EKP:n Lagarde: Elpyminen hiipunut odotettua nopeammin – uusia toimia tulossa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

EKP:n Lagarde: Elpyminen hiipunut odotettua nopeammin – uusia toimia tulossa

Euroalueen elpyminen on hiipunut odotettua nopeammin, kun koronarajoitukset painavat taloutta, kuluttajat ovat varovaisia ja epävarmuus jarruttaa investointeja.

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde.­

29.10. 18:15

Näin näkee Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Christine Lagarde.

– Riskit ovat selvästi taipuneet laskusuuntaisiksi, hän sanoi EKP:n korkokokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa tänään.

Supistuuko euroalueen talous viimeisellä vuosineljänneksellä, on vielä hämärän peitossa, mutta Lagarden mukaan heinä-syyskuun voivat yllättää myönteisesti.

Lagarde peräänkuuluttaa euromailta kunnianhimoisia ja koordinoituja budjettitoimia talouden tukemiseksi. Hän huomauttaa, että näiden toimien tulee olla kohdistettuja ja väliaikaisia.

Euroalueen inflaation Lagarde ennakoi pysyvän negatiivisena ensi vuoden alkupuolelle saakka. Inflaatio painui laskuun elokuussa.

Hän toistaa EKP:n neuvoston korkopäätöksessään antaman viestin, jonka mukaan keskuspankki on valmis säätämään kaikkia toimiaan tarpeen mukaan. Säädölle suuntaa antavat joulukuussa saatavat uudet talousennusteet.

Toimia mitä todennäköisimmin luvassa joulukuussa

Lagarden mukaan neuvoston kaikki jäsenet olivat yksimielisiä uusien toimien tarpeellisuudesta.

– Kaikkia välineitä tarkastellaan parhaan yhdistelmän löytämiseksi, hän sanoi.

Lagrden mukaan EKP:n neuvoston jäsenet olivat kokouksessaan yksimielisiä siitä, että talouden tukemiseksi tarvitaan lisää toimia.

– On vain vähän epäilystä siitä, etteikö EKP toimisi joulukuussa, Lagarde sanoi EKP:n korkokokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa tänään.

Hänen mukaansa keskuspankki on valmis säätämään tarvittaessa kaikkia välineitään. Eväitä muutoksiin saadaan joulukuussa valmistuvista uusista talousennusteista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?