Taksitolpilla käydään reviirikiistaa, asiakas saatetaan viedä ”ihan kädestä” – ”Meidän yrittäjämme eivät enää uskalla mennä kaikille taksiasemille” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Taksitolpilla käydään reviirikiistaa, asiakas saatetaan viedä ”ihan kädestä” – ”Meidän yrittäjämme eivät enää uskalla mennä kaikille taksiasemille”

Lähitaksin toimitusjohtajan Juha Pentikäisen mukaan viranomaisten pitäisi selvittää, onko kyse järjestäytyneestä toiminnasta.

Asema-aukion taksitolppa Helsingin rautatieaseman vieressä.­

21.10. 12:48

Taksiyrittäjien määrää kasvattanut taksiuudistus on aiheuttanut kuljettajien keskinäisiin riitoihin ja uhkailuun varsinkin Helsingin keskeisimmillä taksiasemilla, kertoo Lähitaksin toimitusjohtaja Juha Pentikäinen.

– Helsingin rautatieasemalla on ihan aitoa reviirikiistaa, Pentikäinen kertoo.

– Meidän yrittäjämme eivät enää uskalla mennä kaikille taksiasemille. Siellä tullaan uhkailemaan fyysisellä väkivallalla, ja väittämään esimerkiksi, että tämä asema kuuluu minulle.

Muutkin taksiyhtiöt ovat valittaneet turvattomuuden tunteesta ja jopa tappeluista asiakkaiden vuoksi. Myös poliisi on joutunut puuttumaan taksikuskien välisiin kiistoihin asema-aukiolla.

Lue lisää:

Taksiyrittäjä Pauli Marjakankaan mukaan uhkaajat ovat uudet, uudistuksen jälkeen alalle tulleet taksiyrittäjät, jotka eivät kuulu välitysyhtiöihin.

– Ehkä ne ovat nämä uudet yrittäjät, joiden tuloa alalle on helpotettu, Marjakangas sanoo.

– Mitään vaatimuksia tai kokemusta ei ole ollut. Nyt pääsy alalle on tehty niin helpoksi, että sinne pääsee kuka vaan. Ehkä siinä on myös sellainen, että heidän toimintansa ei ole suomalaisen kulttuurin mukaista, vaan on meille vierasta.

Esimerkiksi Helsingin päärautatieasemalla on ollut vallalla käytäntö, jolla taksiautoilijat ovat järjestäytyneet ja tehneet toisilleen tilaa. Uudet yrittäjät ohjailevat kuitenkin välitysliikenteen autot paikkaan, josta nämä eivät pääse lähtemään, vaikka asiakas niin haluaisi.

– He haluaisivat, että aina ensimmäinen auto lähtee, jolloin asiakkaan oikeus valita ei toteudu. Jos ei sitä noudateta, niin siitä syntyy se kopu. Siinä saatetaan ihan kädestä viedä, ja kuljettaja ottaa asiakkaan laukun, vaikka asiakas ei ole vielä kerennyt valitakaan millä mennä, Marjakangas kertoo.

Asiakkaalle ei siis anneta aikaa vertailla hintoja ja valita sopivaa taksia, vaikka taksilain mukaan tähän pitäisi olla siihen mahdollisuus.

Pentikäisen mukaan on ollut epäilyksiä, että kyseessä olisi järjestäytynyt toiminta.

– Siitä viranomaisten pitäisi ottaa selvää, hän sanoo.

– Sellainen ilmiö on, että tietyille asemille meidän kuljettajat eivät uskalla mennä. Riippumatta siitä kuka siellä on, niin hän tulee komentamaan pois. Eikä hän ole aina sama henkilö. Niin kyllä tässä jonkinlaista, jos ei järjestäytynyttä niin ainakin systemaattisuutta on.

Marjakankaan mukaan välitysyhtiöiden taksit ovat pääsääntöisesti joutuneet mukautumaan tilanteeseen, koska uhkailuun ei itse haluta lähteä mukaan.

– Hakeudutaan ehkä sellaisiin paikkoihin, missä tällaista tilannetta ei ole, ja uskotaan siihen että tämä korjautuisi. Toki jos tämä jatkuu pitkään, niin alalta lähtevät ne ammattimaiset toimijat.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?