Pian vuoden päivät maailmalla riehunut koronakriisi voimistaa talouden velkaantumista samaan tapaan kuin kansainvälinen finanssikriisi kiihdytti velkaantumista kymmenen vuotta sitten.
Sillä erolla, että kaikenlaista velkaa on nyt koko maailman talousjärjestelmässä rutkasti runsaammin kuin oli ennen tai jälkeen finanssikriisin.
Eikä uutta velkaa kerry ainoastaan valtioille, vaan tässä kriisissä velkaantuu myös yksityinen talous – ja erityisesti yritykset.
Kansainvälinen finanssijärjestö IIF arvioi hiljan maailman velkaisuusasteen nousseen tänä vuonna ensi kertaa yli 360 prosentin. Ennätysarviosta kertoi viime viikolla talouslehti Financial Times.
Kyse on velkaisuuden suhdeluvusta, jonka IIF laskee suhteuttamalla maailman yksityisten ja julkisten velkojen kokonaismäärän maailman vuotuisen bruttokansantuotteen arvoon.
Koronakriisin – ja maailman keskuspankkien ja valtioiden kriisitoimien – vaikutus velkaantumiseen on ollut dramaattinen.
Maailman velkaisuusaste oli IIF:n mukaan vielä viime vuonna eli juuri ennen koronakriisiä "vain" noin 320 prosenttia – ja nyt siis jo selvästi yli 360 prosenttia, vaikka velkatilastoista puuttuu vielä vuoden loppukuukausien paraikaa kasvavat luvut.
Uutta velkaa vanhan päälle on tänä vuonna kertynyt IIF:n mukaan lähemmäs 13 biljoonaa euroa, ja vuoden loppuun mennessä se arvioi maailman velkasaldon paisuvan yli 230 biljoonaan euroon.
Maailman rikkaimpienkin maiden valtiot velkaantuvat nyt yhtä raskaasti tai raskaammin kuin viime vuosisadan kalleimman suursodan, toisen maailmansodan, sotaponnisteluista.
Velkaantuminen jatkunut vuosikymmeniä
Valtiot ovat koronakriisin kuluessa velkaantuneet jyrkemmin kuin kävi finanssikriisissä – ilman, että olisivat juurikaan ennättäneet edellisen kriisin jälkeen keventää velkataakkaansa ennen uuteen kriisiin joutumista.
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kehittyneiksi luokittelemien maiden valtioilla oli velkavastuita ennen finanssikriisiä noin 70 prosenttia ja finanssikriisin jälkeen noin 100 prosenttia suhteessa kunkin maan vuotuisen bkt:n arvoon.
Nyt samojen valtioiden velkaisuusaste paisuu IMF:n ennusteen mukaan jo siihen malliin, että pian on 130 prosenttia puhki.
Yhtä raskaissa veloissa nämä rikkaan maailman valtiot eivät ole olleet ainakaan 150 vuoteen kuin yhden ainoan kerran.
Tuo edellinen tämänkertaista vastaava velkaennätys syntyi toisen maailmansodan sotaponnisteluista.
Toisen maailmansodan kustannukset alkoivat velkaannuttaa valtioita ennen kuin ne olisivat täysin selvinneet 1930-luvun suuren laman tai edes 1910-luvulla käydyn ensimmäisen maailmansodan veloistaan.
Koronakriisi ei itsessään ole ainakaan vielä aiheuttanut likimainkaan yhtä runsasta velkaantumista kuin maailmansota, mutta velkaisuuden suhdeluvut hätyyttelevät silti kyseenalaista ennätystä.
Selitys löytyy talouteen jo ennen koronakriisiä kertyneestä velkataakasta.
Koronakriisin talousvaikutuksista ja kriisitoimista kertyy uutta velkaa vanhan päälle. Ja tuota vanhaa velkaa valtioiden piikissä on paitsi finanssikriisin myös vuosikymmenien ajan jatkuneen ja enimmän aikaa voimistuneen velkaantumisen jäljiltä.
Valtioiden voimakkaimmat velkaantumisen jaksot ovat useimmiten liittyneet jonkin vakavan kriisin suoriin ja/tai epäsuoriin talousvaikutuksiin – niin kuin suursodissa ja niin kuin koronakriisissä.
Vakavan kriisin oloissa valtioiden velkaantuminen voi helpottaa vastassa olevien ongelmien ratkomista. Mutta akuutin kriisin jälkeen veloista voi itsestäänkin muodostua seuraava ongelma.
