Finnair vähentää 600 työpaikkaa Suomessa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Finnair vähentää 600 työpaikkaa Suomessa

Lentoyhtiö Finnair vähentää satoja työpaikkoja Suomessa.

Finnair on paikannut koronakriisin aiheuttamaa asiakaskatoa muun muassa kuljettamalla rahtia. Kuvan koneesta on poistettu penkkejä, jotta rahtia voi lastata myös matkustamoon.­

20.10.2020 10:07

Finnair vähentää syyskuussa alkaneiden yt-neuvottelujen päätteeksi noin 700 työpaikkaa. Yhtiön mukaan vähennyksistä noin 600 on Suomessa.

Vähennyksiä perustellaan koronapandemian aiheuttamilla dramaattisilla markkinamuutoksilla. Henkilöstövähennykset toteutetaan maaliskuun 2021 loppuun mennessä.

– Olen kiitollinen, että pystyimme yhdessä henkilöstön kanssa löytämään myös säästöratkaisuja, joiden ansiosta säästyi noin 150 finnairilaisen työpaikka. Siitä huolimatta tämä päivä on meille Finnairissa surullinen. Koronapandemia on ollut alallemme täysin epäreilu, ja valitettavasti nyt moni finnairilainen joutuu kokemaan sen taloudelliset vaikutukset henkilökohtaisesti, sanoo toimitusjohtaja Topi Manner yhtiön tiedotteessa.

– Muutokset ovat kuitenkin välttämättömiä ja väistämättömiä, sillä Finnairin uudelleenrakentaminen edellyttää sitä, että olemme kilpailukykyisiä, kun lentoliikenne lähtee vähitellen elpymään. Sen vuoksi meidän on tehtävä jatkossa monia asioita toisin menestyäksemme kilpailluilla markkinoilla, hän jatkaa.

Finnair myös jatkaa lähes koko henkilöstönsä lomautuksia Suomessa. Yhtiön mukaan suurella osalla henkilöstöä toistaiseksi voimassa olevat lomautukset saattavat jatkua pitkään.

Yt-neuvottelujen piirissä oli yhtiön koko henkilöstö Suomessa matkustamohenkilökuntaa ja lentäjiä lukuun ottamatta. Yhtiön mukaan keskusteluja on käyty samanaikaisesti myös Finnairin toiminnoissa Suomen ulkopuolella, joista vähenee nyt noin 100 työpaikkaa. Finnairilla on tällä hetkellä yhteensä noin 6500 työntekijää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?