Taloudessa luvassa erittäin vilkas tulospäivä – positiiviset tulosvaroitukset antaneet Kesko ja Metsä Board julkistavat heinä-syyskuun lukunsa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Taloudessa luvassa erittäin vilkas tulospäivä – positiiviset tulosvaroitukset antaneet Kesko ja Metsä Board julkistavat heinä-syyskuun lukunsa

Fortumista siirtynyt Pekka Lundmark esittelee ensimmäisen osavuosikatsauksensa Nokian toimitusjohtajana.

Muun muassa Nokia julkaisee osavuosikatsauksensa.­

29.10. 2:43

Yli 20 Helsingin pörssiin listattua yritystä julkistaa torstaina heinä-syyskuun tuloksensa. Erityisen suurella mielenkiinnolla odotetaan Nokian osavuosikatsausta, sillä yhtiötä on elokuun alusta luotsannut uusi toimitusjohtaja, Fortumista takaisin Nokian leipiin siirtynyt Pekka Lundmark.

Nokian tulos- ja kurssikehitys on ollut viime vuosina vaisua, joten merkkejä käänteestä parempaan on odotettu pitkään. Nokian asemaa tiukasti kilpailluilla 5g-markkinoilla heilauttelee nyt kiista verkkolaitemarkkinoiden ykkösen, kiinalaisen Huawein asemasta. Monet länsimaat ovat ilmoittaneet sulkevansa Huawein pois markkinoiltaan, mikä voi luoda tilaisuuksia muun muassa Nokialle.

Viimeksi tämän linjauksen teki Ruotsi, mikä voi olla rasitteeksi Nokian kilpailijan Ericssonin kilpailukyvylle kiinalaisilla markkinoilla.

Koronakriisin vaikutuksia kuluttajien toimintaan voi tutkia tulosjulkistaja Keskon luvuista. Yhtiö antoi viime kuussa tälle vuodelle jo toisen positiivisen tulosvaroituksen.

Myös kartonkivalmistaja Metsä Board kertoi lokakuun alussa ennakoivansa, että kolmannen neljänneksen tulos nousee aiempaa ennustetta paremmaksi. Yhtiö totesi, että koronapandemian negatiiviset vaikutukset sen liiketoimintaan ovat toistaiseksi jääneet odotettua vähäisemmiksi.

Muita päivän julkistajia ovat kauppaketju Tokmanni, panimoyhtiö Olvi ja mediayhtiö Sanoma.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?