Ravintoloitsija turhautui jatkuvasti muuttuviin rajoituksiin – teippasi ikkunaan kuittauksen hallitukselle: ”Suljetaan siihen aikaan, kun...” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Ravintoloitsija turhautui jatkuvasti muuttuviin rajoituksiin – teippasi ikkunaan kuittauksen hallitukselle: ”Suljetaan siihen aikaan, kun...”

Tamperelaisravintola Artturin ravintoloitsija Jari Salakari sanoo, että ravintola ei nykyrajoituksilla kannata.

Ravintoloitsija myöntää, että oveen kiinnitetty lappu on seurausta siitä, että kuppi on mennyt nurin jatkuvasti muuttuviin rajoituksiin.­

31.10.2020 20:02

Tamperelaisravintola Artturiin astuessa kiinnittää huomionsa lappuun, jossa normaalisti lukisi aukioloajat.

Nyt lapussa lukee perinteiseen tapaan aukiolopäivät ja aukeamisaika, mutta sulkemisaika ilmaistaan kovasanaisesti:

– Suljetaan: Siihen aikaan, kun hallituksen idiootit pakottavat, lappu kertoo.

Ravintoloitsija Jari Salakari myöntää, että oveen kiinnitetty lappu on seurausta siitä, että kuppi on mennyt nurin jatkuvasti muuttuviin rajoituksiin.

– Se oli reaktio siihen, että ne rajoitukset muuttuivat suunnilleen viikon sisään kahdesti. Olin juuri tulostanut uudet aukioloajat ja sitten kului noin viikko ja asiat jälleen muuttuivat. Tuollainen veivaaminen alkoi ärsyttämään minua ja ajattelin laittaa oveen tuollaisen lapun, joka pitää aina paikkansa, muuttaa ne mitä tahansa, Salakari selittää.

Hän kertoo kyllästyneensä siihen, että rajoituksista päätetään todella nopealla aikataululla. Esimerkiksi nyt muuttuvista aukioloajoista kerrottiin torstaina ja ne astuvat voimaan sunnuntaina.

Salakarin mukaan ravintoloissa voidaan suunnitella työvuorolistat enimmillään viikon eteenpäin, kun normaalisti työvuoroja suunniteltaisiin pidemmälle.

Seurauksena on se, että jos aukiolorajoituksia tiukennetaan, yrittäjä joutuu maksamaan työvuoroista, jotka eivät tosiasiassa toteudu. Toisaalta aukiolorajoituksia löysentäessä työvoimaa voi olla vaikeaa saada nopealla aikataululla.

Lappu sen kertoo, turhautumista on.­

Aukiolorajoitukset ovat vaikuttaneet myös Ravintola Artturiin. Salakari on joutunut lomauttamaan kaksi työntekijäänsä, mutta vielä yksi on pystytty pitämään töissä. Lisäksi aukiolorajoitukset karsivat viikonlopun tuottoisia iltatunteja. Kaikkiaan viikonloppumyynnistä on Artturissa kadonnut noin 60 prosenttia.

Salakarin mukaan käytännössä viikonloppumyynnin supistuminen on kääntänyt koko ravintolatoiminnan kannattamattomaksi.

– Ei tämän ravintolan pitäminen näillä ehdoilla kannattavaa ole.

Arkipäiviin aukiolorajoituksilla ei ole ollut Salakarin mukaan niin paljon merkitystä. Aukioloajan aikaistamista on myös pohdittu, mutta ravintoloitsijan mukaan aikaisempaa aukioloa ei käytännössä voitaisi saada kannattavaksi.

Viikonloppujen osalta ravintolan pitäisi pystyä olemaan auki vähintään yhteen asti, jotta toiminta voisi olla kannattavaa. Lisäksi Salakari toivoo rajoituksiin enemmän ennakoituvuutta.

Hän sanoo, että nykytilanne on hankala niin yrittäjille kuin työntekijöille.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?