Irtisanomiset alkavat näkyä Takuusäätiön velkaneuvonnassa – jopa hyvätuloisilla huoli kodin menettämisestä - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Irtisanomiset alkavat näkyä velkaneuvonnassa – jopa hyvätuloisilla huolia kodin menettämisestä

Oman kodin myyminen on vaikeaa, mutta aina muita keinoja ei ole, Takuusäätiöstä sanotaan.

19.10.2020 18:55

Lomautusten vaihtuminen irtisanomisiksi alkaa näkyä Takuusäätiön velallisia auttavan neuvontapuhelimen ja chatin yhteydenotoissa.

Viimeisen kuukauden aikana koronakriisin vuoksi yhteyttä ottaneista 55 prosenttia oli irtisanottuja, Takuusäätiö kertoi maanantaina.

Keväällä ja kesällä ihmiset ottivat yhteyttä lomautusten takia. Toukokuussa vain 13 prosenttia oli irtisanottu.

Jopa hyvätuloisilla on yhä enemmän huolta kodin menettämisestä.­

Myös lisätöiden päättyminen on heikentänyt useiden yhteydenottajien velanmaksukykyä.

Erityisesti matkailun ja hotelli- ja ravintola-alan työntekijät ovat olleet vaikeuksissa jo keväästä alkaen.

Turussa asuntovelallisten huolet näkyvät selvästi, talous- ja velkaneuvonnan yksikkövastaava Mia Markula kertoo Taloussanomille.

– Niitä on kyllä ollut tosi paljon. Kesä oli todella vilkasta, alkusyksy ehti jo normalisoitua.

Kodin myynti voi olla ainoa ratkaisu

Myös Takuusäätiössä yhteydenotot liittyvät aiempaa useammin huoleen kodin menettämisestä. Jopa hyvätuloisilla huoli on aiheellinen, kun velkamäärä on maksukykyyn nähden liian suuri.

– Ihmiset ovat tähän asti pystyneet tasapainottamaan talouttaan sopimalla maksusuunnitelmia, käyttämällä säästöjä tai ottamalla jopa uutta lainaa. Usein väliaikaiset ratkaisut toimivatkin alkuun, mutta tilanteen pitkittyessä tarvitaan muita keinoja kuten jopa omaisuuden myyntiä, Takuusäätiön chat- ja verkkoneuvonnan asiantuntija Liina-Lotta Heinonen sanoi tiedotteessa.

– Oman kodin myyminen on ymmärrettävästi valtaosalle ihmisistä vaikeaa. Muita keinoja ei kuitenkaan aina ole, Heinonen sanoi.

Kaikkiaan kaupunkien talous- ja velkaneuvonnoissa puhelu- tai chat-yhteydenottojen tulvaa ei ainakaan vielä ole näkynyt. Esimerkiksi Helsingissä yhteydenottojen määrä on ennallaan, Jyväskylässä jopa hiukan laskenut. Siellä velkaneuvonnasta arvioidaan, että ihmiset ovat ehkä vielä odottavalla kannalla, koska koronatilanne on päällä.

Markulan mukaan heillä on lomautettuja ihmisiä, ja niitä jotka ovat menettäneet työpaikkansa, mutta yrittävät vielä sinnitellä asuntolainan kanssa. Tapahtumatuotannon alan työntekijöiden töiden loppuminen näkyy velkaneuvonnassa asti.

– Näissä tilanteissa asiakas helposti tulee ottaneeksi kalliin pikavipin tai kulutusluoton. Olisi hyvä että he ottaisivat ajoissa yhteyttä meihin ja sillä meidän ohjeemme on, että älä missään nimessä ota niitä.

Päivystäjiä Takuusäätiön tiloissa Helsingissä elokuussa.­

Asiakastiedon mukaan jo lähes 392 000 kuluttajalla oli maksuhäiriömerkintä lokakuussa. Erityisesti miesten osalta suunta huolestuttaa. Kolmikymppisistä miehistä jo yli 16 prosentilla oli merkintä.

Markulan mukaan sellaisiakin tapauksia tulee esille, että pankilta pyydetyt lyhennysvapaat on käytetty loppuun eikä pankki enää halua tulla vastaan. Yleensä pankit sopivat pitkäänkin joustoista, mutta pankkienkin asenteet tuntuvat koronan pitkittyessä alkaneen tiukentua, hän arvioi.

Haja-asutusalueilla vaikeinta

Takuusäätiö painottaa, että talous- ja velka-asioita ei kannata jättää selvittämättä ja että yleensä jotain on aina tehtävissä.

Markula kehottaa velallisia analysoimaan kylmän viileästi koko talouden tilanteensa, työllistymismahdollisuudet ja sen voisiko vielä jostain menoista karsia. Tai pitäisikö vaikka hoitovapaalta palata töihin suunniteltua nopeammin jos mahdollista. Joskus asunnon myynti voi olla ainoa keino selviytyä velasta.

Takuusäätiön mukaan haja-asutusalueella asuvien ihmisten tilanne on usein heikoin. Jos asunto ei mene kaupaksi, asuntolainaan tai muihin velkoihin ei saa helpotusta. Joidenkin asuntojen arvo on myös laskenut entisestään koronankriisin aikana. Myynnin jälkeen velkoja jää käsiin.

– Oman kodin myyminen on ymmärrettävästi valtaosalle ihmisistä vaikeaa. Muita keinoja ei kuitenkaan aina ole, Heinonen sanoi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?