Näin Naantalin jalostamon lopettava Neste tukee työnsä menettäviä – henkilöstön ideat pelastivat jopa sata työpaikkaa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Näin Naantalin jalostamon lopettava Neste tukee työnsä menettäviä – henkilöstön ideat pelastivat jopa sata työpaikkaa

Naantaliin jää 45 työtehtävää, ja jalostamotoiminnot lakkaavat.

Naantaliin jäävät maaliskuun 2021 jälkeen vain satamatoiminnot.­

30.11.2020 14:05

Neste Oyj:n kahdeksan viikkoa kestäneet yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Yhtiö piti asiasta tiedotustilaisuuden Naantalin konttorillaan maanantaiaamuna.

Muutosten myötä yhtiöstä lakkaa yhteensä 370 työtehtävää, joista 230 Naantalista ja 140 Porvoon jalostamolta. Ne sisältävät sekä vakituiset että määräaikaiset työsopimukset.

Naantalista lakkautetaan jalostustoiminnan lisäksi laadunvalvontalaboratorio ja tukitoiminnot, joita hoidetaan tästä eteenpäin muista kaupungeista.

Neste tiedotti muutoksista maanantaina.­

Päätöksen taustalla on maailmanlaajuinen öljyteollisuuden muutos ja laskeva fossiilisten polttoaineiden kysyntä, jota koronatilanne vauhdittaa. Toimenpiteillä tavoitellaan noin 50 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä kiinteissä kustannuksissa.

Satama- ja terminaalitoimintoihin jää Naantaliin 45 työtehtävää. Muutos toteutetaan vaiheittain. Naantalin jalostamo ajetaan alas jo maaliskuun 2021 loppuun mennessä.

– Seuraava isompi muutosvaihe on kesän jälkeen, kun olemme ajaneet Naantalin jalostamon turvalliseen tilaan ja Porvoon suurseisokki on saatu onnistuneesti toteutettua. Kolmas vaihe tapahtuu vuoden lopussa, ja viimeiset muutokset toteutetaan vuoden 2022 puolella, Nesteen öljytuotteiden tuotantojohtaja Marko Pekkola kertoi tilaisuudessa.

Öljytuotteissa otetaan käyttöön uusi operointimalli, mikä tarkoittaa organisaation, toimintatapojen ja työtehtävien uudistumista. Se myös tarkoittaa, että osa Naantalissa tehdyistä tuotteista siirtyy Porvooseen.

Öljytuotteet-liiketoimintayksikön johtajan Marko Pekkolan mukaan Nesteellä ei ole uusia suunnitelmia alueen hyödyntämiseen.­

Yhtiö arvioi syyskuussa, että suunnitelmat tarkoittaisivat enintään 470 työpaikan vähenemistä. Määrä jäi pelättyä vähemmäksi.

– Neuvottelujen aikana olemme löytäneet ratkaisuja ja ideoita, joilla olemme voineet vähentää henkilöstövaikutusta 370:een. Se on merkittävä muutos. Kiitos kuuluu henkilöstöryhmälle, jolta tämä idea tuli, henkilöstö-, turvallisuus- ja hankintajohtaja Hannele Jakosuo-Jansson kertoi.

– Tässä oli kyseessä iso kunnossapidon toimintoihin liittyvä ulkoistus, joka oli jo käynnissä. Tämän idean avulla pystyimme purkamaan sitä.

Yhtiö on luonut irtisanottaville työntekijöille muutosturvapaketin. Rahallista tukea on luvassa uusiin Nesteen sisäisiin työtehtäviin kouluttautumiseen ja toiselle paikkakunnalle muuttamiseen.

Henkilöstö-, turvallisuus- ja hankintajohtaja Hannele Jakosuo-Jansson kertoi yt-neuvotteluiden etenemisestä.­

Yhtiö tarjoaa taloudellista tukipakettia niille, jotka tekevät työsuhteen päättymis- tai eläkesopimuksen. Se rakentuu työsuhteen keston perusteella. Sen lisäksi työntekijöille on mahdollisuus saada starttiraha uudelleenkouluttautumiseen tai yrityksen perustamiseen. Yhtiön johto ei halunnut kommentoida tuen suuruutta.

– Annamme myös apua esimerkiksi siihen, miten töitä haetaan ja miten CV päivitetään. Moni ei ole hakenut sen jälkeen työtehtävää, kun on tullut Nesteelle, Jakosuo-Jansson lisäsi.

– Tilanne on ollut vaikea paitsi tietysti henkilöstölle myös yrityksen johdolle. Se oli kuitenkin vääjäämätön. Emme ole tässä yksin, vaan isot kansainväliset öljy-yhtiöt ovat samanlaisten muutosten edessä.

Yhtiö käynnistää ympäristölupamenettelyn alueen toiminnan luonteen muuttamisen vuoksi. Marko Pekkola ei ottanut kantaa siihen, mitä jalostamon tilalle mahdollisesti jatkossa tulee.

– Alue on kaavoitettu teolliselle toiminnalle, ja se teollinen toiminta edelleen jatkuu täällä. Niistä tulevaisuuden mahdollisuuksista kuulemme meidän prosessimme jälkeen, mutta Nesteellä ei ole alueelle muita suunnitelmia kuin (jo olemassa oleva)satama. Ympäristölupamenettelyyn sisältyy keskustelu siitä, millä aikajänteellä esimerkiksi putket puretaan, hän sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?