Kommentti: Kaipolan paperitehdas jyskytti vaurautta perheeni kolmelle sukupolvelle – kohta 70 vuoden utopialle tulee viimeinen isku - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Kaipolan paperitehdas jyskytti vaurautta perheeni kolmelle sukupolvelle – kohta 70 vuoden utopialle tulee viimeinen isku

UPM:n Kaipolan paperitehdas sulkeutuu joulukuun puolivälissä. Päättyvän paperiutopian tarina on myös oman sukuni tarinaa, kirjoittaa Ilta-Sanomien uutispäällikkö Matti Järvi.

22.11. 8:19

Taloudellisesti turvattu elämä, omavarainen perhe, kukoistava ja hyvinvoiva oma asuinkaupunki. Keski-Suomen etelälaidalta löytyi keino päästä näihin tavoitteisiin liki kolmen sukupolven ajan.

Paperitehtaista oli tullut sodista toipuvan Suomen kivijalka. Yhtyneiden Paperitehtaiden toimitusjohtaja Juuso Walden arvioi 1950-luvun taitteessa, että Jämsänjokilaaksossa oli tilaa kahdelle paperitehtaalle. Kaipolan paperitehdas perustettiin vuonna 1952 uiton kannalta ihanteelliseen paikkaan Päijänteen rannalle, vajaan 15 kilometrin päähän Jämsänkosken paperitehtaasta.

Vaurastumiseen uskottiin myös Järven suvussa – isoisäni Pentti Järvi asteli paperitehtaan porteista sisään 1956. Kuorevedeltä lähtöisin oleva autonapumies sai pestin paperikone 3:n sylinterimieheksi, ja perhe seurasi pieneen vuokra-asuntoon Kaipolaan, aivan tehtaan kupeeseen. Elämä oli niukkaa, mutta turvattua.

Aamulehti 1953: ”Kaipolanniemessä kohoaa parhaillaan suuri paperitehdas, Pohjoismaiden suurin ja sen ympärille aivan uusi asutusalue.”­

Noina aikoina alkoi tulla selväksi, että patruuna Walden ei ollut mikä tahansa johtaja, vaan hän koki voimakasta kiinnostusta tehdaspaikkakuntia kohtaan. Omalaatuisen tehtaanjohtajan maine on legendaarinen paitsi kotipaikkakunnallaan Valkeakoskella, myös Jämsässä ja Jämsänkoskella. Metsäjätin antamalla tuella Kaipolan taajama alkoi kehittyä: urheiluseura Kaipolan Vire perustettiin 1953 yhtiön ruokalassa ja vuosikymmentä myöhemmin nähtiin Yhtyneiden Paperitehtaiden tuella todellinen maamerkki: aikansa suurmäeksi rakennettu Pitkävuoren mäkihyppytorni.

Yhtiön maille piirrettiin vuokrataloja ja kaavoitettiin pientalo-alueita. Yhden tonteista hankki Pentti Järvi, täysin nimellisellä kauppahinnalla, ja rakensi perheelleen talon, kasvimaan ja puuliiterin. Koneenhoitajaksi ylennyt isoisäni pääsi yhtiön suosituksesta eläkeputkeen vuonna 1982, vain 55-vuotiaana. Hän ehti viettää vireän eläkeläisen elämää metsästyksineen ja kalastuksineen häkellyttävät 35 vuotta ennen kuin sairaudet ajoivat hänet vanhainkotiin.

Isäni Seppo Järvi jatkoi samalla tiellä, hän meni kansakoulusta päästyään 1967 Yhtyneiden paperitehtaiden ammattikouluun Valkeakosken Lotilaan – valmistui ja sai eläkeikään jatkuneen työpaikan. Ura alkoi paperikoneilla 1 ja 2, ja vuonna 1988 hän oli mukana käynnistämässä keräyspaperia uusiokäyttöön kierrättävää siistaamoa. Yli puolet Suomen paperinkierrätyksestä kulki Kaipolaan ja sieltä puhtaana paperina takaisin painoihin ja lopulta koteihin.

Seppo Järvi 1970-luvun jälkipuoliskolla Kaipolan tehtaan paperimiehenä.­

Seppo työskenteli siistaamolla yli 20 vuotta, ja pääsi eläkeputkeen vuonna 2010, 60-vuotiaana. Tehtaan tilipussilla järjestyi mukava koti ja kesämökki järven rannalta.

Olin Kaipolan tehtaalla minäkin, lukioikäisenä kaksi kesää – ensin rakennuskorjaamolla, sitten keskusvarastolla. Paperimiestä minusta ei tullut, mutta tehtaan tuomat tulot näkyivät siinä, ettei tarvinnut yliopisto-opintojen aikana pelätä rahan loppumista – vanhempien taloudellinen tuki oli lähellä.

