Parikan kenkiä myytiin tunneissa 1700 paria – muodintutkija uskoo, että varsinkin näistä kahdesta mallista tulee arvokkaita keräilykohteita - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Minna Parikan kenkien myynti räjähti – Muodintutkija: näiden kahden mallin hinta voi nousta pilviin

Muotitutkimuksen professori Annamari Vänskä sanoo, että Minna Parikka jättää valtavan aukon suomalaiseen muotiteollisuuteen.

Maanantaina iltapäivällä Minna Parikan kenkiä oli Helsingin Stockmannilla jäljellä vain muutamia pareja.

9.11.2020 16:09

Kenkäsuunnittelija Minna Parikka kertoi lopettavansa menestyneen kenkiä myyvän yrityksensä joulukuussa. Parikka ehti myydä omassa yrityksessään maailmanmainettakin saaneita kenkiä 15 vuotta.

Yritys on ollut loppuun asti taloudellisesti tuottava ja sen sulkemista Parikka perusteleekin henkilökohtaisilla syillä.

Aalto-yliopiston muodintutkimuksen professori Annamari Vänskä sanoo, että Parikan lopettaminen on kova isku suomalaiselle muotiteollisuudelle. Parikka on Vänskän mukaan edustanut omalaatuista muotoilua suomalaisessa muodissa.

Vänskä ei uskokaan, että manttelinperijää löytyy ihan välittömästi. Kun Parikan tyyli oli leikkisän urbaani, moni muu suomalainen vaateyritys keskittyy käytännöllisyyteen ja mukavuuteen.

– On tosi harmillista, että Minna Parikka lopettaa. Aavistelin tätä jo, kun hän ilmoitti kivijalkaliikkeen sulkemisesta, Vänskä sanoo.

Muodintutkimuksen professori Annamari Vänskä.

Vänskä kutsuu Parikan uraa hienoksi. Kenkäsuunnittelija on tuonut suomalaista muotia ja designiä suuren yleisön tietoisuuteen jo vuosien ajan.

– Onhan tämä iso kolaus suomalaiselle muodille, sillä Parikka on hyvin omaperäinen kenkäsuunnittelija, ehkä myös epätyypillinen tai epäsuomalainen. Hän on saanut myös tosi vahvan ihailijakunnan ja asiakaskunnan synnytettyä. Tosi ikävä juttu sinänsä ja jättää suuren aukon tietysti.

Minna Parikan suunnittelemat kengät ovat saaneet kansain­välisesti poikkeuksellista näkyvyyttä suomalaiseksi kenkä­brändiksi. Vänskä muistuttaa, että Parikan kenkiä on nähty muun muassa laulaja Lady Gagan päällä.

Lisäksi jalkojaan Parikan kengillä ovat somistaneet laulaja Taylor Swift, seurapiiri­henkilö Kim Kardashian ja huippumalli Cara Delevingne.

Parikan kenkien nettikauppa sulkee joulukuun 20. päivä, mutta vielä keväällä kenkiä voi löytää Stockmannilta. Tämän jälkeen Parikan suunnittelemia kenkiä hamuavan tulee suunnata käytettyjen kenkien kaupoille.

Vänskä pitää mahdollista, että Parikan kengille on vielä suuret markkinat myös valmistamisen lopettamisen jälkeen.

Kengille on olemassa keräilijäkuntansa ja Vänskä uskoo, että osat kenkämalleista tulevat kasvattamaan arvoa selvästikin.

Parikan mukaan kenkäpareja tilattiin tuntien aikana 1700. Varasto tyhjenee tätä menoa hetkessä.

– Voi olla, että jotkut ikonisimmat kengät kiinnostavat keräilijöitä. Arvo riippuu tietysti siitä, kuinka paljon kenkiä on tuotettu eli onko kyseessä vähän harvinaisempi.

– Tuskin kaikista kengistä tulee keräilykappaleita, mutta joistain näistä parhaiten tunnetuista voi tulla.

Vänskä uskoo, että niin sanotut All Ears ”puputennarit” ja ensimmäiset punaiset, kiiltonahkaiset ja sydännauhaiset avokkaat, eli Raquel-avokkaat voivat muodostua ikonisiksi ja arvokkaiksi keräilykengiksi.

Varsinkin Raquel-avokkaat siivittivät Parikan tunnetuksi vuonna 2007. Vänskän mukaan All Ears -tennarit siivittivät suosiota näiden jälkeen vuonna 2014.

Vänskä ei uskalla arvioida paljon näiden kenkämallien arvo voi nousta sen jälkeen, kun niiden valmistus lakkaa. Keräiltävien kenkien arvoon vaikuttaa muun muassa niiden kunto. Käyttämättömien ja hoidettujen kenkien arvo on aina käytettyjä korkeampi.

– Kengät ovat objekteina yleinen keräilykohde ja toisinaan hinnat voivat olla koviakin.

Minna Parikan lopettamispäätös on aiheuttanut valtavan ryntäyksen joulukuussa suljettavaan nettikauppaan.

Yrittäjä Parikka kertoo Taloussanomille, että seitsemässä tunnissa kenkäpareja on myyty 1 700 paria.

Parikan kengät kiinnostivat eilen verkkokaupan lisäksi myös Helsingin Stockmannilla, jossa hyllyt ammottivat iltapäivällä jo lähes tyhjinä.

Normaalipäivänä kenkiä myydään Parikan mukaan muutamia kymmeniä pareja.

– Tämä on ihan räjähtänyt käsiin. Todella ennalta arvaamatonta. Aika kreisi päivä, Parikka nauraa.

Hän sanoo, että näihin tilausmääriin yrityksen on jopa vaikeaa vastata.

– Muutaman päivän päästä meillä ei ole mitään myytävää.

Parikka sanoo, että Minna Parikka -nettikaupan varastoon on saapumassa vielä 1500 paria muutaman päivän päästä, mutta lisätuotantoa näin tiukalla aikataululla tuskin pystytään enää lisäämään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?