Ravintolassa hämmennyttiin sekavista rajoituksista – eteiseen lätkäistiin hallitukselle naljaileva "koronatuoli" - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ravintolanpitäjät hämmentyivät sekavista rajoituksista – lopulta eteiseen lätkäistiin hallitukselle naljaileva "koronatuoli"

Karjalohjalaisen Unkan Baarin yrittäjä Harri Teperi painottaa, että huumori on viatonta, eikä sen ole tarkoitus loukata ketään.

Yrittäjät Harri ja Janne Teperi päättivät noudattaa koronarajoituksia kirjaimellisesti ja loivat puolikkaan asiakaspaikan.­

1.11. 21:41

Lohjan Karjalohjalla sijaitsevassa Unkan Baarissa revitään huumoria vallitsevista koronarajoituksista. Uusimpana tempauksena huoltoaseman ravintolayrittäjät pystyttivät sisätiloihin puolikkaan asiakaspaikan.

”Asiakaspaikkojen määrä sisätiloissa joulukuun 14 asti on 37,5”, yritys kertoi Facebook-sivullaan.

Yrittäjä Harri Teperi sanoo, että kyseessä on pilke silmäkulmassa tehty tempaus, jonka on tarkoitus tuoda ihmisille hyvää mieltä.

– Täytyyhän meidän tehdä niin kuin määrätään, Teperi naureskelee ja jatkaa.

– Se on hieman jatkoa minun edellisenä päivänä kirjoittamalleni ”oppaalle” koronarajoitusten tulkitsemiseen. Ajattelin, että pitäähän meidän näyttää esimerkkiä, kun teimme tällaisen opastustekstinkin.

Tällainen on puolikkaan asiakaspaikan ”koronatuoli”.­

Teperi viittaa Unkan Baarin Facebook-sivulla julkaistuun ”oppaaseen”, missä epäselviksi koettuja koronarajoituksia käsitellään kieli poskessa.

Tekstissä todetaan muun muassa seuraavasti:

”Se, että kuinka isolla porukalla voitte dokata, riippuu siitä, paljonko syötte. Jos enimmäkseen juotte, niin teitä voi olla 25 hlö. Mutta jos lasku näyttää siltä, että 49 % menee viinaan ja 51 % ruokaan, on ravintoloitsijalla mahdollisuus nostaa asiakaspaikkojen määrä 37,5, eli joku onnellinen voi ottaa vielä lapsenkin mukaan katselemaan videoita leikkinurkkaukseen.”

Puolikas asiakaspaikka on siis seurausta siitä, että Unkan Baari uskoo olevansa ruokapainotteinen ravintola.

– Sillä me menemme, mutta emme nyt ihan tarkkaan tiedä, että koskettavatko nämä rajoitukset edes meitä, kun olemme huoltoasema. Ei meillä ole enää varmuutta, mihin kategoriaan kuulumme, Teperi toteaa.

Päivityksessä vitsailtiin myös sillä, että anniskelu voidaan jatkossa aloittaa normaalia aikaisemmin, mutta rahapelikoneiden sijaan pitää räplätä arpakuponkeja, sillä koneet aukeavat vasta myöhemmin. Osansa piikittelystä saavat myös mahdollisesti kesken päivän muuttuvat asiakaspaikkarajoitukset ja mahdollisuus avata ravintola yöllä uudelleen.

  • Unkan Baarin koko päivityksen voit lukea jutun lopusta.

Teperi sanoo, että humoristisista päivityksistä huolimatta tilanne ravintola-alalla on vakava. Rajoitukset ovat usein niin tulkinnanvaraisia, etteivät yrittäjät itsekään pysy mukana. Teperi kertoo lukevansa itse rajoituksista pääsääntöisesti iltapäivälehdistä ja muodostavansa käsitykset niiden uutisoinnista.

Sen sijaan suoraan ravintoloille tietoa ei päättäjiltä valu.

Teperi korostaa, ettei vitsailulla ole tarkoitus pilkata päättäjiä, vaan tuoda valoa vaikeaan tilanteeseen.

– Koitamme pitää viattomalla huumorilla ihmisiä hyvällä tuulella. Tarkoitus ei ole loukata ketään, sillä ymmärrämme, ettei päättäjien asema ole helppo. Mieluummin mennään pilke silmäkulmassa kuin lyödään nyrkkiä pöytään.

Teperi kertoo harrastavansa stand up -komiikkaa itsekin. Hän sanoo, että huumori onkin saanut pääasiassa täysin positiivisen vastaanoton.

– Tuulettimeen ei ole lentänyt yhtään mitään muuta kuin naurua.

Harri ja Janne Teperi ovat Unkan Baarin yrittäjiä ja pyrkivät ylläpitämään koronan keskelläkin huumoria.­

Unkan Baariin korona ei ole iskenyt pahimmalla mahdollisella tavalla. Yritys jopa hyötyi kesällä ja syyslomalla siitä, sillä pienelle paikkakunnalle suuntasi jopa normaalia enemmän ihmisiä.

– Ehkä korona on lisännyt myös vähän lähimatkailua, mikä on hyödyttänyt meitä.

Kaikkiaan Teperi uskoo huoltoasemaravintolan olevan plussan puolella moniin kilpailijoihinsa nähden.

Siitäkin huolimatta Unkan Baari on joutunut myös pohtimaan aukioloaikojaan ja kehittämään toimintaa aktiivisesti. Ravintola haki myös tukea keväällä, muttei sitä saanut.

Teperi sanoo, että yritystä suojaa se, etteivät yrittäjät joudu maksamaan vuokraa.

– Kyllähän tämä on kauhea tilanne, mutta ei tämä itkemällä muutu.

Unkan Baari on saanut ennenkin tunnustusta alueella positiivisesta asenteestaan. Paikka on tullut tunnetuksi myös siitä, että presidenttipari vierailee siellä säännöllisesti, ja Unkan Baari onkin ottanut hyödyn irti painattamalla ”presidentillisiä” paitoja.

Unkan Baari valittiin vuoden 2016 iloisimmaksi yritykseksi Lohjan Matkailugaalassa. Asiakaskunnassa sekoittuvat niin paikalliset kuin mökkiläisetkin.

Harri Teperin lisäksi ravintolan toisena yrittäjänä toimii Janne Teperi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?