Jämsästä ja Kaipolasta oli tullut paperiteollisuuden utopia: ihannekaupunki, joka eli ja hengitti paperia – tarjosi tehtaalle työvoiman ja nautti sen mukanaan tuomista verovaroista. Mukana oli myös hyvinvoinnin tuomaa ylimielisyyttä: kaupunginraitilla puhuttiin, ettei kaupunkiin perustettuun Himoksen laskettelukeskukseen kannattaisi käyttää voimavaroja, koska se ei anna yhtä hyviä palkkatuloja kuin paperitehdas.

Vielä 90-luvun puolivälissä Jämsän yläasteella kerrottiin, että paperimieheksi opiskelemalla saa vakituisen ja hyväpalkkaisen työn.

Jälkikäteen huonot merkit olivat jo näkyvissä: tehtaan viimeiset huomattavat kasvuinnovaatiot kulminoituivat 80-luvulle: siistaamon lisäksi Euroopan suurin sanomalehtipaperikone PK7 valmistui 1989. 1990-luvulle tultaessa Kaipolan tehtaan henkilöstömäärä oli suurimmillaan, yli tuhannessa. Sen jälkeen määrä alkoi supistua ja lopulta sanomalehtipaperin kysyntä vähentyä jyrkästi.

UPM reagoi, eikä kehityksen kärki ollut enää Keski-Suomessa.

2000 luvulla Jämsä ja Kaipola harmaantui: nuorille ei enää löytynyt entiseen malliin työpaikkoja – tehtaalta kuin muualtakaan. Juuso Waldenin ajan voimakas osanotto kaupungin elämään ei enää ollut yritysjohdon agendalla. Alkoi pitkä ja hidas näivettyminen – utopia sai epätoivon sävyjä.

Kaipolan tehtaan alasajossa näkyvät koko Suomen rakenteelliset ongelmat. Sulkeutuvan tehtaan henkilöstön keski-ikä on 55 vuotta, monen haaveena on ollut varmasti eläkeputki – mukavuutta tuottava, mutta huomattavan kallis järjestelmä, jonka katkaisemista pidetään Suomen taloudelle kriittisenä ratkaisuna.

Juuso Waldenin patsas sijaitsee aivan Jämsän keskustan tuntumassa. Vuosien saatossa se on töhritty rivoon kuntoon.­

Juuso Waldenin patsaan kivijalka kertoo karua tarinaa. Kiitokset ovat peittyneet suttujen alle.­

Jämsä elää työvoimapoliittisesti epätoivoista aikaa: Kaipolan sulkemisessa päättyy 448 työtehtävää, joista 20 siirtyy Jämsänkoskelle. Tehtaan alasajo vaikuttaa dramaattisesti myös paikallisiin yrityksiin, joista moni on toiminut vuosikymmeninä tehtaan alihankkijana ja yhteistyökumppanina. Jämsänkosken paperitehdas on vielä jäljellä, mutta paikkakuntalaisten mielissä kytee kauhu: riittääkö senkään vetovoima, kun markkinat ovat siirtyneet Keski-Eurooppaan, ja yhtiö näyttää pitävän sitä myös kustannuskilpailukyvyltään johdonmukaisempana ympäristönä.

Yksi asia on varma: UPM ei enää ota Waldenin vastuuta paperipaikkakuntien kehittäjänä.

– Kiistatta yritysten tärkein tehtävä on tuottaa voittoa, vain olemalla kannattava yritykset voivat tarjota työpaikkoja, vain olemalla kannattavia toteuttaa pääasiallista tehtäväänsä, joka on tietenkin hoitaa heihin sijoittaneiden varoja mahdollisimman hyvin, ynnäsi UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos lokakuussa.

Suomen päättäjien pitäisi kiinnittää huomiota Jämsän utopiaan – ja huomata, että kaikilla tarinoilla ei ole välttämättä onnellista loppua.

Kirjoittaja on jämsäläislähtöinen Ilta-Sanomien uutispäällikkö.

Lähteitä: Rautiainen, Anne-Mari: Yhdessä kehittyen edelläkävijäksi – Kaipolan paperitehdas 1954–2004 (2004). Sirén, Ari: Juuso Walden 1907-1972 (2007).

Metsäyhtiö UPM ilmoitti elokuussa aikovansa sulkea Kaipolan paperitehtaan Jämsässä tänä vuonna. Samalla loppuu tavallisen sanomalehtipaperin valmistus Suomessa.­

Paperikone 7:n tyhjää tampuurirautaa siirretään koneeseen tämän vuoden lokakuussa.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?