EKP:n Lagarde ehdottaa elpymisrahastosta pysyvää työkalua

Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtajan Christine Lagarden mielestä EU-johtajien pitäisi harkita, voitaisiinko 750 miljardin euron elpymisrahastosta tehdä pysyvä työkalu.

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde.

Lagarde pohtii asiaa ranskalaisen Le Monde -lehden haastattelussa, joka julkaistiin EKP:n verkkosivuilla tänään.

Elvytyssuunnitelma on laadittu käytettäväksi meneillään olevan koronaviruspandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa.

– Meidän pitäisi keskustella mahdollisuudesta jättää se eurooppalaiseen työkalupakettiin, siltä varalta, että vastaavat olot ilmenevät uudelleen, Lagarde sanoi.

Hän toivoi myös keskustelua euroalueen yhteisestä budjettityökalusta. EKP on pitkään vaatinut euroalueelle yhteistä budjettia, mutta Lagarde näyttää alkaneen yhä painokkaammin ajamaan asiaa. Vielä viime kuussa hän sanoi Euroopan parlamentille, että elpymisrahasto on "kertaluonteinen".

Koronapandemia on kuitenkin yltynyt Euroopassa uudelleen ja useat maat ovat määränneet rankkoja rajoituksia viruksen taltuttamiseksi. Tämä lisää taloudellista ahdinkoa.

Lagarden mukaan EKP pystyy tekemään vielä uusia toimia.

– Emme ole käyttäneet käyttäneet kaikkia työkalujamme. Jos on tehtävä enemmän, teemme enemmän, hän sanoi.

EKP kokoontuu seuraavan kerran ensi viikolla ja julkistaa päätöksensä torstaina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?