Keskuspankit tukevat velkaantumista
Kautta maailman vallitsevan rahajärjestelmän luotonvaraisesta perusluonteesta johtuu, että "omia" valuuttojaan itsenäisesti hallitsevat keskuspankit voivat luoda uutta rahaa kuin nappia painamalla niin paljon kuin on tarvis.
Finanssikriisin ja nyt koronakriisin kuluessa keskuspankit ovat yhä avoimemmin ja yhä laajamittaisemmin ryhtyneet tukemaan kotivaltioidensa julkisen talouden alijäämien rahoittamista.
Esimerkiksi euroalueen EKP, Yhdysvaltain Fed ja Japanin BoJ mutta näiden lisäksi suuri määrä pienempiä keskuspankkeja ovat kymmenen viime vuoden kuluessa luoneet tyhjästä ja ohjanneet valtioidensa käyttöön tuhansia miljardeja euroja vastaavia rahavirtoja.
Toki osa noista keskuspankkien liikkeelle sysäämistä rahavirroista osa on ohjautunut finanssimarkkinoiden keinotteluun ja yritystenkin velkaantumiseen, mutta niiden merkitys valtioiden velkaantumiselle on ollut ratkaiseva.
Keskuspankit ovat toimillaan varmistaneet korkojen pysymisen nollan prosentin tuntumassa tai sitäkin matalammalla – ja että valtioille riittää velkarahoitusta niin paljon kuin nämä kaipaavat ja vieläkin enemmän.
Eurovaltioiden velkaantuminen vaikuttaa otsikkotasolla hurjalta, mutta otsikoiden taustalla tapahtuu kummia: EKP on jo hyvän aikaa pumpannut eurovaltioiden velkarahoitukseen enemmän uunituoretta rahaa kuin valtiot ovat tarvinneet edes koronakriisin kasvattamien alijäämiensä rahoittamiseen.
Velka on ratkaisu ja ongelma
Finanssimarkkinoiden tarkkailijat odottavat EKP:n jatkavan samaa rataa ainakin ensi vuoden ja mahdollisesti sitäkin pidemmän aikaa.
Esimerkiksi sveitsiläispankki UBS arvioi ensi vuoden velkanäkymiä koskevassa raportissaan, että eurovaltiot jatkavat voimakasta velkaantumistaan – mutta että EKP kasvattaa valtioiden velkakirjaostojaan vielä voimakkaammin.
Jos valtioiden ensi vuoden budjettien perusteella arvioidusta velkatarpeesta vähennetään pankin EKP:ltä ennakoima valtioiden velkakirjarahoitus, supistuu valtioiden niin sanottu netto-nettovelkaantuminen – eli velkaantuminen muille kuin omalle keskuspankille – ensi vuonna jopa 325 miljardia euroa.
Onkin ainakin kaksipiippuinen tulkinnan vaikeus, kummasta presidenttien ja muiden tarkkailijoiden pitäisi olla enemmän huolissaan, eurovaltioiden velkaantumisesta vai EKP:n raharuiskuista.
Velkahuolet ovat yhtä ymmärrettäviä ja perusteltuja kuin ne ovat paraikaa päälle painavassa koronakriisissä vaikeita.
Juuri nyt varsinkaan valtioiden velkaantumisella ei oikeastaan ole vaihtoehtoja.
Jos hallitukset kiristäisivät kriisioloissa talousvyötä velkaantumisen estämiseksi, olisi se omiaan pahentamaan kriisiä – ja entisestään kasvattamaan alijäämiä ja velkaantumista. Juuri niin kuin kävi eurokriisissä.
Talouskriisin lievittäminen velkaantumisen uhallakin johtaa todennäköisesti kevyempään velkaantumiseen kuin kriisiä voimistavista vyönkiristyksistä koituisi. Varsinkin, kun valtiot voivat keskuspankkiensa avulla rahoittaa kriisitoimiaan ilmaisella tai ilmaistakin edullisemmalla velkarahoituksella.
Samalla toki kasvaa riski, että hallitusten ruokahalu kasvaa syödessä – ja keskuspankkeihin iskee vauhtisokeus.
Vaikka koronakriisi on nyt suurempi välitön uhka kuin kriisin torjumisesta syntyvät velkamäärät, voi liian suuriksi paisuvista veloista helposti kertyä seuraavan kriisin ainekset.
