Business Finland on myöntänyt lähes miljardi euroa koronasta kärsiville yrityksille

Rahoitusta myönnettiin Business Finlandin mukaan eniten kaupan alalle, teollisuuteen sekä matkailu- ja ravintola-alalle.

12.1.2021 9:11

Business Finland kertoo myöntäneensä viime vuonna koronahäiriöistä kärsiville yrityksille 994 miljoonaa euroa häiriörahoitusta. Hankkeita oli hieman päälle 20 000.

Rahoitusta myönnettiin Business Finlandin mukaan eniten kaupan alalle, teollisuuteen sekä matkailu- ja ravintola-alalle.

Arviolta puolet yrityksistä kehittää digitaalisia ratkaisuja häiriötilannerahoituksella. Valtaosa hankkeista päättyy tänä vuonna alkusyksystä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?