellyt virusta. Hänen kerrotaan valittaneen, että koronaviruksen vuoksi tehdyt rajaustoimet ovat ”fasistisia”.

Välillä Muskin Twitter-käytös on muistuttanut presidentti Donald Trumpin käytöstä: koska bisnekset kärsivät rajoituksista, ovat rajoitukset tyhmiä. Trump onkin tukenut julkisesti Muskia.

Muskin kerrotaan valittaneen, että viruksen vuoksi tehdyt rajaustoimet ovat ”fasistisia”. Kuvassa Musk poistuu Berliinissä syyskuussa CDU/CSU-puolueen kokouksesta, jossa esitteli teknologiaa koronarokotekehittelyyn.­

Musk on säännöllisesti kohun silmässä twiiteillään. Viime toukokuussa hän twiittasi, että Teslan osakkeen arvo on liian korkealla. BBC:n ja AFP:n mukaan Teslan pörssikurssi laski twiitin jälkeen yli 10 prosenttia ja yhtiön arvosta katosi noin 14 miljardia dollaria. Muskin omistuksista suli noin kolme miljardia dollaria.

Wall Street Journal kysyi Muskilta, oliko twiitti vitsi tai oliko sitä käyty lakimiehen kanssa läpi. Musk vastasi lyhyesti, että ei.

– Näemme nämä Muskin kommentit kieli poskessa heitettyinä. Sellainen Elon on. Tällainen toiminta epäilemättä aiheuttaa päänsärkyä sijoittajille ja turhauttaa Wall Streetillä, sijoittamiseen erikoistuneen Wedbush Securitiesin analyytikko Daniel Ives sanoi Reutersille.

Muskin itseluottamus on rajaton. Ilman sitä hän olisi saattanut jäädä vitsiksi Piilaakson kahviloihin. Vuoden 2008 finanssikriisin aikana Musk oli kuitenkin pahassa pulassa: SpaceX ei edennyt ja Teslan ensimmäinen malli oli myöhässä.

Muskin yhtiökumppanit olivat jopa salanneet sähköauton todelliset valmistuskustannukset johtajaltaan, kertoi Suomen Kuvalehti viime kesänä.

Musk laittoi likoon koko omaisuutensa ja turvautui jopa tilatuista autoista maksettuihin käsirahoihin. Epäonnistuessaan Musk olisi saattanut joutua lukemaan tiilenpäitä, sillä toisten rahojen käyttämistä ei katsota hyvällä.

Riski kuitenkin kannatti ja Musk puhui jälleen kerran sijoittajat ympäri. Teslan uusi rahoituskierros varmistui vain tunteja ennen kuin yritys olisi mennyt konkurssiin.

– Onhan hän jonkinlainen nero, ja hänellä on voimakkaat mielipiteet. Tosin on vaikea sanoa, kuinka paljon hänen käytöksestään on mediataktiikkaa ja kuinka paljon puhdasta suorapuheisuutta, Nordic Business Forumin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Hans-Peter Siefen arvioi IS:lle.

– Hänessä vaikuttaa olevan paljon samanlaisia piirteitä kuin Applen perustajassa Steve Jobsissa. Kirjansa perusteella hän ottaa mielestäni kohtuuttoman suuria riskejä. Hän on loppujen lopuksi onnistunut, mutta konkursseja tarkoittavia riskejä hän on ottanut todella paljon.

Muskin kerrotaan kiroilevan vuolaasti. Haastatteluissa hän esiintyy avoimena ja joskus tunteellisena. Uutistoimisto Bloombergin mukaan Muskilla on historia ristiriitoja synnyttävien lausuntojen antamisessa.

Osakekurssien heiluttamisen lisäksi Musk on haastettu jopa oikeuteen Twitter-viestiensä takia. Musk muun muassa nimitteli Thaimaan luolapelastusoperaatioon osallistunutta sukeltajaa värikkäin sanankääntein. Taustalla oli kiista, jossa sukeltaja Vernon Unsworth oli haukkunut Muskin luolalle lähettämän minisukellusveneen käyttökelvottomaksi pr-tempuksi.

Virheistään huolimatta Musk uskoo tieteeseen ja hänen sanotaan toivoneen, että Yhdysvaltojen kongressissa olisi enemmän tekniikasta perillä olevia ihmisiä kuin lakimiehiä

– Muskin hankkeiden takana on pääosin halu ratkaista ihmiskuntaan ja ympäristöön liittyviä ongelmia, Siefen toteaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?